Panu Rajala

Syvä heinäkuu, kesä parhaimmillaan.

Aamu-uinnilla ja pari tuntia kirjoittelua Tusculumissa. Kevyt lounas, pyöräillään kahville Siikrin suvikuppilaan tuonne Laitilan ristille, missä ennen toimi kauppa, posti ja kahvila. Kiva kun entistä paikkaa elvytetään.

Olen vaikuttuneena lukenut Volter Kilven kirjeenvaihtoa Alvar Renqvistin ja Vilho Suomen kanssa. Näin otan vähän lepotaukoa Alastalon salin urakalta, samalla saan lisää perspektiiviä kirjailijan tavoitteisiin ja taiteelliseen ohjelmaan. Valtava itsetunto oli miehellä, eikä teosten vastaanotto saati menekki koskaan vastannut odotuksia.

Varsinkin Kilven ja Suomen kirjeenvaihto on valaisevaa. Lämmin yhteisymmärrys vallitsee heidän välillään. Onko kellään kirjailijalla enää näin läheistä luottamussuhdetta kustantajaansa? Onko kellään aikaa pitkiin kirjeisiin? Vilho Suomi oli tuolloin 1937-39 Otavan kustannusvirkailija. Minä muistan hänet Kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessorina vielä 70-luvun alussa. Suomen väitöskirja nuoresta Volter Kilvestä antaa hyviä taustatietoja Kustavin reissua ajatellen. Harmi vain että elämäkerta jäi häneltä kesken ja vaille toista osaa.

Elämäkerrat saivat jo siihen aikaan tieteellistä vastatuulta. Eino Kauppisenkin kirja Haanpäästä jäi ensimmäiseen osaan. Aika perusteellisesti hän jo jalkautui Piippolaan ja tutki Haanpään sukua, tapasi useaan otteeseen kirjailijan itsensäkin. Kuinka paljon uutta voi vielä heruttaa puoli vuosisataa myöhemmin? Matti Salminen näyttäköön uudessa kirjassaan.

Kauppisen viaksi on luettu, että hän ei pitänyt Haanpäätä vasemmistolaisena. Tästä olivat monet eri mieltä, Veikko Huovinenkin kiisteli asiasta Arvo Turtiaisen kanssa. Kirjailija on aina liikkeessä ajasta toiseen. Oliko Haanpää edes pasifisti? Teoksen Korpisotaa kirjoitti aika kova soturi.

Marja veti virkistävän jumpan nurmikolla, jonka jälkeen pitkä uintilenkki ja lukemista niin kauan kuin näki ilman valoja.

Nyt ei Matti Kuusela ehtinyt perehtyä kovin syvästi tähänastiseen Haanpää-tutkimukseen. Aamulehden haastattelu Matti Salmisen tulevasta kirjasta antaa erheellisen kuvan. Tykitetään "virallista" Haanpää-kuvaa eli Eino Kauppisen lähes 50 vuotta vanhaa elämäkertaa! Unohdetaan että tässä välissä on tullut Vesa Karosen, Kari Sallamaan ja Aarne Kinnusen kirjat sekä Juhani Koiviston väitöskirja. Lisäksi on julkaistu kirjekokoelmia ja päiväkirjoja. Salmisen ilmoittamat "paljastukset" (Haanpään rakkaus) on niissä jo kerrottu. Tietysti hyvä, jos uusia kirjeitä löytyy. Mutta Salmisen tähän saakka paljastamat novellilöydöt on ennenkin julkaistu.

Haanpäätä kannattaa kyllä tutkia, ja Piippolaan jalkautuminen on varmasti antoisaa. Tosin tutkijan kannattaa pitää lähdekritiikki kunnossa; kaikenlaisia juttuja siellä kuulemma Pentistä kerrotaan, ja yhä useampi on muistanut olleensa hyväkin tuttu kirjailijan kanssa. Salminen ei ole sielläkään ihan ensimmäisenä liikkeellä. Odotellaan kirjaa.

Käytiin nopsaan Helsingissä kääntymässä, käveltiin Kaivarissa (valtavasti valkoposkihanhia), syötiin hyvät lihapullat Café Ursulassa ja nähtiin vakava Hjallis Harkimo. Piipahdettiin myös Pasi Tammen atelieerissa tärkeällä asialla. Keräsin hyllystä vähän Volter Kilven aineistoa, Kustavin tapahtuma lähenee.

Täydellinen päivä, katsotaanpa.

Herään kello neljä, ei nukuta. Mietin vähän puhettani Töllinmäen tulevaan kesäjuhlaan.

Kello viisi ponnahdan, otan kannullisen kylmää sahtia ja marssin saunalle. Vielä lämpö pirahtelee eiliseltä. Vihta mukaan, sahti lauteille, aurinko paistaa kohtisuoraan laiturille. Ei ihanampaa aamua. Järvi vilvoittaa.

Kahvipöytä huippukuntoon, kukkia puutarhasta. Vilkaisen lehtiä. Laaja juttu Mannerheimin rakkaudesta kiinnostaa, siihen palattava. Odotan Marjan heräämistä. Viimein.

Olemme onnelliset kuin Kiven runossa.

Lähden pyörällä Jumesniemeen. Mainio mutkainen 7 kilometrin reitti, perillä värikkäät markkinat. Ei näy enää tuttuja kuten ennen, mutta väkeä kuitenkin. Koneita, eläimiä, kaikkea. Ostan mallaslimpun, pari juustoa ja kassillisen Ahkeraa Liisaa.

Palattua hikisenä uimaan, keskityttävä Töllinmäkeen. Sinne kertyy varmaa sakkia, jopa professori Aarne Laurila tyttärineen Malmilta. Sillanpää-tuntemus paikalla vankkaa, on entistä pääjohtajaa, suurlähettilästä, kansanedustajaa, pari rovastia, innokas sotahistorioitsija. Saamme kahvia, puhumme Ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta: puheenjohtaja Jussi, minä, tuottaja Sirpa, ohjaaja Marko ja säveltäjä Roope. Hän soittaa selloa, lauletaankin. Tuleehan näytelmä selvitetyksi. Esitys alkaa tunnin päästä.

Mutta emme voi jäädä tantereelle, sillä ajamme Saaran ja Artsin kanssa Tammerin Trattorian terassille. Kevyt maittava lounas. Helteistä. Takaisin Hämeenkyröön.

Luen kuudennen luvun Alastaloa. Sitkasta ja mutkikasta. Onneksi Härkäniemi sai viimein kahvia ja sämpylän. Jokohan päästään asiaan.

Katsellaan yhdessä Silta-jännärin eka jakso, aika omalaatuinen. Vielä kiinnostavampi on kirjailija Leif W. Perssonin tähdittämä juttu todellisista rikoksista heti perään. Etsitään kadonneita naisia.

Syvä onnellinen uni. Ai mistäkö on kysymys? Tänään oli kuudes hääpäivämme.

Johdin bussillisen katsojia Tampereelta Myllykoluun, pitkästä aikaa voi sanoa: edellinen keikka taisi olla 1988. No jonkun Purimon risteilyn olen samassa hengessä hoitanut tässä välillä. äkkiä asiat palautuvat, muisti vertyy, niin tultiin Sillanpään hengessä Matrocksin kyydissä vanhaa Vaasan tietä Maisemakahvilaan ja sieltä teatteriin. Esitys ihanteellisessa säässä, yleisömenestys vaatimaton. Ehkä se siitä kohenee.

Neljäs luku Alastalon salissa alkoi jo hyytyä. Millään ei päästä edes kokouksen alkuun. Pukkila jyystää valtavaa kateuttaan isompiaan kohtaan. Langholman mahtityyppi on jo saapunut paikalle. Ehkä se siitä viimein. Mutta tapahtumat eivät olekaan pääasia Joskus sitä pysähtyy hitaasti lukemaan jotakin polveilevaa yksittäistä lausetta outoine ilmaisuineen, jotka kaikki kiemurtelevat sentään loppupisteeseen kuin priki matalikolta rantaan.

Voisiko olla vielä parempia keinoja ärsyttää Yhdysvaltoja kuin Heidi Hautalan ehdotus Snowdenin turvapaikasta? Media torkuksissa näin keskisuvella, vain presidentti Niinistö terhakoitui ärähtämään.

Egyptin vallankumous noudattaa Sinuhen käsikirjoitusta, juuri näin kävi Ekhnatonin uudistusten: seurauksena sekasorto ja sotilas Horemheb otti vallan.

Härkäniemi valitsee piippua yli 60 sivua Alastalon salissa. Kuuluisan kolmannen luvun olen lukenut joskus ennenkin, silloin se riitti. Voiko piippu tosiaan olla miehen mitta? Sitä Aronsonilta ostettua maaherran piippua Härkäniemi ihastelee ja kauhistelee ainakin parikymmenen sivun verran, palaten siihen yhä uudestaan. On myös tuomarin ankara piippu ja Antverpenin piippu. Lukija huokaisee, kun Härkäniemi viimein osaa valita, täyttää ja sytyttää piippunsa. Jo kasvoi hänellä tupakannälkä. Kuinkahan tahallista komiikkaa tämä tolkuton venytys?

Jostain syystä tuli tässä mieleeni pääkonsuli Heikki Tavela. Suuri elämännautiskelija oli tämä hyvä herra. Kerran oli ilo istua pitkähkö lounas hänen kanssaan siinä hänen lempipaikassaan Kasarmin ja Rikhardinkadun kulmassa. Puhuttiin paljon Sillanpäästä, jonka perheeseen Tavela kuului sisarensa avioliiton kautta. Sain seurata hänen komentelevaa tyyliään omassa ravintolassa. Kuulin suorasanaisia arvioita Helsingin muista ravintoloista ja niiden tasosta. Hienoa että Tavela ehti ja jaksoi vierailla Sillanpään Seuran 35-vuotistaipaleen juhlapuhujana Kämpissä toissa syksynä. Toivotan hänelle taivaallisia herkkupöytiä.

Kokous Maria Härkki-Santalan luona, suurenmoiset tarjoilut, tavallista leppeämpi tunnelma. Nyt Sillanpään Seura on suorastaan tyytyväinen saavutuksiinsa. Mutta liika tyytyväisyys voi olla petollista, tehtäviä vielä edessä syyskuuhun saakka ja edemmäskin. Laura Santala oli kirjoittanut niin hyvän kritiikin näytelmästä Hämeenkyrön Sanomiin, että esitys nousi arvossa heti. Silti keskusteltiin kokouksessa vilkkaasti myös heikkouksista, mm. äänten kuuluvuudesta ja joistain yksityiskohdista. Annetaan ohjaajalle tiedoksi.

Väkeä tarvitaan lisää Myllykolun kahvioon. Alueen huolto askarruttaa meitäkin, vaikka päävastuu on kunnalla ja Hämeenkyrö-seuralla. Jollekin pysyvälle tolalle se on järjestettävä.

Seuraavaksi keskitytään Töllinmäki-päivään ensi sunnuntaina klo 13, ja minun on opastettava bussilasti Tampereelta näytelmään torstaina, joten toimintaa riittää. Kahden ensimmäisen näytännön yleisömäärä hipoo yhteensä puolta tuhatta, vaikka epäonni on koetellut esitystä: ensin ukonilma ja sitten helle, sairaskohtaus ja keskeytys.

Toinen luku Alastalon salissa. Pukkilan mietteet vakuuttavat oikein perilänsisuomalaisesta kateudesta. Lukiessa on selvitettävä sylet ja kyynärät, prikit ja parkit ennen kuin teksti aukeaa. Joskus on jo tunne, että lyhyemminkin saman saisi sanotuksi.

Olen salaa liukunut Tusculumissa uuteen kirjaan, Karjalan Kannaksen kautta. Paavolainen sai potkua Sastamalastakin. Samalla romaani on hedelmällisessä stand by -tilassa. Kun joku tavan mukaan kysyy, olenko nyt lomalla, voin vastata myöntävästi: rauhallinen kirjoittelu rantamajan aamuisessa yksinäisyydessä on parasta lomaa kaiken juoksentelun jälkeen. Pari sivua päivässä on sopiva käynnistystahti.

Marja johti taas jumppaa, märkä nurmi ei kuulemma haitannut. Mukaan mahtuu ensi tiistaina klo 18.

Romantiikan heinäkuu, mitä sitten merkitseekin.

Kun tulin pelaamasta, ostin kaksi ruusua, vein toisen Elinalle hautausmaalle ja toisen kotiin Marjalle. Ehkä romantiikka on näin hoidettu.

Maisemakahvilassa on Elinan muistonäyttely, muutamia mallinaikaisia kuviaan. Kävimme tarkistamassa ja vaihtamassa tuoreet kukat. ”Ei ihminen voi olla noin kaunis”, huokaisi muuan naiskatsoja.

Myllykolun alueen hoidosta vaihdoimme ajatuksia Vepan baarissa. Järvelinin Kari on nyt hyvä puolivapaaehtoinen aluevastaava, mutta tietysti hoito pitäisi saada vakaalle kannalle. Urheilukentällä on kaksi vakituista hoitajaa, näissä museoissa ei yhtään. Eikä oppaan toimenkuvaan näköjään kuulu edes heinän viikatointi saati pihan ja kukkamaiden hoito.

Uusi mediatähti on ilmaantunut politiikkaan, tämä perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Vaikuttaa reippaalta naiselta. Tuore ilmestys aina ilahduttaa. Mutta kuinka pian hänen huolettoman iloinen sarkasminsa kuivuu median puserruksessa? Raikkaita ajatuksia vainotaan erikoisesti. Kaikki halutaan mankeloida samaan ylikorrektiin tärkeilyyn. Hyvä esimerkki nyt tiistain (2.7. jolloin tätä kirjoitan) kolumni Aamulehdessä. Sari Sainio näyttää kuinka vapaita henkiä on alusta pitäen kireän tosikkomaisesti prässättävä värittömiksi yleispoliitikoiksi. Hohhoijaa.

Asiantuntijoissa on eroa. Martti Häikiö selvitti Nokian uudet verkkokaupat aamulla radiossa niin selväsanaisesti, että minäkin heti ymmärsin mistä on kysymys. Toivoa on siis uudesta pitkäjänteisestä noususta.

Ensimmäisenä heinäkuuta on eräs merkkipaalu: aloin viimein lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Näin kauan olen selvinnyt muutamilla Kilven novelleilla. Muistan että suomenopettajamme Urho Johansson Norssissa jo opasti, että romaaniin on varattava kaksi vapaata rauhallista viikkoa. Ja että kirjaan pääsee kyllä sisään, kun hitaasti ja vailla ennakkoluuloja lukee. No nyt se nähdään. Ensimmäinen luku selvitetty. Kielen rytmi uhkaa heti tarttua. Komeaa sanontaa, eikä tosiaan turhia kiirehtivää.

Silmäillyt lehtiä mitä Sastamalasta on kirjoitettu. Aamulehdessä Matti Kuusela on urakoinut erinomaisesti kolme isoa juttukokonaisuutta, Hesarissa ei mitään! Syytä huolestua lehden kulttuuriosaston ohenemisesta. Jokainen rock-festari kyllä noteerataan isosti. Mutta ei ole meilläkään valittamista, Demarissakin osui silmiin aukeama, varmaan Turkkarissakin jne. puhumatta paikallisemmista julkaisuista.

Pääasia että itse tapahtuma on kiinnostava ja kokoaa väkeä ja hyviä keskusteluja, hoitakoon media omaa tonttiaan.

Myllykolussa oli kohtalaisen runsas yleisö (267) hellettä uhmaten, yksi sairastapaus, ambulanssia tarvittiin ja esitys keskeytyi toviksi. Näihin on syytä varautua. Ulla (Helmin tytär) Nordgren tuli seurueineen kaukaa Porvoon saaristosta, ja saimme siten tilaisuuden jälkipuintiin seisovan buffet’n äärellä täällä pihassa. Hyvinkin kriittisiä siinä oltiin, kaivattiin yhtä ja toista sillanpääläisyyttä. Tietysti tyttärentytär katsoo läheltä aihetta ja sen käsittelyä, mutta hyviä pointteja Ullalla oli ja meillä muillakin. Annetaan nyt kuitenkin yleisölle vapaa valta muodostaa omia kantojaan.

Pääasia että esitys herättää keskustelua ja tunteita puoleen jos toiseen.

Vanhan kirjallisuuden päivät ohi.

Tuntuu että menivät paremmin kuin muutamaan vuoteen, vaikkeivät nekään huonoja olleet. Väkeä tavattomasti, tungosta. Säätkin suosivat, ei liikaa hellettä. Silti teltassa oli ajoittain tukalaa.

Jotkut pitivät teemaa, moraalia, ennakkoon arveluttavan raskaana. Nyt se tuntuu osuneen juuri kohdalleen. Paljon kirvoitti monipuolista puhetta. Moraali on pinnassa taas.

Avajaisissa arkkipiispa Kari Mäkinen piti kerrassaan hienon puheen vanhoista kirjalöydöistään, jotka alkoivat – yllätys – vanhasta Raamatusta. Kaari ulottui arkkipiispan perheen ja suvun kirjakokoelmista aina Nick Carteriin. Seela Sellan tulkinta Trigorinin monologista (Tšehovin Lokista) huipensi henkevästi avajaiset.

Päivien puheenjohtaja Jukka Sarjala on poissa. Kirsti Mäkisen muistosanat toivat hänet kuitenkin läsnäolevaksi.

Oma seminaarini moraalin ja kirjallisuuden suhteesta onnistui. Tarmo Kunnas määritteli impulsiiviseen tyyliinsä käsitteitä, Katja Kettu harjoitti aiheen vaiheilta sisäistä monologia ja rikoskirjailija Pekka Hiltunen vetäisi raikkaan lopetuksen moraalista viihteenä. Hiltusen elokuussa ilmestyvää uutta kirjaa Iso jäämme yllättävän moraalinsa puolesta odottamaan, samoin Tarmon uutta opusta fasismista. Pysyttiin täsmälleen aikataulussa. Näin osaavien puhujien kanssa on ilo vetää ajatuksia virittävää seminaaria.

Päällekkäisyydet syövät tilaisuuksia, sen huomaan omaltakin kohdaltani: niin jäivät etiikan työkalut ja Matti Apusen tietokirjat kuten myös huutokauppa väliin. Mutta kirjatoukkain ehtoohuveihin sentään hyvin ehdittiin, kuultiin Seelaa ja Salorantalaa, kunnostauduttiin Anssin tietokilpailussa ja tanssittiinkin villisti. Hyvää seuraa Leena Majanderista Lasse Lehtiseen.

Lauantai on perinteisesti vähän vaisumpi päivä, mutta nousi nyt siivilleen sekin. Kuuntelin kiinnostuneena Kari Enqvistiä ja Yrsa Steniusta Bibliofiilien seminaarissa, jota Sakari Katajamäki johti. Omaankin esitelmääni keskityin kunnolla. Mutta herättävin oli Steniuksen tunnustuksellinen puheenvuoro taannoin Kihlmanin ja Tikkasen romaaneista, joissa tunnettuja henkilöitä tunnottomasti häväistiin, usein perättömin keksinnöin. Silloin 30 vuotta sitten Stenius puolusti kiivaasti kirjailijoiden vapautta, mutta nyt hän kertoi ymmärtäneensä myös kirjailijoiden uhreja. Jan Myrdalin kirja vanhemmistaan oli musertava esimerkki. Todella moraalin keskiöön osunut puheenvuoro, samoin Enqvistin reipas kritiikki kristinuskon lähetystehtävää kohtaan. Oman juttuni taidan laittaa tuonne esitelmien osastoon.

Jopa keskustelut – aatteista, maailmankatsomuksista ja poliittisesta kirjallisuudesta – keräsivät suuren juhlasalin ääriään myöten täyteen! Puheenjohtajat J-P. Pietiäinen ja Jussi Lähde saivat keskustelijansa hyvään vetoon, vakavat pohdinnat kiinnostivat ja herjaavat heitot huvittivat kuulijoita keskellä suven seisahdusta.

Ohjelmajohtajana minun on seurattava seminaareja ja muuta tunnollisesti, joten kirjapöytien vaiheilla kiertely jää liian vähiin. Näyttelytkin ehdin juuri juosta läpi. Iloitsin kun Vilja Pylsyn emännöimä Sillanpään 125-standi sai suosiota ja kirjoja myytiin. Pukstaavissa jonotettiin katsomaan sitä alkuperäistä Nobel-mitalia.

Ja tradition mukaan ennätin Heikki Kiljanderin ex libris -kierrokselle juuri ennen päivien sulkeutumista. Kirjallisen joukon tunnukset kiinnostivat, joukossa entisiä opettajia kuten Sarajas ja Kaukonen ja melkein koko kirjallinen kaartimme, minunkin merkkini, jonka Anna Zigure aikoinaan lahjoitti, tekijänä latvialainen Anita Jansons.

Myllykolun ensi-ilta rankkasateessa.

Toisaalta ukkosilma sopi hyvin Ihmiselon ihanuuteen ja kurjuuteen, alkaahan romaanikin juuri ukkosen raukeasta jälkitunnelmasta. Ihmeesti oli vaan väkeä tullut, kutsuvieraineen lähes parisataa katsojaa uhmasi sadetta, joka jatkui toisen puoliajan alkuun saakka. Ropina tietysti vei osan repliikeistä, mutta urhoollisesti näyttelijät selvittivät osuutensa.

Aina (melkein aina) tapahtuu sama: viimeisessä läpimenossa ennen ensi-iltaa esitys vaikuttaa vielä kankealta ja töksähtelevältä, mutta sitten se ihmeen kaupalla nousee ja tiivistyy ja alkaa tuntua suorastaan hyvältä. Vielä ei voi tässä lausua mitään pätevämpää, sanokoot nyt kriitikot ja katsojat ensin omat sanansa.

Kutsuvieraita tervehdittiin ensin kahvilaladossa puheenjohtajan ja tuottajan voimin, ohjaaja esitteli teosta, maljat ja purtavaa tarjottiin ja kahvitkin väliajalla. Loppukiitoksia pääsin minäkin esittämään. Ja Kyrölässä oli sitten karonkassa tunnelma korkealla, mahtavat pidot, hyvää sahtia ja intoutuneita puheita, joten kunnialla taas selvittiin uhkaavista enteistä.

Seuraavaksi kaksi tiivistä päivää Sastamalassa vanhojen ja uusienkin kirjojan äärellä, tiukkaa puhetta moraalista, pursuavia kirjapöytiä, runoja, laulua, ehtoohuveja. Sillanpään Nobel-mitali on esillä Pukstaavissa, jossa nähdään myös katkelma Myllykolun esityksestä. Joten voisiko tämän täyteläisempää kirjojen, keskustelujen ja teatterin loppuviikkoa enää ollakaan.