Panu Rajala

Kuin tuliaisiksi Hämeenkyröön Teema näytti eilen Tapiovaaran Miehen tien. Piti vain alkua kertaamani, mutta niin jäin kiinni ensin komeisiin maisemiin ja sitten itse tarinaankin, hyviin näyttelijöihin ja omaperäiseen kuvakerrontaan. Tapiovaara oli äkkiä kehittynyt sitten Juhan.

Tämähän on lähes kokonaan Hämeenkyrössä filmattu viimeisenä ehjänä kesänä 1939, mitä sitten paikattiin ohjaajan kaatumisen jälkeen 1940. Pääasiassa siinä oli Laitilan ja Jumesniemen aitoja näkymiä. Kyllä oli sykähdyttävää, itse FE-äijäkin siellä Laitilan suulitansseissa penkillä hatun räystäs silmillä yhden luonnikkaan repliikin pudottamassa. Tanssimassa koko sen ajan nuoriso näiltä kyliltä. Mietin missä määrin elokuvan uudet repliikit olivat kirjailijan ja ohjaajan yhteistyötä, varmaan ne ainakin tarkistutettiin Sillanpäällä, joka seurasi innokkaasti kuvauksia

No joo, Jyrki Nummi jatkaa jotensakin kiihtynyttä hyökkäilyä kirjaani vastaan Hesarissa. Olenko anonut elämäkerralle suojaa kritiikiltä? En todella, mutta pari väärää väitettään olen oikaissut. Nyt niitä tulee lisää. Jos viittaan vain lyhyesti uusimpaan tutkimukseen, ei se tarkoita, etten tunne sitä. Olen lukenut läpi jopa Nummen paksun kirjan Aika Pariisissa (2002), mutta siitä ei elämäkerran kannalta paljon herunut. Kehuin sen kunnioitettavaa oppineisuutta.

Toiseksi voihan olla, että Ahon teosten ulkomainen vastaanotto on Nummelle perin juurin tuttua, mutta itse en havainnut sitä missään kunnolla käsitellyn. Nobel-ehdokkuuteen on aiemmin vain yleisesti viitattu, tässä käyn läpi sen eri vaiheet ja ehdokkuuden vaihtelut, niiden syyt. Ei mitään uutta, kuittaa Nummi vedoten Kasimir Leinoon (!) ja Gunnar Castr

Hauska tapahtuma aamupäivällä: Juhani Ahon patsas paljastettiin uudelleen.

Tosin patsas otti aloitteen ja paljasti itse itsensä tasan kello 11, jolloin tilaisuuden piti alkaa: kangas valahti tuulessa Jussin harteilta, ja siinä hän juhlayleisöä vapain päin tervehti.

Ahon pojantyttärenpoika Jussi Brofeldt oli idean isä ja esitti suvun tervehdyksen. Pääjärjestäjä oli kaupunginkirjasto, mukana kustantajat ja muita tahoja. Ahon seuraa taas vähän kaivattiin, mutta muut laskivat senkin edestä kukkia patsaalle. Pidin pienen juhlapuheen lähinnä Ahon perheen kokemuksista sinä aikana 1911-1919, kun he asuivat viereisen talon yläkerrassa. Harvalla patsaalla on niin luontainen paikka kuin tällä. Jussin, Vennyn, Leinon ja Topeliuksen näyttämölliset hahmot toivat lisää visuaalista väriä tilaisuuteen, samoin kuohuviinitarjoilu.

Saatoin myös muistella, kuinka osuin lukiolaisena paikalle jo tasan 50 vuotta sitten, jolloin patsas ensimmäisen kerran paljastettiin. Jussi Brofeldt oli kuulemma samassa tilaisuudessa

Juhani Ahon juhlapäivä ja kaksoistornien muistopäivä, päivä täynnä latausta.

Miten ihmeellisen kesähelteen Aho auringon palvojana meille hellitti! Aamulla kävelimme Kaivarissa ja joimme kymmenkahvit Ursulassa, aivan satumainen tunnelma. Jussin patsasta tervehdimme, ei näkynyt kukkia Ahon seuralta, mutta pian paikalle tulikin Marjatta Ormio, Kalle Brofeldtin jälkeläinen, tuomaan suuren keltaisen krysanteemin sukulaissedän jalustalle.

Valmistauduimme sitten Ahon pääjuhlaan. Menomatkalla poikkesimme Aholaan: kauniisti lehditetty museo, pylväätkin koristeltu, bussi Ylä-Savosta, ihmisiä pihamaalla, opas pitkässä mekossaan vastassa. Juhlavaa tosiaan.

Pääjuhla Järvenpää-talossa, Juhani Ahon nimikkosali tuli täpötäyteen parveketta myöten. Kulttuurijohtaja Kalle Jämsen avasi tilaisuuden, Järvenpään Mieslaulajat kajautti todella komeasti Kiven, Erkon ja Leinon teksteihin sävellettyjä lauluja, ja sitten ryhdyttiin paneeliin. Minulla puheenjohtajana oli onni saada hyvät keskustelijat mukaan: Tuula Uusi-Hallila, Mikael Pentikäinen ja Tommi Melender. Kolmikko edusti Ahon eri toiminnan aloja monitahoisesti, joten keskustelustakin tuli liikkuva. Tarjosin kolmea tasoa: Ahon käyttöön ottamat julkaisukanavat ja välineet suhteessa nykypäivän innovaatioihin, nostalgia contra uudet keksinnöt sekä Ahon sovitteleva, rauhantahtoinen katsomus vaikkapa kaksoistornien varjossa

Aamulla kiidettävä Pasilaan Radiotalon studioon, missä Nicholas Wancke hioi kynsiään aamutv:n haastattelijana. Tämä tuli nyt hyvin sopivaan saumaan, saatoin sanoa jotakin myös Aho-kirjani sisällöstä, joka Hesarin arviossa peittyi. Wancke on välitön, asiaan perehtynyt ja tilaa antava haastattelija, kuvitus seurasi kuulemma juttua havainnollisesti.

Myötätuntoisesti tervehdin Mari Kiviniemeä, joka saapui samaan studioon Petri Kejosen tentattavaksi. Vaikeampi hänen on tilanteessaan sanojaan asetella kuin minun jostakin kirjallisesta klassikosta.

Ihmeen aurinkoinen ja lämmin syyspäivä! Kävin torilta hakemasssa puolukoita ja nautin meren partaan välkehtivästä tunnelmasta.

Sitten pimeään leffateatteriin, Orioniin, missä messuttiin Nyrki Tapiovaara -seminaaria (100 vuotta syntymästä). Oli määräni kertoa Tapiovaaran Juha-elokuvan taustasta. Sen teinkin, ja päälle katsottiin se alkuperäinen elokuva vähän himmeänä kopiona, jonka äänitys oli osin kelvoton. Mutta hyvin erottui Tapiovaaran uutta luova, autenttista tuntumaa etsivä intentio. Laahaavaksi kerronta jäi, mutta nähtiinpä komeita koskikuvia Kuusamosta, Shemeikan koristeellinen hahmo ja Irma Seikkulan elävää ilmehdintää.

Eikä nytkään väliä jäänyt, sillä kotikadultamme Lilja Kainulainen ja tyttärensä Nina noutivat meidät ystävällisesti Rodolfoon syömään. Herkullisen aterian rohkaisemina suuntasimme viimein sinne Kaupunginteatteriin katsomaan musikaalia, joka kertoi meille kaikille verraten tutusta laulutähdestä. Mitä kaikkea esityksestä ajattelimme ja puhuimme, jääköön toiseen kertaan. Emme ratkenneet vuolaisiin kiitoksiin, vaikka Sanna Majuri kauniisti laulaa. Mutta sen nyt voi sanoa, että pintapuolisen ja pitkäveteisen alkujakson jälkeen toinen puoliaika hieman terästi tunnelmaamme. Jotain väriä sentään tuli tarinaan, reipasta menoa, eikä niin paha tämä professorinkaan hahmo kuin olisi voinut ennakkotietojen perusteella kuvitella. Hyvä Arffman.

Tapasimme Michael ja Hannele Branchin, jotka kiittivät aamun tv-juttuani. Hekin musikaalia katsomassa! Muistan kuinka yliopiston esimieheni Michael kommentoi aikanaan Lontoon kaudellani West Endin loistavia musikaaleja, joita kävin katsomassa: real shit! Mitä lie miettinyt tästä, eipä kertonut. Muuan katsoja sanoi ulko-ovella:

Vähän löysempi päivä tähän väliin.

Iltapäivällä tapaan vielä B

Jyrki Nummen arvostelu Hesarissa on yllätyksetön ja odotusten mukainen käyttääkseni hänen omia ilmaisujaan. Juuri näin hänen piti kopeasti ja paremmin tietävästi kirjoittaa.

Tietysti on harmillista, että kirjani ei vastaa juuri hänen asettamiinsa kysymyksiin. Elämäkerta on edelleen siellä tiedeyhteisössä punainen vaate. Kaikki kosketus elävään kirjailijaan kauhistaa, vain tekstien seurustelu sallitaan.

Oudoksuin silti ivan säilää ja vääriä väitteitä, joita Nummi hyökkäyksessään käyttelee. En tosiaankaan

Odotettu päivä, kirjan julkistaminen.

Alettiin Ahon patsaalla Satu-Lotta Peltolan kanssa, puhelin pätkän TV1:n uutisiin (jota ei kyllä illalla tullutkaan) siinä tuulessa ja auringon kilossa. Kiva paikka sinänsä, patsas sitten paljastetaan uudelleen ensi maanantaina klo 11. Sekin hupaisa idea.

Tilaisuus WSOY:n salongissa meni käsittääkseni niin hyvin kuin oli mahdollista. Ilta-Sanomien toimittaja vähän ilakoi vielä Katrin musikaalin mainingeilla, mutta kirjastakin puhuttiin. Omaan puheenvuorooni olin miltei tyytyväinen, ja suuri ilo oli B

Riihimäellä näen ensimmäiset lämpimäiset Aho-kirjastani Naisten mies ja aatteiden. Apollossa aterioidaan ja kauppaoppilaitoksen auditoriossa on Samuli Parosen seuran järjestämä tilaisuus, jossa jutustelemme entisen oppilaani Erkki Löfbergin kanssa aiheesta varsin monipuolisesti. Kuulijoita ei ole ylen runsaasti, mutta kirjoja menee sentään kaupaksi kymmenkunta. Rauhallinen aloitus Aho-kiertueelle. Kirja näyttää hyvältä, tuon kappaleen voittosaaliina Marjalle Sepänkadulle.

Suomi häviää odotetusti Hollannille stadikalla. Talousongelmat Euroopassa syvenevät. Paavo Väyryselle ei löydy kilpailijaa. Maailma silti paikoillaan.

Jälkihiki ravistelee reippaasti urheilua, elävämpää keskustelua usein kuin kulttuurin tai politiikan saroilla. Hauska on katsella Kaj Kunnaksen aitoa innostusta, tällä kerralla hänen omatekoista visualisointia ja statistiikkaansa. Yleisurheilun madonluvut kuultiin.

Tampereella puheltiin teatteriasioita Reino Braggen kanssa, juhlia ja ensi-iltoja puitiin. Uusia ideoitakin tuli heitellyksi. Reiskan mielestä muuan