Panu Rajala

Juhani Siljon aforismit terästävät aamun, samoin rehtorin ansiokas aamusaarna Danten Divina commedian pohjalta. Kirjailijat elämäntahdon ja rakkauden asialla.

Eva Biaudet on ihastuttava ehdokas, hyvin liberaali ja maailmoja syleilevä. Turhaan hän ryhtyi nikottelemaan, kun toimittaja vaati selvyyttä hänen uskontosuhteeseensa. Eikö ehdokas saa olla reilusti ateisti? Toisaalta uskonnollisen vakaumuksen urkkiminen on aika epähienoa. Kuinka sanoikaan vanha Waltari: eroottisesta elämästäni voin avoimesti puhua, mutta en suhteestani uskontoon.

Muistamme kuinka Elisabeth Rehn kompastui Jeesuksen historiallisuuteen. Hänen tieteellisesti pätevää vastaustaan reviteltiin mediassa tarkoituksellisesti: Rehn ei usko Jeesuksen jumaluuteen! Ajat ovat siitä vapautuneet.

Elina Grundström, Hiidenkiven entinen toimitussihteeri, levittää Hesarissa presidentin toimenkuvaa maailmanlaajuiseksi. Presidentin ei pidä johtaa arvoja, vaan matkailla kaukomailla. Varmasti Brasilian nousu on jäänyt ehdokkailta aivan liian vähälle huomiolle! Enemmän pitäisi myös keskustella Pohjois-Korean vallanvaihdoksesta ja Iranin uraanintuotannosta. Hannu Reime radiossa juuri vaati kannanottoja Lähi-idän ongelmiin. Presidentillä riittää tekemistä!

Australiasta tiedämme perin vähän. Siellä asustavat meidänkin talomme entiset asukkaat, iloisia terveisiä joskus lähettelevät. Presidentti voisi käydä heitä tervehtimässä. Entä mikä on Suomen vastuu Thaimaan ja Uuden Seelannin luonnonkatastrofeista?

Mitä hyvää olemme tehneet, kun Teema tarjoili mittavat Helsinki-illan. Sykähdyttäviä näkymiä vanhoilta puhtailta vuosilta. Muutokset eivät aina kulje parempaan päin. Helsingin kuvaajat ovat etupäässä pyörineet Kauppatorin, Espan ja Skattan nurkille. Koulutieni kulki juuri tuosta, vuoden 1956 vaalijulisteita katseltiin. Tulipa mieleen sekin, mitä lisää Guggenheim toisi tähän sinällään jo rakastettavaan kaupunkikuvaan. Lisää korskeutta, ulkoista uljautta? Tulkoon, en vastusta. Vaikka Skattan nerokas silhuetti riittäisi minulle tämmöisenäänkin.

Täysikuu tervehtii aamulla postin hakijaa. Tästä kolme kuun kautta olkoon uusi työkausi. Valmista saisi olla kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun aikaan, josta lasketaan pääsiäinen. Vähimmäismäärä, kolme liuskaa, tänään kirjoitettu.

Sari Essayah on kaunis ja tyylikäs presidenttiehdokas. Tekisi mieli kannattaa häntä. On nopea kävelijä ja vastaa hillitysti. Ainoa ehdokkaista, jonka maahanmuuttajaisä on hylännyt. Kansainvälistä näkemystä löytyy. Puolustaa urheasti vakaumustaan.

Paavo Lipponen vasta vakuuttava ehdokas on. Esiintyi tyynesti ja horjumatta, vaikka kaikki painavat: Aamulehti, Suomen Kuvalehti ja Hermunen. Asiaosaamista on vaikka muille jakaa. Olisiko kannatettava Lipposta, hän on varma. Ei mene kaikkiin narutuksiin. Näyttöä löytyy.

Kumpikin päivän ehdokkaista suorastaan kilpaili kristillisen vakaumuksen aitoudella. Sari ja Paavo ovat pelastetut, on suora suhde Jumalaan ja Paavolla vielä omaan pappiin. Molemmilla kova kunto. Ei näistä ehdokkaat enää paljon parane.

Miten hauskaa, että pitkästä aikaa kohtasimme Alcantaran rakastettavan perheen. Pariskunnat seikkailivat Gran Canarialla hupaisin ja traagisin tuloksin. Alkoi tehdä mieli heti etelään, mutta tästä talvesta on nyt nautittava kun se viimein saatiin. Pienempi hiihtolenkki tehty, laituri oikaistu.

Iltakävelyllä ei kuuta enää näkynyt.

Railakka vanhan ajan talvi, yhtäkkiä! Hiihtelin Myllykolun lenkin, aurinko nousi ja punasi lumiset metsän puut. Aivan taivaallista paitsi että taksvärkkitien yli on kaatunut kymmenkunta runkoa, olihan vaikea keinotella suksinensa niiden yli. Vain Tauno on oman osuutensa (tai siis Laurin) polusta raivannut. Saisitteko muutkin metsänomistajat mukavan lenkkireitin vapaaksi?

Näin kumminkin alkoi hiihtokausi ja jatkoa toivotaan. Alkava viikko näyttää suotuisalta.

Täällä on ollut Sallan perhe useamman päivän pienine lapsineen, mutta minullapa on hyvä rauha omassa nurkkahuoneessani ja tarpeen mukaan voin seurustella. Lastenhoito vie nykyajan vanhemmilta kaiken ajan ja voimat. Mummi on täällä suurena apuna. Ruokaillessa saamme kaikin keskustella. Tänään juhlakauden viimeiset lipeäkalat.

Onhan tv edelleen pyhien hyvä toveri ja radio vielä parempi. Kirjoista puhumattakaan. Joskus kuulee outoja väitteitä. Toimittaja haastatteli Pentti Holappaa, joka vielä jaksoi olla terässä. Mutta hölmistyimme, kun nainen laukaisi, että tv:n suuri homokeskustelu synnytti valtavan vihan homoja vastaan. Niinkö se tosiaan oli? Homovihaa osoittaakseen tuhannet erosivat kirkosta?

Kun nyt ryhdyin Vesan kilpailijaksi, kehuttakoon radion hyvä kirjallisuusohjelma, missä kuultiin Mika Waltarin ja Antti Tuurin matkakokemuksista. Siinä oli Waltarista haastattelu, jota en ollut ennen kuullutkaan. Huhtikuussa on meillä edessä uusi kirjailijoiden Istanbulin matka, johon tämä antoi kiintoisaa lisävirikettä.

Huippu oli tänä iltana, jolloin FST5 lähetti mainion elokuvan Moli

Alkoi putoilla sadunomaisia lumihiutaleita. Maa on valkea, puitten oksat huurteiset, kuin entisinä jouluina joskus.

Ajelimme Tampereelle katsomaan Sudenmorsianta. Aino Kallaksen väkevä juttu, virolaisen kansantaruun perustuva, sävähdyttävänä esityksenä vanhalla kunnon Salmelaisen näyttämöllä, jolta on häpeällisesti menty poistamaan tämä teatterin kunniakkaasta historiasta kertova nimi.

Mutta esitys korvasi senkin kömmähdyksen. Erityisen hienoja olivat tietysti Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön tanssitulkinnat. Siteeraan vaimoani, joka huokaili, ettei ollut koskaan nähnyt niin lihallista, sensuellisti vaikuttavaa tanssia, ei missään baletissakaan. Koreografia oli heidän omansa ja sen huomasi. Muu Tiina Puumalaisen ohjaama toiminta kertoi keskitetysti maagisen legendan, jota sopii tulkita kuinka symbolisesti hyvänsä. Kallaksen ja Leinon suhdetta siinä ainakin on uumoiltu taustalla ja vaikka mitä.

(Täällä maalla ei ole nyt käsillä Laitisen elämäkerran toista osa, joten en voi tarkistaa mitä Kai asiasta on arvellut.)

Näyttelijöistä jäivät hauskasti mieleen Kristiina Hakovirran hyvin annostellut huumorinpilkahdukset Lembra-Liisun osassa. Joukko näytteli muuten yhtenäisesti, kuoron tavoin, joukkosuggestio tuli hyvin esiin. Musiikki toimi hyvin, Jarkko Tuohimaa ja kumppanit asialla, Kimmo Pohjostakin kuultiin (nimi väärin käsiohjelmassa).

Tapasimme pitkästä aikaa tuttuja, entinen esimieheni yliopistolta Aarre Heinon Tarjoineen ja vanhan opiskelukaverin Seppo Kangasniemen vaimoineen. Tarjosin väliajalla kuohuviinit Sinalle ja Mailalle, ja jälkimmäisen taiteilija Böhmin luo ajoimme pikkujatkoille, joista tulikin muistettavat valloittavassa Peppi Pitkätossun talossa Siurossa. Herkuttelimme eleganttia iltapalaa, kuulimme pianonsoittoa ja tyttöjen huvittavia juttuja kylliksi saakka.

Kotiin ajellessamme maisemat olivat peittyneet kauttaaltaan pehmeään lumivaippaan. Pehmeästi keinahdimme yön tuntina perille, eikä yhtään ajoneuvoa tullut vastaan. Olipa nautittava loppiaisaatto.

Tampereen teattereita kilpailutetaan tavan mukaan, ja Anne Välinoro huomaa Aamulehdessä että TTT on taas TT:n edellä taiteellisesti ja yleisön suosiossa. Näin on ollut lähes aina toisen maailmansodan jälkeen. Kummankin teatterin historiat kirjoitettuani vahvistan, että tämä on vahva perinne lehdistössä. Aamulehti piti jo Veistäjän aikaan työväen puolia Salmelaisen johtovuosista alkaen. Olisiko Rauli Lehtosen alkukausi ja West Side Story ainut vaihe, jolloin TT paistatteli jonkinlaisessa arvostuksessa.

Katsoimme tässä pyhien painikkeeksi TT:n musikaalin I love you because, eikä se mikään ihmeteos olekaan. Vähän kuin annos lipeäkalaa: hulahtaa kevyesti, sulaa nopeasti eikä jätä ihmeempää jälkivaikutusta. Mutta eri mieltä olen kuin Välinoro siitä, etteikö siinä olisi sanomaa. Onhan siinä kohottava message: ei pidä paneskella ilman rakkautta. Nuoreen yleisöön se tuntui uppoavan aika hyvin.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että suppeahkon otantani perusteella TT-Frenckellin Hiiriä ja ihmisiä on taiteellisesti parasta teatteria Tampereella.

Tv viettää Meriluoto-viikkoa, mutta en saa katsotuksi uudelleen niitä putoavia enkeleitä, siinä määrin teennäisesti yhdistetty tytär-äiti rooli kiusaa. Tommi Korpelan tulkinta Viidasta on kyllä komeaa nähtävää ja kuultavaa.

Vietin loppuiltaa sen sijaan Tshaikovskin (Pateettisen) ja Dostojevskin (Muistelmia kuolleesta talosta) synkässä seurassa. Kun lukee riittävän kurjasta kärsimyksstä, oma elämä alkaa tuntua peräti valoisalta.

Tilinpito ei ole ihan miinuksella henkisesti, kun ajattelen kulunutta vuotta. Ahoa on tietysti plankattu, mutta tehty myös kiinnostavia matkoja ja valmisteltu yhtä ja toista lupaavaa. Marjalle jäi parhaiten mieleen Ranskan periodi Maintenonissa maaliskuussa, mutta muistamme lämmöllä myös Israelin, Islannin ja Mustanmeren näkymiä. Paino on pudonnut vain ajoittain, mutta ei ole kyllä noussutkaan.

Lunta tuli sen verran, että maa on valkoisena. Torilla käytiin, tavattiin papillisesti Ari ja Kirsti. Ari arvioi kiittävästi Aho-kirjaa. Jotkut panevat kehuvat kommentit heti laajempaan jakeluun kuten pitääkin, mutta tyydyn tässä yleisesti kiittämään: ihmeen paljon on aktiivisia lukijoita, joita tällainenkin elämäntarina on puhutellut. Ari myönsi epäilleensä, ettei Ahosta mitään uutta irti saa, mutta yllättyi tekstini imevyydestä. Ilahdutti myös että Matti Kuusela muisti Aamulehden katsauksessa vielä kirjaani miehekkäällä tunnustuksella. Karo Hämäläinenkin näkyy valinneen sen lukulistalleen. Niin sitä pitää.

Silti hyvästelen kuluneen juhlavuoden helpottuneena ja kevein mielin. Aika aikaa kutakin, nyt uusiin seikkailuihin.

Ajelimme illalla oikein syömään ja tanssimaan Ikaalisten kylpylään. Sali kauniisti koristettu, täpötäynnä väkeä, buffet yllättävän tasokas, bändi melko hintelä mutta yritteliäs. Tulimme toki kotiin vaihtamaan vuotta. Mikä siinäkin on, että minusta se vanha karun hyytävä juhla Senaatintorilla oli oikeampi kuin tämä nykyinen amerikkalainen show-meininki. Mutta nuorta väkeä tämä kerää tietysti enemmän. Trendeillä mennään sielläkin.

Skoolasimme menneelle ja varsinkin tulevalle. Vielä riittää voimaa ja intoa elämään. Aino ja Heidikin palasivat Ranskanmaalta kotiin monta kokemusta rikkaampina. Alma siellä vielä huristaa pitkin Euroopan mannerta kohden Wrosclawia. Ja Vilho ja Mari pitävät vaihteeksi majaa Helsingissä. Marjan jälkikasvu voi hyvin Turussa. Kaikkia tervehdimme ja muitakin. Onnea joka ainoalle. Tehdään hieno vuosi 2012!

Sittenkin painui vasta pystytetyn kevytautotallin seinä sisään puolisen metriä, mutta vaurio korjattiin Taunon neuvoin muutamassa hetkessä. Siinä ainut tuntuva myrskyhäiriö. Sillanpääntien varrella on kaatunut muutama kuusi, Ylivakerin mettästä kuulemma viitisenkymmentä runkoa. Norjan rannalta on nousemassa vielä uusia tuulia.

Kun omat aamujuontajat vetävät vielä joululonkkaa, onkin kiintoisaa katsella FST5:n kautta Ruotsin aamutunnelmia. Ovat vähän vakavampia kuin meillä, vähemmän viihdettä ja ruokaa, enemmän pohdintaa. Vai tuntuuko vain siltä näinä totisina aikoina.

Westön romaaniin perustuva sarja parantaa edelleen. Tässä tuli suorastaan eleganttia 20-luvun kuvausta, mukana sodan mustat varjot. Olen kai lukenut kirjan kiireessä ja huonosti, en läheskään muista sen monitasoisuutta, josta sarja muistuttaa.

Kaikessa rauhassa luen sen sijaan Dostojevskia, joka on vallannut sijan uudemmilta joulukirjoilta. Siitä ei pääse irti. Martti Anhavan jälkilause Köyhään väkeen on valaiseva. Merkitsen muistiin kirjailijan aikalaisen ja ystävän Valerian Maikovin ajatuksen, joka osuu romaanin ytimeen:

Ei pahoja myrskytuhoja, ei edes sähkökatkoksia. Ollaan onnellisessa segmentissä keskellä Pirkanmaata. Kaksi kuusta on kaatunut saunatontilla, nekin vaarattomasti. Toinen konkelossa, tarvitsee Taunon varmaa taitoa. Seurataan myötätuntoisesti muualla myrskyn tuhoissa sinnitteleviä talouksia.

Dostojevskilla tuhot kohdistuvat ihmisten sisäiseen maailmaan. Karamazovista jää vaivaamaan, pitikö siihen tulla jatkoa. Kaikki jää tässä avoimeksi, vaikka muoto sulkeutuu. Dmitri tuomitaan syyttömänä, mutta toteutuuko pakosuunnitelma? Ja mitä sen jälkeen? Tästä puuttuu Rikoksen ja rangaistuksen suuri sovitus. Perusteellisia rikosromaaneja molemmat. Sanottava tulee kyllä liiankin monisanaisesti selväksi, mutta onko romaani teema tosiaan

Laiskotellen laupiaasti liukuivat joulunpyhät. Musiikkia paljon, ei liity työhön, ei kysy ponnistuksia. Risto Nordellin valitsema vanha musiikki Euroopasta viehätti erityisesti, samoin tv-elokuva Nannerlista, Mozartin sisaresta. Omaa levykokoelmaa tuli pöyhityksi. Mutta onhan myös seurusteltava kotijoukkojen kanssa, luettava, taikka vain kummasteltava tätä autuutta.

Tytöiltä tuli Ranskasta reippaita viestejä. Oli aterioitu aattoyönä klo 22-03 ja tanssittu aamuun peruukit päässä, sitten messuun rukoilemaan. Jaa, emme kyenneet täällä lähimainkaan niin raisuun meininkiin. Mutta tyytyväiset olimme, varsinkin itse paistamaani kinkkuun ja Artsin keittämään lipeäkalaan ja Marin lohikakkuun ja oman emännän kaikkiin ihmeellisiin luomuksiin. Vilho oli ansiokas pukki sekä kylillä että täällä meillä. Kaikkien aikojen rehevin joulukuusi, itse katkaisemani, komeilee keskellä lattiaa.

Levännyt mieli kaipaa uusia askareita. Aloitin kevyesti ja luin Hannu Syväojan tuoreen esseekokoelman Finnen ja Sillanpään lumoa (Mediapinta 2011), kulttuurikuvia Tampereen tienoilta. Pitkästä aikaa joku tutkija paneutuu Sillanpäähän, ei nyt kovin mullistavin tuloksin, mutta leppoisasti tarinoiden. Palautui muistiin yhtä ja toista. Kiintoisin juttu koskee Hiltun ja Ragnarin vastaanottoa, jossa tosin minua on tulkittu väärin, mutta samapa tuo. Sympaattinen, vilpitön, kotiseutuhenkinen opus yhtä kaikki. Jalmari Finne, Eino Hosia ja monet tuntemattomat kansankirjailijat saavat arvonpalautusta. Samoin Hämeenkyrön rikas kulttuurihistoria ja Tampereen musiikkielämä lisävalaisua. Kirjoitin opuksesta heti pienen arvion Hämeenkyrön Sanomiin.

Mutta joulunpyhiä hallitsi totta puhuen vanha veijari F. M. Dostojevski. Tempauduin viimeinkin lukemaan kunnolla loppuun Karamazovin veljekset ennen tv-sarjan päättymistä. Siitähän riittäisi paljonkin puhuttavaa. Rikasta rönsyilevää romaania olisi mahdotonta sulloa 8-osaiseen tv-formuun, mutta ihmeen hyvin se silti oli ytimeltään siihen pelkistynyt. Romaanin monitahoista muotoa ihailleet (kuten Alex Matson) pitäisivät tällaista silpomista häpäisynä. Joku taas voisi katsoa romaanin kaipaavan reipasta editoimista. Itse olen välttänyt kaikkia teatteriversioita romaanista ennen tätä; minusta merkittävä romaani pitää tuntea ennen kuin voi katsella siitä erilaisia versioita ja lyhennelmiä. Dostojevskin pääteos jysähti nyt kahdella tasolla tajuntaani melko täyteläisesti. Luin myös ne Matsonin tunnetut analyysit sekä Henri Troyat’n taustoittaman elämäkerran. Näihin varmaan tulee palatuksi, järkäle on vielä liian lähellä.

Olihan koskettavaa pitkän illan päätteeksi kuunnella vielä Seela ja Eelis Sellan juutalaislauluja, niihin liittyviä synkeitä muistoja. Arvokas juttu.

Aamu ei valkene, vaikka vuoden pimein kohta on sivuutettu. Vettä putosi eilen siinä määrin, että Kierikkalan ulkoilmakirkkokin jäi käymättä. Täällä nautiskeltiin sisätiloissa Camilla Nylundin ja Karita Mattilan laulutaiteesta. Vilho ja Mari jo saapuivat kuin kansanlaulun pari. Artsia ja Saaraa odotellaan. Tytöiltä Ainolta ja Almalta tulee terveisiä ja paketti eteläisestä Ranskasta. Turussa Salla ja vauva voivat kaiketi hyvin, samoin muut. Serkkuni Riitta täytti eilen vuosia.

Hiljaista, herkistävää. Radio lähimpänä kumppanina. Hesarista luen Tuomas Kyrön oivaltavan joulutervehdyksen. Aamulehdestä huomaan itseäni siteeratun. Katja Ketun joulukertomuksen jätän myöhemmäksi. Posti on hukannut jo kolmannen kerran Hbl:n, olkoon sitten. Eihän paljon tarvitse päivien virikkeeksi. Martti Talvela laulaa, uskoakseni puhtaasti, vaikka Ilkka Kuusisto kirjassaan toista vihjaa. Eilen ilahdutti viimein Pekka Tarkan ilmestynyt arvio Kuusistoa koskevasta kirjasta Sävelten siivilä.

Vielä käymme Ylivakerilla joulutervehdyksellä, kunhan poikani tuosta virkoaa. Sitten on kaikki niin hyvin kuin hoidettu ja joulu voi ryhtyä tuleskelemaan. Alakerrasta kuuluu jo toimeliaita ääniä. Kynttilät palavat. Kostea mustuus sihisee ikkunain takana. Hiljaisissa, kiitollisissa mietteissä toivotamme koko huonekunta Hyvää Joulua maanpiirin kaikille asukkaille, varsinkin niille jotka ovat jaksaneet silloin tällöin vilkaista näitä rivejä ja pieniä mietteitämme. Olkaat onnelliset keskenänne!