Panu Rajala

Lounaalla Qulmassa Senni Timosen kanssa. Senni oli vähän eri mieltä Elina Grundströmin kolumnista: hänestä riittää, että humanistit hoitavat omat työnsä ja tutkimuksensa. Enää ei tarvita sellaisia yhteiskuntaheeroksia kuin Vilkunan ja Kuusen aikoihin. Voihan olla niinkin. Yhtä mieltä olimme Sirkka Paikkalan kolumnin ansioista tänään Hesarissa: on totta, että paikannimistö hämmentyy pahan kerran tulevassa kuntauudistuksessa. Hyvä kun Sirkka siihen puuttui, se on tuore aspekti, jota politiikan pauhinassa ei muuten huomattaisi. Siispä kansalliset tieteet ovat sentään hereillä, kun tarvis vaatii.

Arkistosta yliopiston kirjaston kautta Bio Engeliin, missä kohtasimme Marjan kanssa ja katsoimme näin myöhään Aki Kaurismäen Le Havren. Mehän pidimme tästä, minä enemmän kuin muistan mistään Akin leffasta pitäneeni. Onhan hienoa, että joku kuvaa myös hyviä ihmisiä ja arvokkaita köyhiä eikä aina saatananmoisen riitaisia ja huoraavia ja tappelevia mulkkuja, kuten kotimaisissa tv-filmeissä pääsääntöisesti. Kaurismäki kirjoitti ennen kirjallisia repliikkejä, nytkin sulavia vuorosanoja kouluranskalla. Hän säästää korviamme, elokuvissa ei huudeta eikä kiroilla eikä sylki roisku. Olkoon että tarinalla on ihmesadun piirteitä, hyvällä asialla joka tapauksessa ollaan, hyvä mieli jää palkkioksi.

Naisten päivää vietän edelleen arkistossa, sitten Kaupunginteatterissa. Upea ilma kävellä aamulla Kaivarin rantoja Kruununhakaan. Lounaalla vaihteeksi Zinnkellerissä, vorschmackia.

Illalla kerroin Sylvin ja Anitan synnystä seniorien ryhmälle ja sitten pudottauduinkin katsomaan Kuninkaan puheen ennakkoa suurella näyttämöllä. Sitä ei kai ole sopivaa vielä arvioida, mutta laadukas esitys näyttää olevan tekeillä. Ei paljon eroa tarinassa hienoon elokuvaan nähden, ehkä puheopettajasta (Pertti Sveholm) on tulossa vähän ronskimpi, karkeampikin hahmo kuin elokuvan leppoisan herkkävireinen asenteiden riisuja. Meillä eivät nämä yhteiskuntaluokkien erot ole niin selkäytimessä kuin briteillä. Myös Walesin prinssi, eroava kuningas (Ilkka Forss) kuvataan ivallisemmaksi, ylimielisemmäksi tyypiksi kuin pehmeä perinteinen käsitys on. Änkyttävänä kuninkaana Carl-Kristian Rundman tekee suurta roolityötä. Varma ohjaus on Kari Heiskasen.

Näyttelijät valittavat vähän Sylvin ja Anitan pitkiä esitystaukoja, katsojat puolestaan sitä että lippuja ei saa. Huhtikuussa on paljon esityksiä, ja ne jatkuvat kuulemma jo elokuussa.

Pitkä päivä arkistossa, mitä nyt Ainon kanssa välillä lounastimme Qulmassa. Vanhat mapit vievät mennessään, viime vuosikymmenten kirjallinen elämä heräilee henkiin. Muuta ei nyt tapahtunutkaan. Sää säteilee.

Ainon kanssa puhuimme Elina Grundströmin hyvästä kolumnista taannoin Hesarissa. Siinä Elina valitti kansanperinteen tutkimuksen kutistumista Suomessa. Ennen kansalliset tieteet olivat arvoasemassa, poliittisestikin kärjessä, ei vähiten Kustaa Vilkunan, Martti Haavion ja Matti Kuusen ansiosta. Nyt kovat tieteet ovat ajaneet kirkkaasti ohi ja yli. Käsityksemme omasta perinteestämme on alkanut katkeilla. Toisaalta humanistiset tutkijat ovat hiljaisempaa porukkaa kuin ennen, kirjallisuudentutkimus on käpertynyt omiin pieniin kuvioihinsa jne.

Voisiko Sauli Niinistö ottaa jonkun hurjan humanistin kabinettiinsa tai ainakin lähipiiriinsä kuten Kekkosella oli Vilkunansa. Olisiko ehdokkaita? Jennihän solmii pian hyviä yhteyksiä Turun kirjamessuilla.

Kari Hotakaisen kolari pysäytti. Kaikkea voi tapahtua keskellä kirkasta päivää. Kari piti nopeista autoista ja kirjoitti niistä paljon. Nyt toinen kolari, varmaan panee varomaan. Vaikka syytön hän oli havainnekuvan mukaan. Onneksi näyttää selviävän lehtitietojen mukaan. Hotakaista tarvitaan, kunnon kirjailija ja kiva kaveri, vaikka tapaamme harvoin, joskus kirjallisissa tilaisuuksissa. Voimia, Kari!

Puhuin iltapäivällä Meilahden kirkossa sadalle seniorisairaanhoitajalle Juhani Ahosta, niinpä tietysti. Hyvä kuulijakunta, Ahon psykologia ja naisten kuvaus kiinnostivat. Tietysti olisin voinut puhua periferian ja kirjallisten monopolien suhteesta Ahon tuotannossa tai agraarin nostalgian ja teknistyvän modernisaation konfliktista hänen ajattelussaan käydäkseni kunnon tutkijasta, mutta kaiketi senioridaameja enemmän sittenkin kiinnostivat inhimilliset aspektit kirjailijan elämäntaiteessa. Palkkio oli parasta Chivas Regal -luokkaa.

Jännitimme Marjan kanssa kuinka mr Bates selviää hirttotuomiostaan, ja huojennus oli suuri, kun se muutettiin elinkautiseksi. Toivo elää. Briteillä on suurenmoisia näyttelijöitä ja taitoa ja varoja tehdä rikkumatonta, elävää ajankuvaa. Mary on ehdoton suosikkini, kaunein ja tyylikkäin tv:ssä esiintyvä nainen tällä vuosituhannella. Lisäksi hän muistuttaa joistain kulmista hätkähdyttävästi Marjan nuoruudenkuvia. Olen aivan myyty. Kun Matthew viimein kaikkien mutkien ja esteitten jälkeen älysi kosia Maryä, olimme täällä ikionnelliset. Tein ohuen viskin tapauksen kunniaksi. Downton Abbey jää tuotantotauolle hyvissä tunnelmissa.

Ei tullut taaskaan lehti ajallaan laatikkoon. Olipa aikaa Taunon kanssa siinä tien poskessa selvittää Venäjän tilannetta ja AKT:n sekasotkua. Uskomme Putinin vakauttavan tilanteen Venäjällä, kunhan kiivaimmat höyryt on mielenilmauksissa henkäisty. Sen sijaan Räty ei saanut kannatustamme, pahasti on liittonsa tulehduttanut. Hilkka Ahde on sypäkkä nainen, hänestä näkyy että aiheetta ei kamppaile. Ihailemme Hilkka Ahteen sisukkuutta.

Tauno oli vetäissyt puolikkaan Pirkan hiihtoa (45 km) ja Lauri koko kiekon. Kovia miehiä! Keli oli jäätävän lennokas, ennätyksiä sateli. Minulle riittivät nämä kotikulmien lenkit, niistäkin virkistyin kovasti.

Kun seisoin Härkikujan pysäkillä odottelemassa Helsingin bussia, singahti viesti New Yorkista. Kustantaja tiedusteli Katri Helena -kirjan sopimustilannetta. Kohu aiheesta oli yltänyt Amerikan rannoille. Kustantaja ei tosin ollut amerikkalainen, vaan ihan ruotsalais-suomalainen. Piti siitä käydä R-kioskista hakemassa Ilta-Sanomat.

Tähän ikään en ole vieläkään oppinut kuinka pieni lempeä keskustelu toimittajatytön soittaessa sunnuntai-iltana voi johtaa ällistyttävän suuriin lööppeihin ja otsikoihin. Olin vain sillä kannalla, että mahdollisesti joskus kirjoitan liitostani laulajan kanssa. Olihan se merkittävän kappale elämääni sentään. No nyt se on menoa, ei auta pyristellä. Jospa kirjoitankin, saatana, todellisen avioliittoromaanin! (Tässä oli tyylilainaa Veikko Huoviselta, kuten tarkka lukija huomasikin.)

Iltapäivälehdet ja kaiketi muutkin rakastavat paljastuksia. Itse en ole edes käyttänyt sellaista sanaa. Ainahan kirja jotakin paljastaa, muuten on turha kirjoittaa. Jospa paljastankin nyt, että liitossamme oli myös paljon hyviä hetkiä ja kivoja muistoja. Se olisi valtakuntaa tärähdyttävä paljastus!

Matka keinahti muuten mukavasti, mutta kesti kauan, koska vaihtoyhteys Tampereella lähti nenäni edestä. No sitten puksuteltiin seuraavalla bussilla. Kauniisti paistoi aurinko ja kuu kumotti. Kohta se on täysi. Lueskelin Huovisen lyhyitä erikoisia, varottava vain ettei tartu liikaa tyylilainoja.

Kotona ehdin katsomaan, kuinka Alcantaran perheen jäsenet selvisivät erilaisista seksuaalisista kiusauksista. Hyvin kävi lopulta, mutta Antoniolla taisi olla keveä äventyr Bilbaossa. Houkutus oli ylivoimainen. Guggenheimia ei näkynyt vielä missään. Kivaa olla taas kotona Sepänkadulla Marjan hyvässä hoivassa, hänkin toipumassa pikkuvaivoistaan.

Eivät arvaa siellä lehtitaloissa millaisen turhautumisen tuottaa maakylään, kun lehdet jäävät aamulla tulematta! Taunon kanssa istua juntattiin tunti meidän kyökissä ja manailtiin tyhjää laatikkoa. No sittenhän se tuli juuri kun Tauno oli jo ehtinyt takaisin omaan pirttiinsä. Eikä Aamulehdessä suurempia uutisia ollutkaan muita kuin AKT:n ihmeellinen irtisanomistempaus. Mutta Hesarihan minua odottaa vasta Helsingissä.

Täällä hiihdellyt loistavilla kantohangilla pari säteilevää päivää. Tänään Myllykolun lenkillä, lentokeli, päivä paistaa. Kannatti piipahtaa välillä maille. Kunto on taas nousussa. Urheilua tuli katsotuksi telkkaristakin, vaan eipä pärjää Suomen poika eikä tyttökään, ei Salpausselällä eikä ampumahiihdossa. Minne ovat kadonneet mieshiihtoampujat? Ruotsin poikakin siellä kilvoitteli kärjessä. Kaukana ovat vanhat loiston ajat. Ringa Ropo ällisteli Nybergin ohjelmassa naisurheilun romahtanutta tasoa. Naiset hyppäävät metrin vähemmän kuin Ropo parikymmentä vuotta sitten! Kun Anssi K ponkaisi hyppyristä neljänneksi, olemme ratkionnellisia. Hiihtäjät tallaavat kaukana kärjestä.

Otettava varoitukseksi sitaatti Veikko Huovisen päiväkirjasta vuodelta 1997:

Täyden työpäivän jälkeen hilpaisimme taas elokuviin. The Descendants kuului näihin Oscar-ehdokkaisiin, parempi kuin saatoimme odottaa. Liippasi vähän liiankin läheltä omia kokemuksiani, mutta terveellistä raottaa vanhoja arpia joskus. George Clooney on varma näyttelijä, mutta vielä suuremman vaikutuksen teki tässä hänen vanhempi tyttärensä, hienosti esitetty kasvutarina. Mutta miksi elokuvan nimi ei voi meillä olla vaikka Jälkeläiset?

Piti vain kotiin palattua vilkaista miltä Laureen Hutton näyttää American Gigolossa, mutta juututtiin siihenkin melko pintapuoliseen tarinaan. Hutton toimi mallina samaan aikaan kuin Elina New Yorkissa, muistan kertomuksia siitä, että hänen vähän kieroja silmiään pidettiin mallitoimistoissa pikantteina ja vetoavina. No siellähän silmäili leffassa vetoavaan tapaansa, ja Richard Gere näytti kovin nuorelta.

Karkauspäivänä WSOY ilmoitti karkaavansa vanhasta kunnianarvoisesta talostaan Bulevardilta. Olihan murheinen vaikka odotettu uutinen. Raha murskaa jälleen perinteet. 1930-luvun alussa Jalmari Jäntti johdatti yhtiön pääkonttorin Porvoosta Helsinkiin. Hienon paikan valitsi, joka nyt menetetään. Kuinka suuri onnettomuus olikaan WSOY:n liitto Sanoman kanssa aikanaan, siitä seurasi pelkkää alamäkeä ja itsenäisyyden menetystä, josta tämä on kai viimeinen pisara. Jatkossa Bonnier määrää tahdin.

Aina olen tyydytyksellä silmäillyt Bulevardin fasadia ylittäessäni Vanhan kirkon puistoa. Niin tänäänkin kun kävin Kosmoksessa pienessä neuvonpidossa. Kirjakauppa kivijalkaan sentään jää. Kyösti Kakkonenko nyt valtaa tuoreella rahallaan vanhan kiinteistön. Ei löytynyt enää ketään avaraa mesenaattia, ei kulttuuritahtoa Sanomalta. Eihän talon menetys kirjailijalle niin kohtalokasta ole, työt jatkuvat. Ihmettelen kuinka työntekijät sopeutuvat tason pudotukseen Korkeavuorenkadulla.

Voisiko ajatella positiivisesti. Ehkä perinteet jo painoivat. Uudessa talossa ollaan vapaita menneisyydestä. Minulla säilyy yhtä pitkä matka toimitaloon, sitä paitsi se on kirjastoreitin varrella ja naapurissa on Päivälehden museo. Säästyn askeleilta, mutta se ei korvaa tunnelmaa ja tiettyä arvonlisää, joka sisältyi Bulevardin seiniin.

Alakuloisen karkauspäivän sinetöi Suomen heikko esitys illalla Itävaltaa vastaan. Miksei Furuholmia otettu aiemmin kentälle, heti pani poika tuulemaan. Edes pieni lohtu.

Aamu on Kirsti Mäkisen ja suomalaisten kauhutarinoiden juhlaa; niitä Kirsti esitteli ansiokkaasti Hesarissa ja aamutv:ssä. Arvatenkaan ei kouluneuvoksen vauhti tähän pääty kalevalaisena juhlapäivänä. Itse tarinat (Kruunupäinen käärme) varmaan liian kovaa kamaa tällaiselle herkkätuntoiselle lukijalle.

Kokoonnuimme iltapäivällä Suomalaiselle Klubille jakamaan suomalaisen kirjoituskilpailun palkintoja. Kilpailu on suunnattu lukiolaisille, ja järjestäjiä on kova kaarti: klubin lisäksi Suomen Kuvalehti, Opetushallitus, Äidinkielenopettajain ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajain liitot. Näiden edustajien kanssa olemme raatineet parhaimmiston yli sadasta kirjoituksesta, joita yhdisti teemana Murros. Mikä sen ajankohtaisempaa. Tätä käsiteltiin monelta näkökulmalta. Kirjoitusten taso oli ihan oikeasti sanottuna hämmentävänkin korkea. Kyllä meillä nuoret, ainakin parhaimmisto, tosiaan kirjoittaa osaavat.

Valtioneuvos Riitta Uosukainen innosti puheessaan nuoria ajattelemaan kynällään (sitaatti Kirstin kirjasta) ja tuomitsi saman tien äidinkielen ylioppilaskokeen hätäisen uudistamisen. Tilaisuutta isännöi klubin puolesta entinen punkkakaverini RUKista, eversti evp Pekka Rapila.

Sitten jaettiin palkinnot, ja luin raadin puheenjohtajana perustelut. Silja Sormunen SYK:sta voitti identiteettinsä murrosta kuvaavalla kirjallisuustietoisella jutullaan, toiseksi tuli samasta teemasta kirjoittanut Petteri Virtanen Vääksyn yhteiskoulun lukiosta. Kolmanneksi tullut Erika Perttunen täydensi SYK:n (Tuula Uusi-Hallilan) riemujuhlaa taidejutullaan, ja yksi kunniamainintakin tuli samaan kouluun. Tämä Erik Immosen juttu nuorukaisen kokemuksista Finlaysonin tehtaalla 1800-luvun lopussa oli hyvin tutkittu kirjemuotoinen kuvaus. Yksi kunniamaininta meni Joensuun normaalikouluun (Sirkku Kouki) ja pari Etelä-Tapiolaan (Eeva-Leena Perttula ja Ville Huovinen). Maabrändiä ja urheiluelämän muutoksiakin nämä varsin raikkaasti käsittelivät.

Voittaja Silja Sormunen pärjäisi myös missikisoissa, totesimme Pekan kanssa, mutta toivottavasti pysyy kuitenkin enemmän tällä kirjallisella sarakkeella. Muistakin palkituista kirjoittajista vielä kuullaan, uskomme. Kilpailun tarkoitus on korostaa hyvän kielen ja kirkkaan ajattelun yhteyttä ja merkitystä, ja siinä se näyttää nyt neljännellä kerralla onnistuneen yhä vain paremmin.

Bussilla Helsinkiin, missä lumi on likaisempaa kuin maalla, muuten hauska tulla taas vaimon hyvään hoitoon.

Tapaan Ekbergillä nuoren tutkijan, jolla on tekeillä hyvä suunnitelma Mika Waltarin suhteesta Istanbuliin ja Turkkiin laajemminkin. Historiantutkijana hänellä on laajempi näkökulma kuin tekstiin pitäytyvällä kirjallisuudenpilkkojalla. Kuulenkin että Turun yliopiston kulttuurihistorian puolella minunkin kirjani ovat kovassa käytössä, ilahduttavaa.

Katselemme kotona yhdessä Francon jälkeen kuten ennenkin. Merkillistä että näinkin pitkä sarja jaksaa pitää tasonsa ja heijastaa paitsi pienen yhteisön elämää myös yhteiskunnan liikahduksia, nytkin francolaisuuden uutta nousua. Marjan outona harrastuksena on katsella suomalaisia satuhäitä ja ällistellä joka kerta groteskia (tahatonta) komiikkaa, jota pariskunnat pursuavat.

Prinsessa Estelle on äitinsä kuva, kuten saatoimme vahvistaa. Muistan Estelle Suomalaisen, joka turkissaan ulkoilutti suurta likaisen väristä koiraa Johiksen puistossa kouluvuosinani. Hän oli Karin äiti, kuvausten mukaan aika hullu tai vähintään omaperäinen nainen. Nimillä on enteet ja perinteensä.