Panu Rajala

Tapausten riento kiihtyi. Kun Kari Suomalainen oli kirjoittanut Veikko Huoviselle repäiseviä kirjeitä (tallessa arkistossa), yritin jäljittää Huovisen mahdollisia vastauskirjeitä. Lippe Suomalaisen vihjeestä ja Päivi Myllylän etsintätyön ansiosta selvisi, että niitä onkin muutamia Visavuoressa Karin paviljongin kätköissä pahvilaatikossa. Päivi jo viittoili, että ovat kieleltään varsin meheviä. No niitä kiidin lukemaan suoraan futisharjoituksista aamulla.

Riemukkaita hetkiä paviljongissa! Päivi tarjosi ystävällisesti kahvia ja lukurauhan. Huovinen ja Kari kalistivat railakkaasti kilpiä suhteestaan sotaan ja rauhaan. Tästä saan värikkään jakson lukuun, joka käsittelee Rauhanpiippua ja pasifismia. Vielä ehdin lisätä ne tiedostoon. Joskus onni potkii tutkijaa.

Viivähdin katselemassa näyttelyssä Karin kuvia, vieläkin ne naurattavat. Ylivoimainen kyky hän oli alallaan. Kuinka sanoikaan päätoimittaja Tikkaselle, kun hänelle etsittiin Hesarissa seuraajaa eikä tuntunut löytyvän: – Eihän Sibeliuksellekaan ole löytynyt seuraajaa…

Marja tuli eilen ja elämä palasi mallilleen. Heti kolmisen tuntia etsittyään hän löysi kuin löysikin silmälasini takapihalta! Siinä tarvittiin tosi tarkka silmäpari. Mummi oli iloinnut Aslan (2 v) seurasta Turun puistoissa ja kirkossakin. Pannut pojan penkkiin istumaan ja pitänyt saarnan lukupulpetista. Asla kuulemma nauroi katketakseen.

Muuten kun katselin Tauno Palon ja Ansa Ikosen ensimmäistä elokuvaa Kaikki rakastavat (1935), tuli taas esiin millaiselta moraalin perustalta vanhempamme tulivat. Ennakkosensuuri puuttui kohtaukseen, jossa renki (Matti Lehtelä) sylkäisee kolme kertaa ja läimäyttää piikaa (Elna Hellman) kerran takamuksille. Tämä oli 30-luvun kasvatusideologiassa liikaa! Alkaa ymmärtää entistä paremmin edeltäviä sukupolvia.

Turha iloita liian aikaisin tutkijan onnenpotkusta. Aurinkoisella parvekkeella join eilen kahvia ja luin postia. Tuore Hiidenkivi niuhottaa hyvin tyypillisin ennakkoasentein Aho-kirjasta Naisten mies ja aatteiden. Asialla turkulainen kulttuurintutkija. Turusta en ole juuri saanut kiitoksen sanaa. Syksyllä kirjani teilattiin Turun Sanomissa koko sivun laajuisesti, aiemmista puhumatta. Olen jo tällaiseen paatunut, hällä väliä.

Sitä paitsi aamulla futiksessa sain vain kaksi rankkaria sisään, maanantaina sentään neljä. Onni ei voi potkia kaikilla alueilla. Perunat ja tillinsiemenet sain sentään maahan. Tulosaunassa Marjan kanssa vallitsi leppeä tunnelma, sehän tässä on pääasia.

Yksi järjetön juttu. Istuttiin F.E. Sillanpään Seuran johtokunnassa ja laitettiin hankesuunnitelmaa kuntoon vuodeksi 2013. Vilja sen on äärettömän huolekkaasti laatinut, me vain siunailimme. Mutta nyt näissä verrattomissa joutsenten reiteissä ja muissa hankkeissa on Eu-periaate, jonka mukaan kaikki valinnat ja hankinnat on kilpailutettava. No hyvä. Vilja Pylsy on syvällä näissä asioissa ja tehnyt jo pirusti töitä ja tiedottanut ja siis ainoa mahdollinen valinta projektivastaavaksi, mutta eikö mitä

Marja lähti Turkuun, autotonna jäin mä tänne. Mutta hyvin pärjätään.

Vierailin FES 125 toimikunnan kokouksessa Vilja Pylsyn kyydissä. Juhlavuotta 2013 jälleen suunnitellaan. Pääasia on saada hankeanomuksen kautta kuntaan rahaa, kuten puheenjohtaja Eero Norokorpi realistisesti tiivisti. Sitä hankesuunnitelmaa siinä pyöriteltiin, pyörryttävä määrä ideoita on siihen varistettu. Saa sitten nähdä mitkä toteutuvat, tuskin on tarkoituskaan kaikkia toteuttaa. Muutamaa seikkaa kommentoin. Näissä hankkeissa on se merkillisyys, että tapahtumat eivät saa tuottaa, sillä muuten kuulemma pääsylipputulot liukuvat kaikenlaisten Ely-byrokraattien ahnaisiin käsiin. Tätä on jotensakin vaikea ymmärtää.

Toinen seikka on se, että Sillanpään tasoista kirjailijaa ei pitäisi tarkastella kovin paikallisesti, vaan saatava laajemmat piirit näkemään tämän merkillisen ajattelijan ominaislaadussa tähänkin aikaan osuvia piirteitä. Se vain ei ole kovin helppoa.

Vilja kumminkin tehokkaasti tuottaa papereita ja hoitaa siinä sivussa lapsiaan Tuurea ja Saagaa, jotka keikkuivat kyydissä mukana.

Polttelin takapihan risuja ja hukkasin siinä savussa silmälasit rintataskusta. Etsinnät jatkuvat.

Helpottavaa taas, kun tämä matsibuumi loppuu. Suomi olisi vähän paremmalla onnella voinut nousta pronssille, mutta tappiot terästävät ja puhdistavat henkeä. Slovakia oli vailla mahdollisuuksia rautaista Venäjää vastaan. Itäblokkiin on luisunut lätkän kuninkuus. Eihän lajia laajasti harrastetakaan, mutta sitä kiihkeämmin siellä missä harrastetaan.

Aamulehti sai uuden kolumnistin Kari Häkämiehestä, joka aloitti eilen terävästi. Hyvän kolumnin tuntee kahdesta: juttu alkaa kiinnostavasti, mutta ei vielä tiedä mihin se päätyy. Ja loppu on napakka, looginen. Täytyy olla jännite. Enimmäkseen kirjoitetaan aika löysiä lorotuksia, joista heti näkee mihin tähdätään.

Talvivaaran kaivoksesta valtava juttu Hesarissa. Taas muistan, kuinka tännekin meidän takamaille tutkittiin nikkelikaivoksen mahdollisuuksia joskus 1990. Terästyin hirmuisesti vastustamaan

Lähdin aamusta Kyröön ja ehdin hyvin puolilta päivin Töllinmäen talkoisiin, missä oli toistakymmentä henkeä ja erinomainen tarjoilu: sihteerikkö Johanna toi kahvia ja voileipiä ja Vilja Jeren tekemää suppilovahverokeittoa. Hieno tunnelma, siivottiin, haravoitiin ja saatiin paljon aikaan, ideoitakin syntyi juhlavuoden varalle.

Loppupäivä olikin keskityttävä lätkään. Venäjä peittosi niin suvereenisti Suomen, ettei jäänyt mitään seliteltävää. Vanha punakone tuntui nousseen haudasta, niin tarkkaa ja ihailtavaa oli veli venäläisen peli. Kuumentunut läktähype sai kenties tervetullutta viilennystä.

Suuresti ilahduimme Slovakian hienosta voitosta illalla, lähinnä sen vuoksi, että pelaajien oma riemu oli niin tarttuvaa. Kisojen suuri yllättäjä! Tuleepa kiinnostava finaali huomenna. Entä kuinka leijonat jaksavat terästyä pronssipeliin tsekkejä vastaan?

Futistakin vähän jaksettiin saunan päälle silmäillä, mutta tasaista tahkoamista oli, kesken oli jätettävä. Sitten aamulla kuultiinkin, että Chelsea voitti peräti jännän rankkarikisan jälkeen. Olisihan se ollut nähtävyys, mutta sänky kutsui.

Vilkkaasti liikennöity. Ajoin Helsinkiin ja tapasin Niemenmäessä rouva Hilkka Toivosen, Veikko Huovisen vanhemman sisaren. Terävä, asioista tietoinen daami. Haastattelin vajaan tunnin. Viimeisiä piirtoja kirjaan.

Painelin Kosmokseen, ja Vanhan kirkon puistossa tuli vastaan Aarne Laurila museokierroksellaan. No kimppuun heti parilla Huovista koskevalla kysymyksellä. Lisää muuan pikapiirto kirjaan.

Kosmoksen loosissa nautimme paistetut silakat Arto Seppälän kanssa ja puhuimme pitkäänkin Huovisesta, josta Arto teki sen ensimmäisen puolimatkan elämäkerran jo 1975. Taas muutamia tarkentavia piirtoja, jotka siirsin vielä tiedostoihin kotona ja sinkautin viimein koko letkan Vuokolle WSOY:n uumeniin. Hitto kun helpotti. Nyt en ajattele koko kirjaa ainakaan viikkoon.

Puhuimme Arton kanssa kaikkea muutakin ja sovimme Töllinmäen kesäpäivän ohjelmasta 8.7. joka käsittelee, kas kummaa, Veikko Huovista. Arto lupasi tulla puhumaan.

Ravistauduin tästä aiheesta irti illalla Kaupunginteatterissa, missä meni vielä viimeisiä kevään kertoja Sylvi ja Anita. Näin sen viimeksi ensi-illassa helmikuun alussa. Puhuin ensin aiheesta Matka-Sunin teatterimatkalaisille, joukossa monia tuttuja kyröläisiä ja ikaalislaisia. Vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä. Esitys oli hyvin pysynyt kuosissaan. Heidi oli tainnut lisätäkin Anitan temperamenttia. Lähetin näyttelijöille pullot viiniä, jotta voivat huuhdella talven repliikit kurkuistaan. Aloitimme tätä tointa naisten kanssa heti esityksen jälkeen Juttutuvassa, missä oli vilkasta ja pöytään tulijoita tyrkyllä. Torjuimme urhoollisesti. Heidillä on muuttoputki, ja Eeva-Liisakin vapautuu ja ihmettelee vain, että kuinka tästä tämmöinen menestys tuli. Syksyllä esitykset jatkuvat, nekin myyty jo pitkälle.

Myllykolun Eemeliä harjoitellaan Myllykolussa, mikäs sen hauskempaa. Iltakävelin katselemaan. Vilma Tala ohjaa riuskoin ottein, näyttelijäin joukossa vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Onpa Suti Aittoniemikin vielä vääntäytynyt Ollilan isännän muhkeaan rooliin!

Itse teatteri katsomoineen on vielä rakennusvaiheessa, toivottavasti se valmistuu ensi-iltaan kesäkuun loppuun. Jotenkin hellyttävää, 40 vuotta vanha näytelmäni kokee taas uudestisyntymän.

Luokkatoverini Harry Haba Hal

Selannut lehtiä ja vähän kirjojakin.

Matti Mäkelä kirjoitti hyvin myönteisesti Huovisen jutuista, jotka on koottu Luonnonkiertoon, ja aivan aiheesta. Kyllä niistä aidon Huovisen löytää. Jotkut jutut oudostuttavat: mitähän tälläkin on meinattu. Mutta kiintoisia rosoja Huovisen kuvaan löydöt tuovat. Sitten on nuoruudennovelleja ja penkkiurheilijan purkauksia, selkeästi sijoitettu omiin osastoihinsa. Kova kirjailija osaa yllättää kuolemansa jälkeenkin.

Anja Snellmanin Ivana B tuli luetuksi, otin siitä katkelmia esiin Brysselin Eurooppa-koulussa, kun esittelin uusinta kirjallisuutta. Satiiria sekin kirjailijana olemisesta kiihtyvän julkisuusmyllyn aikana, Anjan tapaan terävää ja trenditietoista.

Jaan Krossia luen hitaasti, miettien ja nauttien: Kuningasajatus on vasta puolivälissä, Vilms vasta matkalla Helsinkiin. Miltei maneerina tuo epävarma historian palasten sijoittelu yhteyksiinsä, nuoren tutkijan oma tilanne vähintään yhtä tukala kuin kohteensa. Sama ilmapiiri kuin Sofi Oksasen Puhdistuksessa, tiheänä ja ilmavana, älyllisesti rakentuvana. Puuttuuko Krossilta se tunteen viilto, joka on nostanut Oksasen heti suurmenestyksen?

Laittelen viimeisiä vetoja samalla omaan Huovis-kirjaani, tilkkeitä rivien väleihin. Oikeastaan nautittava työvaihe. Mikä nyt jää pois, se jää. Aamulehdessä oli jo myönteisiä mainintoja syksyn kirjasadosta.

Kävimme Kierikkalan laella Vilja Pylsyn kutsusta ideoimassa tulevaa Sillanpään 125-vuotismerkkivuotta 2013. On helppoa heitellä kaikenlaista, eri asia miten niitä sitten toteutetaan. Sillanpää ei nyt ole mitenkään huomion keskiössä, joten raikkaat ja tuoreuttavat ajatukset ovat tervetulleita. Naisteema näyttää nousevan, Sillanpää oli Ahon työn jatkaja myös naisten mielenliikkeiden herkkänä kuvaajana. Aina klassikko kannattaa nostaa unohduksesta, kun tilaisuus tarjoutuu. Ylen kirjallisuusohjelmat eivät ole miesmuistiin maininneet Sillanpäätä. Kuinka otollinen kohde hän olisi valoisan suvi-illan lukupiiriin. Hyvä kun pysyy varastossa.