Panu Rajala

Kisat päättyvät, rauha koittaa viimein. Vaikka hauskaa tämä on ollut, haikealtakin tuntuu.

Oli leppeä kesäpäivä pitkästä aikaa, marjoja poimittiin, grilli savusi, sulkapalloa sivallettiin, perunoita kaivoin maasta, uidakin voi hyvin vielä. Aino on käymässä, puhuttiin paljon kirjojen toimittamisesta ja SKS:n ajankohtaisista kuulumisista. Annoin oman tuoreen kirjan tyttärelle, tutkikoon vaihteeksi huumorin olemusta kaikkien tiedekirjojen lomassa.

Hesarin listalla kirjani loistelee edelleen vanhalla nimellä, joka sitten vaihdettiin. Ainahan se, mikä ensin jossain esiintyy, jää elämään. Tampereen kirjakauppakierroksella esiintyi kolmekin eri otsikkoa aiheesta. Aika vähän oli kirjallisuuden alalta lehdessä nimikkeitä, syksyn lista laihtuu kerta kerralta. Aino puolusti vankasti Muumikirjaa omasta kustantamostaan. Se antaa kuulemma uudenlaista tietoa muumien ja todellisuuden suhteista. Uteliaana odotan puolestani Wreden kirjaa Henrik Tikkasesta.

Sitten vain maratonin jolkutusta sivusilmin vilkuiltiin (suomalaiset jatkavat Tahkon perintöä hitaasti kiiruhtaen), käsi- ja koripalloa jännättiin, naisten ihmeellistä kuviovoimistelua ihasteltiin ja nautittiin grillikanaa ja lekoteltiin, kerättiin voimia päättäjäisten katseluun keskiyöllä. Kestin hyvin tappiin eli kello kahteen ja näin olympiatulen sammuvan. Siinä se sitten oli. Britit järjestivät loisteliaat kisat ja pärjäsivät itsekin kolmanneksi parhaana maana lajeissa. Hurja urheilukansa, sekä kentillä että yleisönä. Vain noita poppareita oli päättäjäisissä liikaa, kaikkiaan juhla oli mennä överiksi, mutta kestin silti, koska visuaalinen viimeistely oli niin suurenmoista. Tämmöisiä kisoja ei ole ollut eikä enää tule. Rajat tulevat jo vastaan. Kannatti nämä elää.

Teatterikesää vähän sivusilmällä, kuitenkin virolaisen ryhmän NO72 esittämä The Rise and Fall of Estonia oli eilen Tampere-talossa aika kiinnostava elämys. Rosoinen kooste poliittisia sketsejä Viron eri kausilta, mutta paikoin osuva ja tuore. Jokunen suunnattu sisäiseen elämään, useimmat hyvin ymmärrettäviä meillekin. Yllätti hiukan esityksen synkkä, paikoin raastava sävy. Onko Viro jo henkisesti näin suurissa vaikeuksissa? Selviytyjäkansa teki itsestään rankkaa pilkkaa, onhan se kypsyyden merkki. Riemukas oli juttu taksikuskista ja englantilaisturistista. Myös sen tytön tarina, joka sai vanhemmiltaan katkerat haukut liityttyään vastoin parempaa tietoa pioneereihin. Metsäveljistä rohjettiin jo laskea hirtehistä pilaa. Hyviä keksintöjä, mutta myös rasittavaa huutamista ja rähjäämistä.

Koko esitys nähtiin jättivideolta liian voimallisen äänentoiston välittämänä, näyttelijät vain esittäytyivät alussa ja lopussa. Näin pikkuteatteri on kuulemma voinut maksimoida yleisönsä. Videotekniikka on viimeistä huutoa lähes kaikissa esityksissä nykyään.

Tänään kävimme pikipäin vain katsomassa Alman suunnitteleman, ohjaaman, lavastaman etc nukketeatterieksperimentin Kiputyttö, joka on valmistunut osana hänen vaihto-opintojaan Wroclawissa. Tinkimätön on siinä tytön taiteellinen linja, ei kosi ainakaan suuria joukkoja, mutta sisältää satuttavan eetoksen, yleispätevän tässä sorrettujen lasten maailmassa. Taitavasti kuljetti Alma yhdessä Iwona Makowskan kanssa laatimaansa nukkeparkaa. Taustalla soi Monika Kusin ja Alman suunnittelema musiikki. Tekniikasta vastasi entinen oppilaani Janne Hannula. Näitä Draaman vanhoja kurssilaisia oli paikalla useampia, samoin muita tuttuja kuten Pirkko Pilvinen tyttärineen ja Tintu Kontro.

Luovuimme suosiolla amsterdamilaisten esityksestä Husbands, sen sijaan veimme sisarensa esitystä katsomaan tulleen Ainon maalle kun oli näinkin kaunis ja harvinainen päivä. Nautimme savusiikaa ja aamulla keräämiäni kantarelleja, lämmittelin saunaa, uimme ja katselimme kisoja. Näin sujui päivä varmaan paremmin kuin teatterin pimeässä uumenessa.

Luojan kiitos Ruuskas-Antti toi sen kaivatun yleisurheilumitalin ja purjehtijat vielä toisen, joten Suomen virallinen tavoite täyttyi, mutta riittääkö se? Keihäänheitto oli raikas ja yllätyksellinen kisa, vanhojen mestarien on aika väistyä. Usain Bolt kruunasi kisat kolmannella kultamitalilla ja viestin maailmanennätyksellä. Mutta kävely vasta karmeaa katsottavaa oli päivällä, eikö tämmöinen pitäisi jo kieltää ihmisrääkkäyksenä.

Reklaamireissulla Tampereella.

Tulihan ne kirjatkin viimein pakettina postiin. Sieppasin laatikon Tampereelle kiitäessäni ja lehteilin vähän päällimmäistä: mukavasti käteen käypä kirja. Näin sitten Hirmuista humoristia markkinoimaan.

Mutta ensin selvitin yhden näytelmän teatterikesässä: The Talented Mr Ripley – tuotu Berliinin Schaubühneltä. Ensin ajattelin, että tätä tyypillistä festarikamaa, helppo kierrättää, mutta sitten esitys tihenikin kunnon kolmiodraamaksi, joka onnistui käsittelemään pakollista homoteemaakin tavallista raikkaammin. Lopulta kiva juttu, julma mutta kummallisen keveä.

Kolme kirjakauppaa selvitin peräjälkeen – Tiedon, Akateemisen ja Suomalaisen – ja kaikissa riitti kohtuullisesti yleisöä. No ei nyt sellaista menestystä kuin Mielensäpahoittajalla, mutta kelpo keskitasoa. Kirjaa ostettiin vielä varovasti. Tapasin tuttuja, olin puheissa, vastailin hyviin kysymyksiin, haastattelijat kaikki kirjaan perehtyneitä. Tuskin tämä Huovinen silti mitään suurempaa villitystä saa aikaan, seurataanpa varsinaisia kritiikkejä. Turun Sanomissa olikin jo ilahduttavan asiallinen juttu sunnuntaina, Kalervo Mäkinen se valppaana meille lähetti.

Siellä Karjalaisen ja Keski-Suomalaisen mailla ei nyt oikein ole tajuttu tätä satiirin selvitystä (musiikkimies kriitikkona), Kaleva ja Kainuun Sanomat vielä vaikenevat, samoin Hesari. Hyvä kun ottavat maltillisesti.

Vähän flaneerasin taiteiden yössä, yllättävän hiljaista oli viileässä illassa. Alma oli kotiutunut Puolasta ja myi lippuja vakiopaikallaan teltan suulla, mukava tapaaminen. Sitten ajoissa kotiin. Ajelin juuri Sasin aukeita, kun radion Puhe räjähti uudesta maailmanennätyksestä. Se jäi näkemättä, mutta tuli totisesti kuulluksi. Rudishan ihmejuoksu on sikäli harmillinen, että vanha kunnon puolimaili menee nyt tämmöiseksi kahden kierroksen pikajuoksuksi. Menetetään perinteisen sähköinen taktiikka- ja tönimislaji. Vaikka eihän kaikki ole näin suvereeneja, onnea vaan Keniaan.

Usain Boltin upean voiton 200 metrillä sentään näin ja sitä juhlistimme seisaalleen nousten. Tuo huippukunnon, rentouden ja show-hengen yhdistelmä on ainutlaatuinen. Jesse Owens oli värinsä puolesta vielä puristuksissa Berliinissä 1936 eikä paljon pelleillyt. Jamaikan pikajuoksun juhlaa tämä on muutenkin, mustia hurjimuksia, välkkyviä hampaita, ihailtavia ihmissalamoita. Veikko Huovinenkin olisi hyvillään näitä seuraillessaan, vaikka murtaisikin mustoa haventa suomalaisten yleisurheilijoiden edesottamuksista (no keihäs, keihäs lauantaina…).

Pääsivät kaikki keihäsmiehet karsinnasta, vaikka Pitkämäki yllättävän vaivalloisesti. Lauantaina satelee pistesijoja. Mutta sellaista seiväshyppääjää on vaikea ymmärtää, joka menee olympialaisiin juoksemaan yhden hypyn läpi ja sukeltamaan kaksi riman ali – ensimmäisestä karsintakorkeudesta! Valto Oleniuksen, Eeles Landströmin, Pentti Nikulan, Antti Kalliomäen kunniakkaassa lajissa! Mihin onkaan jouduttu.

Kuinka monta kertaa tämä poika istui stadikalla nimenomaan seiväspaikan läheisyydessä ja ihaili näitä entisajan urhoja, ennen muita Landströmiä ja Piirosta. Kun aurinko paistoi lämpimästi katsomoon ja kisa oli parhaillaan menossa, onkohan mikään onnenhetki niitä myöhemmin ylittänyt.

Kun urheilu täyttää mielen, tartuin Jukka Pakkasen omaelämäkertaan Muistaakseni (2008). Siinä on omakohtaisestikin tuttua ajanjaksoa tekstitetty kovin lakonisesti, ikään kuin luurangonomaisesti, niin että sen jäsennyksen pohjalta voisi mielestäni vasta tosissaan ruveta kirjoittamaan. Monia asioita palautui mieleen lukijalle. Pakkasen suhde urheiluun on kireä, pateettinen, haudanvakava, mutta niin on monella muullakin. Pyöräily ja jalkapallo hallitsevat. Pitäisi kaivaa esiin miehen muita teoksia, monia jäänyt lukematta. Yhden arvostelinkin aikoinaan Hesariin.

Kisat tuovat yllätyksiä. Huomaan seuraavani käsiä jännityksestä puristaen käsipallomatsia Islanti-Unkari. Tuntui äkkiä maailman tärkeimmältä asialta kumpi voittaa tasaisen tiimellyksen. Ja sitten, juuri ennen toisen puoliajan viimeminuuttien ratkaisua – kuva siirtyy purjehduksen maaliviivalle, missä purjeveneet laiskasti järjestyvät lähtöviivalle monen minuutin ajan. Raivostutti kerrassaan. Myöhemmin selvisi, että Unkari voitti kihelmöivän loppuratkaisun. Jännitysnäytelmä tuhottiin tökerösti siellä tv:n ohjauspöydässä.

Tuulinen ja tihkusateinen päivä, ei tehnyt mieli ulos ennen kuin illalla, ja silloinkin oli järvellä tekeminen venettä soutaessa. Kalat kaikki kaikonneet pohjoistuulta pakoon.

Jumpassa juhlittiin Suomen ensimmäistä mitalia. Tauno ei pitänyt lajia minään, mutta vaikuttui Tuuli Petäjän iloisuudesta. Olihan siinä aikamoista roikkumista ja tuulten taitamista. Päätimme hankkia lainelaudan ja kokeilla. Artsi on kokeillut ja sanoi, että kun tuuli tyyntyy, siellähän olet keskellä järveä etkä kulje minnekään. Harkitsemme vielä hankintaa.

Ei tämä sää oikein kesän papereita ansaitse. Helinä heilui talkoissa saunatyömaalla vesisadetta uhmaten. Ei oikein kulje täällä ajatus eikä työ. Huovis-kirjojanikaan en ole vielä saanut. Nykyisin ei postista (Siwasta) voi kyselläkään ellei tiedä lähettäjän tunnusnumeroa. Mistä hitosta minä sen tietäisin? Odotellaan rauhassa.

Aitajuoksijat (miehet) kaatuilivat ja törmäilivät aitoihin alkuerissä. Onkohan rata liian nopea? Luulisi heidän trimmautuneen tähän herkkään lajiin. Naiset kulkivat noileammin. Miesten korkeus on kaunista katsella, samoin naisten pituushyppy. Kiekkojätit on tuimia äijiä, eikä suomalaisilla ole asiaa mihinkään näistä lajeista. Åstrandkin karsiutui hyvällä ajalla. Pysytään vaan siellä purjelaudoilla. Huomenna keihään karsinta!

Muistimme sekä Marilyniä että Hiroshimaa aamulla kentällä. Peli ei suju mitenkään suurenmoisesti kohdaltani. Eilistä reissua vielä kiittelimme. Puhetta myös uuden kirkkoherran merkillisistä tempauksista, joista kylillä kohutaan. Mietintää olisiko niihin puututtava jollakin tavoin.

Tämän urheiluhuuman keskellä Myllykolun Eemelin esitykset päättyivät eilen. Ehdin käydä lyhyesti kiittämässä näyttelijöitä. Olen katunut hiukan sitä, etten muokannut vanhaa näytelmää millään lailla. Mutta aina kun sitä ennen muuteltiin (kuutena kesänä) se taisi vain huonontua. Kun ensimmäinen lukija ihastui juuri alkuperäiseen versioon (”se on niin puhdas”), ajattelin, että voi olla hauska nähdä juuri se uusintana. Jotkut kömpelyydet sitten hyppäsivät kiusaamaan, tulkinnan modernisoinnitkaan eivät ihan onnistuneet. Mutta pääosin leppeä ja idyllinen esitys, yleisömenestys kaiketi kohtalainen.

En ole tosin kuullut kenenkään sitä innostuneesti kiittelevän – paitsi Anssi Arohongan, joka vielä postikortissa sitä kehui ja ihmetteli, että olen semmoisen osannut tehdä 40 vuotta sitten! Aarne Laurila kirjoitti myös hyvin ystävällisen arvion Demariin, samoin Katariina Fleming Ylöjärven Sanomiin. Oman paikallislehden ilahtuneen jutun olenkin jo maininnut aiemmin. Ehkä esittäjäkunta on saanut enemmän palautetta.

Pääasia että se tehtiin kuten Niinenmaan Jussi totesi. Tästä saatiin taas Myllykolu välivaiheiden jälkeen käyntiin. Katseet eteenpäin!

Lontoo tarjosi jännittävän seiväskisan, jossa Isimbajeva joutui taipumaan. Kuuban likka oli kiva! Toivoin hänen voittoaan, mutta jenkki selvisi täpärästi ykköseksi. Olipa liikuttunut nelisatasen aituri palkintopallilla, samoin vankka valkovenäläinen naismörssäri. Missä suomalaiset? Hoitelemassa haavojaan. Kuinka monta jalkavaivaista: painijat, Keskisalo, Puotiniemi, yksi pyörtynyt uimari. Varsinainen vammaisjoukkue. Vielä on jokunen päivä aikaa täyttää tyhjä pussi.

Suuri jalkapalloturnee Valkeakoskelle. Pitko johdatti joukkueemme (Asko ja Artsi, Esa puuttui) kotikonnuilleen, ensin jalkapallomuseoon, joka onkin hämmästyttävän monipuolinen ja perusteellinen esitys lajin historiasta. Alansa ainut valtakunnassa, Euroopassa on kuulemma kolme vastaavaa. Saimme asiantuntevan esittelyn sulkemisajan jälkeen. Pitko kuuluu museon perustajiin.

Erityisesti kohautti seuruettamme suomalaisen joukkueen käsin kirjoitettu pikkutarkka viisumi pelimatkalle Tukholmaan, oliko se 1945, valvontakomission aikaa joka tapauksssa. Johan on meitä silloin valvottu tarkasti, palloilijoiden pituutta ja aviosäätyä myöten!

Sitten hilpaisimme tervehtimään Juhani Peltosta (liinatukkainen tuulennopea vasen laita, muistattehan) hänen galleriaansa. Jussi on kypsään ikään ehtiessään heittäytynyt taiteilijaksi ja muisteli meille jalkapallouraansa Hampurissa. Juuso Walden piti tähtipojastaan hyvän huolen vielä tämän lähdettyä kotimaasta. Vanha patriarkkainen Koski on tietysti kovasti muuttunut ja kutistunut, mutta saimmepa käsityksen sen entisyydestä ja nykyisyydestä.

Pitko vei meidät lopulta VIP-tiloihin Tehtaan kentälle, missä nautimme safkaa ja olutta ja olimme pian hyvässä vireessä seuraamaan Haka-Inter matsia. Täällähän Pitko on kuningas omiensa joukossa, ja saimme jakaa kunniaa hänen siivellään: meitä kävivät kaikki merkkimiehet tervehtimässä Juha Niemelästä ja Jaakko Holkerista alkaen. Mixu Paatelainenkin siellä tutkiskeli peliä, jonka tasossa ei totta puhuen ollut hurraamista. Inter voitti 2-0 takkuisen pelin, ja Hakan tilanne näyttää entistä heikommalta, mutta ihmeen vaatimattomin ottein liigan kärkeäkin hallussa pidetään. Joku avainpelaaja on Interissä loukkaantunut, mikä näkyi kokonaisuudessa liiaksi.

Mutta tutustuminen Tehtaan kenttään kannatti ehdottomasti, taas on yksi urheilupyhättö tutkittu. Seikko Eskola kertoi käyvänsä täällä silloin tällöin Urjalan mökiltään ihan tunnelman vuoksi. Ehkä se nyt ei ollut parhaimmillaan, mutta aavistuksia vaistosimme.

Ehdimme hyvin kotiin seuraamaan vielä miesten satasen semifinaaleja ja finaalia. Usain Bolt on ihme, joita luoja joskus huvikseen muotoilee. Kaiketi hän pelleilyllään pitää yllä rennon vireen. Kazakstanilainen kolmiloikkaajatar oli vastakohtana hennon hurmaava heinäsirkka, ja Unkarin voimaveikolta lensi leka murskaavaan kaareen. Mutta voi Suomi-parkaa jälleen, kaiken päätteeksi Keskisalon keskeytys. Ei nyt enää huonommin voisi mennä. Naisten maraton sujui kuin Godot’n näytelmä: Waiting for Leena. Jonnekin sadan paremmalle puolelle hänen sijoituksensa sentään nousi. Iloitaan me vaan brittien juhlista, joita tennisvoitto jatkoi.

Pitkä urheilupäivä eilen. Innostuin jopa naisten 7-ottelusta. Ihmeellisiä naisia. Näyttää siltä, että brittien hellimä Ennis pitää pintansa, vaikka liettualainen voimanainen on kova vastustaja. Kuulantyönnössä, monessa muussakin lajissa vanhat mestarit jatkavat hallintaa. Uusien on vaikea ponnistaa esiin.

Keskisalon juoksua finaaliin juhlitaan jo kuin kultamitalia. Vaatimukset ovat vähentyneet. Hyvä kiri Keskisalolla oli, mutta Sandells juoksi komeasti mutta tyhmästi ja simahti täydelleen. Sinänsä ihmeellistä nähdä suomalaisten juoksevan, jopa kärjessä. Yksi poika sen sijaan ui puoli minuuttia hitaammin kuin kotialtaissa.

Rehkin itsekin ankarasti. Aamulla torilla, sitten ruohonleikkuu pihassa ja rannassa, saapuu sitten poikani Vilho ja rakensimme vanhoista parruista tyylipuhtaan terassin Tusculumin eteen; olen sitä suunnitellut vasta tämän vuosituhannen. Välissä saunan lämmitys ja illalla nautinnollinen saunonta. Pojan kuulumiset myönteisiä. Vaihtanut asuntoa ja perustanut uuden bändin, mikäs siinä. Uusia työtilaisuuksiakin tarjoutuu toimittajalle näinä kireinä aikoina.

Saunasta tultua kuuntelimme radiosta kirjallisuuspiiriä, aika hyvä keskustelu Sillanpään eepillisestä sarjasta Ihmiset suviyössä. Erityisen ansiokasta oli, että Juha Hurme nosti Diktoniuksen kirjeet Sillanpäälle ja Koskela vahvisti pitkän Nobel-ehdokkuuden. Yhä vielä ihmiset luulevat, että palkinto tuli Sillanpäälle vain siinä talvisodan tuoksinassa. Lasse aivan oikein tähdensi, että ehdokkuus alkoi jo 1920-luvulla ja palkinto myönnettiin ennen kuin talvisota puhkesi. Sat sapienti, mutta kuka ottanee muistavaan varteensa. Innostuin itsekin soittamaan ohjelmaan, mutta ihan varma en ole sen puhutun unisitaatin sijaintipaikasta. Kunhan arvuuttelin. Muistutin Nokian puukotuksen hämmästyttävän tarkasta todellisuustaustasta ja kirjailijan tavasta kerätä aineistoa. Kaisa Pulakka uskalsi urheasti arvailla teoksen taiteilijan yhteyksiä Sillanpäähän itseensä. Tällaisia tulkinnan majesteettirikoksia tarvitaan. Kaikkiaan Sillanpään merkitys pikkusen taas koheni ohjelman myötä, kiitos siitä.

Yllättävän vähän puhuttiin teoksen luontokuvauksesta, siitä suviyön fiiliksestä, jonka loihtijana Sillanpää on meillä ylivertainen ja tietysti kautta pohjolan, uskoisin. ”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan, on vain viipyvä ja viipyessään hiukan himmenevä ehtoo…” – Se alku kannattaisi vaatia kouluissa ulkoa, kuten ruotsalaiset tuntevat Strindbergin Röda rummetin alun ja ranskalaiset ja venäläiset omat klassikkositaattinsa.

Mahtava brittiläisilta Lontoossa! Tässä ihan tempautuu englantilaiseksi mitä pitemmälle kisat etenevät. Ennis piti, pituushyppääjä Rutherford leiskautteli komeasti ja kaiken kruunasi kympin finaali, missä etiopialaisten ja kenialaisten rintama viimeinkin murtui. Upeata katseltavaa!

Tässä hätkähdin Aamulehden isohkoon juttuun Huovis-kirjasta. En tosiaan arvannut, että se heti noteerataan. Itse en ole kirjaa vielä nähnyt. Erik Ahonen kirjoittaa kohtuullisen myönteisesti, mutta ei alkutölväisystä päätellen tunne Aila Meriluodon päiväkirjoja tai romaaniakaan (Peter-Peter). Niissä vasta olisi hänelle nolosteltavaa, paljon enemmän kuin elämäkerrassani. Pikemmin pidättelin kuin tunkeilin mielestäni. Mutta naiskirjailijalle sallitaan ihan toiset vapaudet kuin tällaiselle ”Suomen viriileimmälle kirjallisuusmiehelle”, hehheh.

Peli on kuitenkin avattu ja hyvä niin. Kirjasyksy sen kuin aikaistuu. Mutta toisaalta kaikki hukkuu nyt olympiahuumaan ja eurokriisiin ja Syyrian verilöylyihin. Hämeenkyrön Sanomat esitteli laajasti uuden rock-yhtyeen Egokills ja varsinkin sen rumpalin. Pankaas merkille!

Eilen saunottiin Arin ja Sirpan kanssa, ja siinä vasta viriili nainen tämä kasvatustieteiden tuore tohtori, joka aloittaa lehtorina Jyväskylän yliopistossa. Ensi kesän näytelmää Myllykolussa markkinoidaan pian semmoisella vauhdilla, että kirjoittaja ei pysy perässä muista puhumattakaan. Sain jo nyt aiheelle omistetun paidan! Annas katsoa mitä vielä saadaan aikaan.

Loistava tuokio oli muuten laituritanssi täyden kuun valaisemana Koskisen Sakarin valssin tahdissa. Sirpa on soittanut sen pikkutyttönä viululla ensimmäisten Sata Häme Soi -konserttien aluksi, ja sama kappale oli meidän häävalssimme aikanaan Elinan kanssa.

Arin älypuhelin tiesi, että Michael Phelps voitti sittenkin sen henkilökohtaisen kullan sekauinnissa, mitä tapausta sopii juhlistaa kaiken muun ohessa. Mutta Suomi-parka. Onkohan kuten Kalle Isokallio äsken jälkiviisaana murjaisi, että huippu-urheilun tukeminen tulee meillä todella halvaksi, koska ei ole yhtään huippu-urheilijaa. Kaikesta huolimatta jähmetyn pian seuraamaan kuulantyönnön karsintaa – eikä yhtään suomalaista. Yrjölän Matti vuodattanee yhden lojaalin krokotiilinkyyneleen.

Elokuu alkaa, minun kuukauteni. Heti virittyy uusi elämäntunnelma.

Radion mietelauseet vanhasta kirjallisuudesta ei ole pöllömpi ajatus, vaikka säästösyistä johtuukin (ei tarvitse tekijänoikeudesta maksaa). äskettäin oli joku kekannut Epiktetoksen mainion sitaatin teoksesta Ojennusnuora – sopi olympiaviikkoon kuin nyrkki silmään. Muutenkin sivistymme aamu aamulta ja palauttelemme mieliin lyriikan tai mietelmien helmiä. Näin klassinen perintö elää keskuudessamme.

Nyt kun olen palannut kentältä ja kirjoittelen tätä jo torstaiaamuna, muistuu mieleen aamuhartauden melko jykevä eetos, jossa Lenitan taannoinen möläys ”tavikset on luusereita” pantiin kristinopin kehyksiin. Olihan Jeesus todella luusereiden kuningas, kuten saarnaaja muistutti. Ehkä ajan trendi vaatisi pian palvomaan kuningas Herodesta tai Daavidia pikemmin kuin jotakin ristille riipumaan naulittua luuseria.

Aamulehden ylänurkasta (nyt 2.8.) osui silmiin merkillinen kehotus: Niinistö ota kantaa! Politiikan syvällinen tarkkailija nimeltä Noora Vaarala on kyllästynyt presidentin turhanaikaisiin ”ravikommentteihin” ja vaatii todellisia kannanottoja. Johan jotakin. Tämä Vaarala ei ilmeisesti ole huomannut Niinistön puheenvuoroja olympialaisten aikaan mm. setelirahoituksen vaaroista, olympiakisojen liiasta laajenemisesta ja kehotuksesta valmistautua jo eurokriisin seuraamuksiin. Tähän viimemainittuun keskustan uusi puheenjohtaja heti tarttui ja perusti työryhmän. Kauempaa muistuu mieleen Niinistön harvinaisen jyrkkä kommentti kenraali Makarovin Nato-puheeseen. Johan tuli keskustelua. Näiden jälkeen tämä Vaarala kaipaa Tarja Halosen kipakoita mielipiteitä, jotka kuulemma herättivät keskustelua! Muistuttaisi nyt edes yhdestä sellaisesta, kun ei heti muistu mieleen.

Uinteja seurataan edelleen, ja onhan aika epäoikeudenmukaista, että uintilajeja on niin monia ja lähekkäisiä, että sama mies tai nainen voi yhtenä iltana kahmia useampia. Kymmenottelija on taatusti monipuolisempi urheilija, mutta voi tavoitella kerralla vain yhtä mitalia. Uintia on myös hiukan vaikea seurata, kun radat roiskuvat ja kamerakulmat vaihtuvat ja joskus kuvataan alhaalta uimareiden mahoja, mistä ei ole mitään hyötyä kilpailun seurannan kannalta.

Pian alkaa yleisurheilu!