Panu Rajala

Helsinkiin kun kolkuttelin vaihteeksi junalla, osuimme samaan matkaan viesti- ja metsämies Jyri Makkosen kanssa ja ideoimme kahvilassa Myllykolun ja Töllinmäen museoiden katselmusta. Edellistä vähän murhemielin mittailimme toukokuussa. Aihetta olisi kohennukseen ja kokonaissuunnitelmaan, Niinenmaan Jussi on sitä jo Kyrössä puhunut. Pidetääs palaveri.

&nbsp Hesarissa harmitti jonkun verran sinänsä ansiokas uutinen Taipaleenjoen oopperasta, mutta punainen lanka oli siepattu tiedotteen johdannosta: en niinkään keskity tähän kansan kahtiajakoon, vaan symbolisemmin runoilijoiden Jylhän ja Dolmatovskin sotaan. Mitä se oli molemmin puolin rintamaa. Totta kai siinä on kansaa mukana, mahtavia kuoroja näkyy siellä polkaistavan näyttämölle.

&nbsp Helsinki-päivää vietettiin tuulisella ja aurinkoisella Töölön torilla, ihmeesti väkeä sinnekin kerääntyi ja Maarit Niinluoto juonteli laulua ja puhetta; me juttelimme tovin Waltarista Töölön ja maailman kuvaajana, ja sitäkin jaksoivat kuunnella ihme kyllä. Maarit kyseli, kuinka monta esitelmää pidän tänä vuonna; aloin itsekin miettiä tuleeko näitä jo yli kaiken kohtuuden. Mutta asioita, näkökulmia ainakin riittää, ja ihmisiä kiinnostaa.

&nbsp Jatkan elämäkerran loppuvaiheita kohti mystisen yhteyden ydintä.

Ilmajoella Pohjalaisia-oopperan ensi-ilta, samalla tiedotus tulevasta oopperasta 2010.

&nbsp Olen lupautunut kirjoittamaan ensimmäisen librettoni, oopperan Taipaleenjoesta talvisodassa. Tilaus tuli heiltä, idea syttyi Yrjö Jylhän runoista Kiirastuli sekä Jevgenij Dolmatovskin muutamasta runosta. Siitä erikoinen taistelu käytiin Taipaleella, etttä molemmin puolin oli komppanianpäällikkönä runoilija. Sota merkitsi heidät iäksi, runot kirvoittuivat tulihelvetistä, Jylhä kirjoitti pääteoksensa.

&nbsp Tätä on jonkun aikaa tässä haudottu. Nyt ajatus lyötiin ulos, mukana ohjaaja Tuomas Parkkinen, Tapsan poika, joka käväisi Myllykolussakin näytelmässämme Sarvipäiden paratiisi 1990. Pohjalainen media oli ideasta varsin kiinnostunut, siellä poseerattiin tykin vieressä ja joen rannassa, puhuttiin radioon ja nautittiin maittava lounas Tynjälässä. Hyvänä pidettiin, samoin ensi-illassa, jonka päätteeksi tarjoiltiin anteliaat pidot sadalle hengelle kunnantalossa.

&nbsp Väkisin tulen taas verranneeksi oloihin Hämeenkyrön kulttuurikunnassa. Olen muutamaan otteeseen viritellyt ajatusta ooopperasta Laitilansalmen rantaan, mutta mikään ei ole toistaiseksi nytkähtänyt. Ja sen ajan (35 vuotta) kun olemme Myllykolun kesäteatteria pyörittäneet, en muista kunnan pitäneen mitään tilaisuutta sen kunniaksi. Ei edes Sillanpään 100-vuotisjuhlissa 1988.

&nbsp Ilmajoella onkin hengissä vielä tavaton talkoointo: 2000 vapaaehtoista pyörittää oopperaa. Heitä onkin syytä palkita. Näyttämö on komeimpia Suomessa ellei kaikkein antoisia. Kelpaa tänne sotanäyttämöä levittää ja sävelittää. Ilkka Kuusisto säveltää oopperamme, mistä olen innoissani. Jonkun puhelinkeskustelun olemme käyneet, työ alussa.

&nbsp Järviluoman-Madetojan Pohjalaisia on suorastaan sikäläinen kansallisooppera, ja komeasti se vedettiin Atso Almilan ja Keijo Kupiaisen johdolla, väkeä mahtavasti, solistit lauloivat linjakkaasti, varsinkin Jussi Ziegler Jussin roolissa, viime hetkellä siihen hypännyt paikkaaja. Nimismies ja Karjanmaan Köysti sekä häjyt tekivät meihin vaikutuksen, tietysti ihana Riikka Sirén Liisan osassa ja Minna-Sisko Mutanen Maijana. Ja varsinkin Anssi Hirvonen muhkeana kriivarina, koominen täysosuma, harvoin on viinaa vedetty niin kirkkaalla tenorilla kuin tässä. Kaikki pärjäsivät hienosti, yleislinja luotettava, ehkä sovinnainen, siis perustulkinta, tinkimätön ja hallittu.

&nbsp Tästä on sitten räväytettävä tuliasemiin 1939, joki välissä, kansojen, ihmisten, tajuntojen, manalanjoki, ylittämätön: runojen joki, Taipaleenjoki. Kiihottava aihe, varsinkin nyt kun paikka on palautettu mieleen täydessä toiminnassa ja tehossa. Kesäyössä ajelimme kotiin Hämeenkyröön syvissä mietteissä.

Sykähdyttävä päivä. Istun yliopiston suuressa juhlasalissa kaikkien aikojen suurimmassa publiikissa. Sali tulee ääriään täyteen. Täällä Aino saa viidensadan muun kanssa maisterin paperinsa. Tuolla hän hymyilee pitkässä mekossaan, kerrassaan vapautuneena. Otavassa on jo kohotettu maljat neljän maisterin kunniaksi.

&nbsp Parituntinen kulkue sujuu kitkattomasti. Dekaani Ulla-Maija Kulonen hoitaa seremonian tyylikkäästi, hän ei päästä todistusten jakoo rutiinin tuntua. Valmistuvien asuissa on kirjavuutta, jota ainakin Matti Klinge paheksuisi. Yliopistossa opitaan monia asioita, mutta ei välttämättä kohteliasta kumarrusta tai kaunista niiausta. Monilta se silti sujuu hienosti. Lopuksi lauletaan Maamme, jonka synty liittyy yliopiston historiaan kuten Kulonen osoittaa.

&nbsp Muistot kulkevat. Päivälleen 20 vuotta sitten väittelin yläkerrassa pienessä juhlasalissa. Silloinen vastaväittäjäni Hannu K. Riikonen istuu tuolla, hänen oppilaitaan valmistuu kymmenittäin, Aino yhtenä, lisäksi oma tyttärensä. Muistelemme publiikin jälkeen kuohuviinin äärellä tapausta 1988. ”Historiaa toistaa itseään”, toteaa Hannu myhäillen.

&nbsp Otamme valokuvia, Ainon ystäviä käy onnittelemassa. Yliopistossa on juhla korkeimmillaan. Oma publiikkini oli vaatimattomasti luentosalissa 33 vuotta sitten, 3. kesäkuuta. Promootiostani on 31 vuotta. Alkukesä on akateemisten juhlien aikaa. Eikä tämä tähän jää, meillä on triplat, Tampereella jatketaan.

&nbsp Sielu hellänä kävelen kotiin ja katselen futista. Espanja on hyvässä vedossa ja Zlatanin maali sinetöi Ruotsin voiton. Onnea heillekin. On päiviä, jolloin kaikki näyttävät onnellisilta. Vettä ripottelee. Elämä hymyilee.

Kun vasta luin viikonvaihteen lehtiä, huomasin luokkakaverin Jorma Kaimion ansiokkaan jutun Hesarissa, missä hän tarkastelee Arto Paasilinnan laajaa suosiota ja sen salaisuutta Euroopassa. Käännettyjen kielten lukumäärässä Arto on ohittanut Waltarin, mutta ei läheskään painosten ja myytyjen kirjojen määrässä. Osoittaa vain, että yhä eksoottisemmille kielille suomalaistakin kirjallisuutta voidaan kääntää.

&nbsp Olisiko Paasilinna muuten Waltariin verrattavissa? Yhteisiä piirteitä löytyy. Kumpaakin on vähätelty kotimaassa ja suosittu ruhtinaallisesti ulkomailla, Waltaria varsinkin Yhdysvalloissa ja espanjankielisillä alueilla, nyttemmin erikoisesti itäblokissa. Paasilinna on vahva italian- ja ranskankielisillä alueilla. Jorma osoittaa hyvin Paasilinnan neljä tasoa, jotka nopealta hotkaisijalta jäävät huomaamatta. Ehkä hän todella on mainettaan syvempi kirjailija. Olen lukenut Paasilinnaa kevyesti, tarkkaamatta näitä tasoja, niin monet muutkin. Ehkä ne tulevat luonnostaan mukana eivätkä vaadi kovin tarkkaa analyysia. Silti Waltari on monin verroin rikkaampi ja syvällisempikin kirjailija, ja hänen uskonnollinen, mystinen ja metafyysinen tasonsa liikkuvat eri ulapoilla kuin Paasilinnan yrmeä yhteiskuntalaitosten kritiikki. Tietysti historian tietämyksessäkin on jonkun verran eroja, samoin tyylin vaihteluissa. Yhteistä voisi olla henkilöhahmojen tiettty toistuvuus, formuloiden samankaltaisuus teoksesta toiseen vain ajat ja paikat vaihtaen. Siinäkin on avain menestykseen, tuttuuden, ennen luetun vaikutelma. Kummankin valtateema on ihmisen vapauden vaatimus. Siinä he eivät paljon eroa.

&nbsp Luin myös Staffan Bruunin järkyttävän reportaasin Hbl:stä kiinalaisesta kalastajakylästä, jonka korskea öljy-yhtiö on ominut ja täysin tuhonnut. Tällaisia karkean globaalin kapitalismin esimerkkejä on varmaankin vaikka kuinka paljon, ja kun niistä kerrotaan inhimillisestä näkökulmasta kuten tässä, ne riipaisevat mutta vaikuttavatko ne mihinkään? Rohkenen epäillä. Elämme tunnottomien saalistajien maailmassa, ja ainoa laiha lohtu on se, että sellaisessa on aina aikojen sivu eletty, lukekaa vaikka Waltaria.

Saunareissuun voi yhyttää hyviä tärppejä. Peesasin Waltari-seuran bussia Hattulaan, missä tutustuttiin Waltarin taloon. Emäntä selvitti vuolaasti talon ja suvun historiaan. Tosin tämä kirjailijan suku hävisi paikalta jo 1870-luvulla, mutta jatkajia on löytynyt ja talo on hyvässä mallissa, ei sentään entisensä vaan entisen paikalla. Tännehän Mika W sijoitti Mies ja haave -romaanin synkän ennustavan avauksen.

&nbsp Hattulan vanha Pyhän ristin kirkko oli näkemisen arvoinen, samoin Juteini-talo ja kirjasto, missä Mauri Sariolan kamaa ja kirjoja on sullottu yhteen pieneen kamariin.

&nbsp Pääpoikkeama oli Iittalassa, missä puhuin Waltarin ja kuvataiteen suhteesta Taidekirjapäivillä, vilkaistiin aika hauskat naivistit ja syötiin kunnan tarjoama lounas.Yleisöä näinkin helteisenä päivänä paljon liikkeellä. Päivi Istalaa, tuoretta maisteria, oli onniteltava.

&nbsp Kävin katsomassa myös vanhaa Lomarantaa, joka myytiin viime kesänä; siellä oli aloitettu kunnostus oikeasta päästä eli puutarhasta.

&nbsp Hyvin keinuin Hämeenkyröön saunaan, olipa aivan uimakelpoista vettä ja ihmeen hellä kesäilta. Katseltiin vielä kuinka Portugali voitti varmoin ottein Turkin, varsinkin Portugalin toinen maali oli näkemisen arvoinen! Artsilta kuulin, että meidän futisjoukkue pelaa ja ampuu rankkareita jo täyttä häkää, minä vaan täällä näitä tiedostojani jatkan; pari lukua vielä puuttuu. Mutta Mikko-O. Seppälä toi aamulla ennen lähtöä jo Johannekset tarkistettuina, joten eteenpäin mennään vauhdilla.

Sentään tervetullut katkos raatamiseen: kesäretki WSOY:n Suvikuntaan. Taivaallinen päivä, ihanteelliset rannat, yltäkylläistä tarjoilua ja ylöspitoa ja vähän puhettakin välillä sekä sauna ja pulahdus mereen. Voisiko nyt enempään toivoa.

&nbsp Täällä olin ensimmäistä kertaa 1970, kun Ville Viksten kokoili nuoria lupauksia talliinsa, kolmistaan asuttiin mökissä, Erkki Mäkis -vainaa mukana, ja häneltä tulikin sitten pari romaania, kun minä ajauduin muihin hommiin pitkäksi aikaa. Joskus myös 90-luvulla kirjallisuustoimikunnan puolesta poikkesin. Mutta vasta nyt täydesti nautiskelin.

&nbsp Södika polkaisi parisenkymmentä median edustajaa paikalle ja omaa väkeä kymmenkunta sekä meitä syksyn kirjailijoita seitsemän. Nuoria esikoisia kuunneltiin, Mari Möröä välillä ja sitten Tuula Karjalaisen kanssa selvitimme Waltaria minkä kykenimme. Ateneumiin tulee iso näyttely Waltarin suosimista taiteilijoista, mikä on hieno juttu, Tuulalta myös kirja aiheesta. Oman kirjani nimi Unio Mystica sai viimein laajaa kannatusta, kun sitä siinä vähän perustelin.

&nbsp Sukupolvenvaihdos ja varmaan kulttuurinkin vaihdos on yhtiössä ollut raju, mutta niin vaan mennään natisten ja sauhuten eteenpäin. Ihanat naiset Katri Wanner ja Riitta Toiviainen edustavat vahvaa jatkuvuutta ja ylen ystävällistä huolenpitoa. Tuuli Leppänen informoi monista asioista bussissa. Joten pää puhdistuneena taas töitä jatkamaan.

Rattoisa juttuhetki Matti Kuuselan kanssa Elitessä. Matti kirjoittaa Aamulehteen verrattomia juttuja milloin mistäkin maailman kolkasta, ja totta kai mies tuntee hyvin Waltarinkin. Neljä päivänlaskua on yhteinen suosikkimme, muitakin jouduin luettelemaan, mikä on vaikeaa. Vähän hankala puhua kirjasta, joka on vielä tulisesti tekeillä. Ehkä syksyllä saan etäisyyttä. Matti on uskollisia Vammalan kävijöitä, hei Vanhan kirjallisuuden päiviin on enää runsaat kolme viikkoa!

&nbsp Sitten kotiin ja koneen ääreen. Toisella korvalla kuuntelen ämyreistä, kuinka toista Mattia grillataan vaalirahoituksesta ja Korhonen, aikamme Korsimo, näyttä hänkin joutuvan ahtaalle. Uskon sittenkin siihen, että nämä rahamarkkinat ovat aika siistejä verrattuna kuinka Korsimo ennen vanhaan kahmi ja kiristi rahaa Kekkosen taakse. Taisi sitä virrata maan rajojen takaakin. Nyt vaan jaksetaan vainota poliitikkoja ja rahamiehiä, oikeinhan se on, vaikka saa jo koomiset ja osin hysteeeriset mittasuhteet. Nykyajan näytelmä. Tempora mutantur et nos mutamur in illis.

Hulmahtaen alkoi suvi. Pikainen saunareissu Hämeenkyröön teki terää, taas työt maittavat. Siellä asuu sarvipöllö poikasineen pihakuusessa! On heistä nyt Marjalle seuraa, kun lymyilen täällä viikon tiedostoihin ja lähdeaineistoon uppoutuneena. Pöllönpojat keikkuvat vaahterassa parvekkeen nurkalla ja tuijottavat silmät ymmyrkäisinä mitä ihmislapset puuhailevat. Yksi torkkui rähmällään ohuen oksan varassa, hyvä ettei maahan tippunut. Kunpa ei kissa niitä hätyyttelisi, voi vielä saada emopöllön niskaansa. Kirjosiepotkin ovat ihan hermona.

&nbsp Vesi oli 18 astetta, väitti Artsi. Hyvin saattoi heittää talviturkin. Ja serkkuni Kaija poikkesi ja toisen serkun vaimo Onerva, noin vain kylään kuten ennen vanhaan. Miten hauskaa. Kasvimaa ja perunat kylvetty, ruoho toiseen kertaan ajettu. Jotain aina sentään.

&nbsp Katselin Ensimmäisen piirin viimeisen osan. Kuinka julmaa ja kuinka eleettömästi toteutettu. Hienoin sarja miesmuistiin. Ainoa vain, että siitä seuraa ahdistus, päivän masennusannos. Kuinka ihmiset ovat toisiaan kohdelleet. Vasta äskettäin tekijää vainottiin ja karkotettiin maasta, eihän siitä ole kuin kolmisenkymmentä vuotta. Ja kuinka venäläiset itse osaavat tyylikkäästi nämä historian karmeudet tilittää. Oppi monille muille. Korkea kunnioitus tämän tason tekijöille.

&nbsp Suven ihanuutta ei silti mikään pimennä. Eikä Marjan lempeyttä ja iloisuutta. Onnen poika, kun voin siellä piipahtaa ja taas takaisin töihini porhaltaa.

Kun vain kirjoittaa ja istuu kirjastossa, ei ole paljon kerrottavaa.

&nbsp Ihmeellinen kesä on tällä välin hulmahtanut Helsinkiin. Lekottelin lukemassa illan auringossa Engelin aukion penkillä kuin joskus koulupoikana.

&nbsp HeSa urakoi oikein tosissaan vaalirahoitusta aukaisemassa, ja tämä nyt onkin jonkun arvoinen asia toisin kuin Kanervan pieni sivuvipellys. Mitähän sieltä vielä repeää. Ei ole kiva olla poliitiikko näinä aikoina: kaikki hauska kuten rahan kahmiminen ja naisten hätyyttely on kielletty. Mitä kielletään seuraavaksi? Kaiketi kaikkinaisen vieraanvaraisuuden vastaanottaminen, sillä lahjuksen rajaa on vaikea veteen tai viinaan piirtää. Maakunnissa mietitään, että maksakoon ministeri itse illallisensa edustusrahoistaan. Ja myydään sille myös se kuvakirja kunnan maisemista.

&nbsp Totta puhuen tilanne näyttää vakavalta. Entinen työtoveri maikkarista, tämä Överbastubacka, on saanut selittää naamansa punaiseksi näitä puolisalaisia rahavirtoja. Pannaankohan kraanat pian kokonaan kiinni? Miten olisi vaalit ilman yhtäkään mainosta. Samoin täyskaranteeni televisioon. Ohjelmat paranisivat puolella ja lehdissä olisi enemmän luettavaa. Siinä ehdokkaiden todellinen kansalaiskunto koeteltaisiin.

&nbsp Ja tämähän ei minulle kuulu sentin vertaa, telmikööt niin kuin huvittaa vatukoissa ja valtateillä. Maailmasta et vääryyttä, et korruptiota, et kohtuuttomuutta etkä kaikenlaista kurittomuutta koskaan kitke. Vähän voit yrittää karttakeppiä heiluttaa, pian sama peli jatkuu. Kunhan mielettömän julmuuden edes saisit hillityksi, mutta et sitäkään. Waltarin lukeminen on paras neuvo kaiken suhteellisuuden ymmärtämiseksi. Kuinka historia toistaa itseään eikä ihminen muutu, vaikka hänen laatimansa lait ja asetukset muuttuvat ja hänen pukunsa ja puheenpartensa muuttuu. Pohjimmiltaan hän on sama vanha kiero ja itsekäs paskiainen.

Levätty maalla, ladattu akkua. Ajettu pihanurmet, käännetty kasvimaa, tervattu vene. Ihmeen kaunista ja runollista oli taas Hämeenkyrössä. Marja ja Sima-kissa emännöivät Viehätystä kotoisalla tyylillään. Kumpikin tarkkailee lintuja, mutta eri tarkoituksessa.

&nbsp Taivalsin pitkästä aikaa Myllykoluun ja opastelin reipasta miesporukkaa Tampereen seudulta: metsämiehiä, museon tuntijoita, ympäristöaktivisteja, saunaklubilaisia, yksi pappikin. Katselimme hiukan arvellen kovin repsahtanutta miljöötä. Eikö tälle kunnianarvoiselle Nobel-museolle nyt pitäisi äkkiä tehdä jotain? Kummastelivat veikot, miksi ei haeta reilusti EU-rahaa ja panna kerralla koko maisemaa museoineen kuntoon. Sitä sopiikin ihmetellä. Kunta museon ja ympäristön nyttemmin omistaa. Kauan on puhuttu Myllykolun kunnostuksesta teattereineen, mutta suunnitelmat ovat jääneet jonnekin pölyttymään. Intouduin kirjoittamaan terveiset paikallislehteen, vaikka turpiin siitä tavallisesti tulee eikä ainakaan asioita edistä. Merkitsinpä kuitenkin tilanteen aikakirjoihin, kun nyt ”kulttuurikunta” kumminkin tahtoo viettää Sillanpään juhlavuotta. Museo- ja kotiseutuyhdistys muuten osti Myllykolun tasan 50 vuotta sitten ja pani toimeksi; siinäkin yksi hyvä syy kääriä hihat ja laittaa paikka viimein juhlakuntoon. Ei kuitenkaan liian komeaksi, vaan sillanpääläiseen tyyliin sopivaksi leppoisaksi mäkitupamiljööksi, alkuperäisestä aitoudesta vähääkään tinkimättä.

&nbsp Mäkelöiden ja Huusareitten taloyhtiön tilitkin tarkastettiin Ikaalisissa, ja sain Matilta ansaitut moitteet, kun en ole merkinnyt mihinkään ansioluetteloon tätä merkittävää luottamustointa: pian kai parikymmentä vuotta tilintarkastajana! Vailla moitteen häivää! Tämä onkin erityinen tarkastus, sillä se palkitaan perinteisesti ruhtinaallisilla pidoilla, saunalla ja vilkkaalla kulttuurikeskustelulla. Lisäksi tutustuttiin Leenan johdolla taideteollisten opiskelijoiden runsaaseen näyttelyyn ja ihailtiin mitä kaikkea nuoret saavat aikaan.

&nbsp Sunnuntaina oli kyllä ponnittava Sahalahdelle pitämään esitelmää Waltarista, ja näin Pekka Pesosen arvatenkin riemukkaat kuusikymppiset jäivät Helsingissä väliin, mikä oli harmi. Mutta vankat onnittelut Pekalle heittelimme. Sahalahdella oli Moona Metsoilan luona egyptiläistä kontaktipintaa, ja kaavailtiin taas sitä mutkallista Kairon kongressia Waltarista joskus joulukuulle. Saas nähdä.

&nbsp Paluumatkalla Helsinkiin tapasin Hämeenlinnassa nuoria teatterintekijöitä, jotka suunnittelevat jotain repäisyä Waltarista. Teattereissa onkin aiheen tiimoilta toistaiseksi verraten hiljaista. Klaukkalassa neuvottelin laatasta, joka syksyllä lyödään Sillanpään asuintaloin seinään Fredalla. Hieno siitä tulee.

&nbsp Näin vierivät keväiset päivät, ja tauko omassa kirjoitustyössä antaa taas uutta puhtia. Hirveä loppurynnistys alkamassa.