Panu Rajala

Tämä päivä painetaan paikalliseen historiaan: ensimmäiset tolpat kierrettiin savusaunan perustuksiin, siis tällaiset keveät kierrettävät, jotka säästävän hiekkaa, styroxia ja betonia; sinne vaan tolppa savitöyrään uumeniin routarajan alle. Mutta tiukkaa vääntöä, joukolla koitettiin ja upposihan tolppa kun Tauno oli apuna. Lisää lihasvoimaa maanantaina. Sitten vain hirsikertaa latomaan. Huikaisee vatsasta, niin kauan tätäkin on valmisteltu.

&nbsp Meilläkin oli kisastudio katsomassa keihäänheittoa, ja pettymyshän tuli, ei voi mitään, vaikka selostajat kuinka urheasti yrittivät hehkuttaa pronssin arvoa. Mikä on kun ei tamperelaisilla askelmerkit pidä? Se nyt ensimmäisiä asioita luulisi olevan, minäkin muistan varhaiselta aktiivajoilta kuinka tärkeinä mittailtiin ennen pituuskisaa. Ehkä nämä salskeat pojat yrittävät vähän liikaa. Vai missä lie vika, kun yleisurheilu aina vaan rämpii (ei nyt syyllistetä sentään kunnon keihäsmiehiä, mutta kun odotukset oli hinattu niin korkealle…)

&nbsp Hautausmaa on monien merkitysten tyyssija. Ensimmäistä kertaa johdattelin täkäläisen tapahtumien yön hautakierrosta, tietysti sillanpääläisessä hengessä. Kuten vanha isäni tapasi sanoa: – Sinne on haudattu kaikki Sillanpään romaanien henkilöt. Ehkä niinkin. Monia ystäviä ja vihamiehiä lepää hyvässä sovussa siinä pienellä keskusalueella, jota kiertelimme, ja puhuin mitä muistui mieleen. Nämä ovat suosittuja, ainakin puolensataa kulkijaa tuli perässä.

&nbsp Pari pyörähdystä Heiskan tallitansseissa, sikaa ja sahtia (sahtia ei saa ilman sikaa!) sekä päätös kehäkahvilan pihassa, missä hirmuinen swingi kajahteli halki jokitörmän ja kirkonkylän. Kukahan muutaman kilometrin säteelläkään nukkui sinä yönä.

Vedosten tarkistelun lomassa pari tilaisuutta.

&nbsp Uusi kustannusyhtiö Siltala avattiin komeasti Teatterikoulun valoisassa aulassa Sörkassa. Paikalla näytti olevan koko kirjallinen maailma, kaikki toivottamassa vilpittömästi onnea Toukon ja Aleksin rohkealle yritykselle. Ensin riittää kuherrusta median kanssa, mutta sitten tarvitaan jo kovia näyttöjä. Onhan siinä Saisiota ja Raittilaa alkupaloiksi.

&nbsp Toukon kanssahan minäkin tein sopimuksen Waltari-kirjasta, ja nyt saatoin vahvistaa että melkein on valmista. Aleksi hoiteli aikanaan Rautkallion kanssa tekemämme kirjan Poika Tuomisesta. Rautaisia ammattilaisia kustannusalalla kumpikin, siitä vaan.

&nbsp Sainpa samalla tilaisuuden haastatella veteraaneja Hannu Tarmiota ja Ville Viksteniä Waltarin viime vaiheista ja hautajaisista, muutama lähdeviite kenties. Oliko Linna oikea valinta muistopuhujaksi? Oliko Villekään nähnyt edes vilausta Maltan ritareista?

&nbsp Sieltä riensin kaapelitehtaalle (tyly paikka, hirveä liikennesolmu) ihailemaan Kati Parviaisen taidetta. Olihan Kati jo promootiohengettärenä silloin 1977 ja Myllykolussakin kävi kerran teatterissa ja meillä. Taidokasta kompositiota, pientä mustavalkoista, hallittuja väripintoja, logonomisten vaiheiden jälkeen Katista näkyy kehkeytyneen oikea taiteilija. Onnea hänellekin.

&nbsp Kymmenen uutisissa keikuimme, ja kuulin Annelilta että Hartolassa on julkistettu se sikäläinen Waltari-kirja, jolla on kummallinen nimi. Eivät kutsuneet tilaisuuteen, enpä olisi ehtinytkään. Waltaria tulee monesta tuutista ja hyvä niin.

&nbsp Tauno on hakenut hyvin levänneet hirret Ikaalisista, kohta alkaa roima työ Voipaannokassa paukkua. Onhan niin kuin Tauno sanoi, että ainahan sitä kirjan tekaisee, mutta savusaunan rakennuttaminen onkin jo vallan toista. Ja kaikki keihäänheittäjät ovat siis jatkossa. Lauantaiksi varattava kisastudio Hämeenkyröön, toiveet korkealla.

Eikä se Boltin juhla siihen jäänyt, 200 oli vielä komeampi haamuennätyksineen. Ihminen, ilmiö, luonnonoikku. Hauska on hänen hilpeä keimailunsa, jota jenkkikin yritti siinä jäljitellä, mutta astui pahaksi onneksi toiselle radalle. Urheilu on riemukasta ja julmaa leikkiä.

&nbsp Vedokset etenevät, samoin viitteet takana. Vaikka uuvuttavaa, jotain nautinnollistakin on tällaisessa loppuhionnassa. Sepänkadulla vallitsee täydellinen työrauha, tapaan vain Mikko-Olavia ja Riittaa Bulevardilla, vinhasti painetaan eteenpäin. Sataa romauttaa tämän tästä. Lauhaa, himmeää, keskittynyttä. Kyrössä käynnistyy viimein savusaunatyömaa, tarpeita tilailen.

Eikö tällainen Georgian sota ole jotensakin vanhanaikainen tapa ratkaista konflikteja? Tuntuu peräti turhauttavalta ja masentavalta katsella kuvia kylistään pakenevista ihmisistä, pöyhkeistä panssareista. Eikö mikään ole muuttunut? Kuka sanoikaan, että Waltarin näkemys Sinuhessa on liian staattinen ja konservatiivinen: ihminen ei muutu vaikka hänen kielensä sanat muuttuvat ja hänen vaatepartensa muuttuu, mutta ihminen pysyy aina samana…

&nbsp Waltari-keskustelut jatkuivat Elitessä, ja vanhan työnantajani MTV:n uutisiinkin otettiin sisään jokunen pätkä asiaan liittyviä mietteitä. Nyt en saisi puhua enää kirjaani puhki, vaan sen täytyy antaa rauhassa puhua omasta puolestaan.

&nbsp Olympiakisoja tulee seuratuksi toisella korvalla, kun tv sordinolla tuolla työpöydän taustalla. Ihmeellisiä suorituksia, ihmisiä suorituskykynsä ylärajan tuolla puolen. Naissoutajat ilahduttivat tässä viikonloppuna, riuskoja mimmejä ja iloisia. Miten näissä naisurheilijoissa (Mäkelä-Kumpula mukaan luettuna) on säilynyt niin hyväntuulinen ja tuloksiin johtava meininki. Monet miehet kireitä, ahdistuneita, valmiiksi lyötyjä. Mutta mikä karnevalistinen ylivoima Jamaikan Usain Boltin juoksussa! Tällaista näkee vain unissaan.

Kävelemme Matti Klingen kanssa tihkusateessa Waltari-juhlatoimikunnan kokouksesta. Kiitos Matin saimme juhlaan viimeisen silauksen, hänellä on tätä kokemusta. Yhteisestä promootiostamme (hän juhlamenojen ohjaaja, minä ultimus) on 31 vuotta.

&nbsp Saiko Waltari tosiaan lukeakseen Niccolo Barbaron alkuperäisen päiväkirjan San Marcon kirjastossa Venetsiassa? Sieltä nousi Johannes Angeloksen tyyppi, pienestä reunahuomautuksesta. Klinge ei usko että joku kirjailija sai alkuperäiset, minä uskoin toisin. Jussi Nuortevankin kanssa keskustelin. Nimittäin: mistä Waltari muuten tiesi, että ratkaiseva lisäys oli tehty punaisella musteella. Värikopioita ei tunnettu 1950-luvun alussa.

&nbsp Lisäksi arvioimme, oliko nuoren Waltarin kokemus mustaihoisen prostituoiden kanssa Pariisissa (Suuresta illusionista sensuroitu) todella aito ja omakohtainen. Matti taas epäilee, minä poika uskon. Eroottinen kiihko etsi ekstreemejä kokemuksia, toisaalla teologisperäinen synnintunto kahlitsi ja aiheutti hirveitä syyllisyyksiä. Siinä aallokossa Waltari eli ja kirjoitti.

&nbsp Päivällä muita keskusteluja samasta aiheesta Ateneumissa, Kosmoksessa ja WSOY:ssä. Vedoksia luetaan, viitteitä tarkastataan, kuvatekstejä sommitellaan.

Ihmeellinen kokemus eilen illalla. Ahti Jokinen painaa Konstan kortteerinetsintää Myllykolun sateisessa pimeydessä valonheittimien valossa puolenyön aikaan pieni mutta sisukas katsojajoukko kannustajanaan. Olisi siinä ollut Huovisellakin hämmästelemistä. Jospa olisikin ollut lempeä täysikuu ja elokuun tumma yö, tunnelma olisi ollut hiukan toinen. Hatunnosto urhoolliselle taiteilijalle!

&nbsp Lukenut Henning Mankellin romaanin Kiinalainen (Otava 2008) tukka pystyssä, aivan vangittuna. Onhan merkittävä kirja! Olympiakisojen loistelias pinta saa syviä säröjä, kun romaani avaa taustalla kukoistavan korruption koko laajassa karmeudessaan. Kiina saa valtaisan potkun menestyksestään maailman silmissä, mutta julkisivun takana muhivat säälimätön sorto ja epätoivoinen kapina. Ihmeellinen yhdistelmä: julma kommunistinen diktatuuri ja villinä laukkaava riistokapitalismi lyövät kättä.

&nbsp Kaikki tämä aukeaa pienessä ruotsalaisessa kylässä tapahtuneesta rikoksesta, joka laajenee maapallon tulevaisuutta poltteleviin mittasuhteisiin. Suosittelen! Harvoin on kukaan kertoja ahmaissut näin suurta kuviota syliinsä ja saanut sen näin vangitsevasti elämään. Kisoja katsoo tämän kirjan jälkeen kokonaan toisella silmällä. Ei se todellakaan ole pelkkää urheilua, vaan historiaa, maailmanpolitiikkaa ja arvaamatonta futurologiaa.

&nbsp Satelee, harmaata, lämmintä, pian naiset soutavat ja Karjalainen paiskoo moukaria, mutta minun tajunnassani jyskyttää Mankellin loihtima näkymä tulevaisuuden imperialistisesta suurvallasta, jolla on kanoja kynittävänä vähän kaikkien maanosien kanssa. Siinä voi Venäjänkin pullistelu pian kelmentyä kun idästä puhkeaa suuri myrsky arojen yli ja Afrikkaan asti.

Marjan päivä alkaa virkeästi, pomppaamme katsomaan Seppälän uintia, joka päättyy kunniakkaaseen neljänteen sijaan. Karjalainen mörssää jatkoon, mutta kuulassa kävi hullummin. Kuinkahan Matti Yrjölän nyt suu pannaan. Naisten 7-ottelussa on ihania… siis sutjakoita kilpailijattaria pienissä housuissaan.

&nbsp Ehdinhän sentään antaa vuoteeseen nimisankarittarelle Carla Brunin uuden levyn, jota hän tuolla alhaalla hartaana kuuntelee.

&nbsp Ollaan siis taas Kyrössä ja yöllä satoi vallan humisten. Eilen istuskelin jo Sillanpään Seuran kokouksessa kirjastossa, kaikenlaista juhlavaa täälläkin pannaan pystyyn ja Helsingissä paljastetaan laatta siihen taloon, missä mestari asui saadessaan tiedon Nobelin palkinnosta 1939.

Viikko humahti Helsingissä kirjan vedoksia viimeistellessä ja paria haastattelua jakaessa, nämähän ovat semmoista tulivalmistelua ennen ilmestymisen lopullista leimahdusta. Syksyn satavuotispäiväkin tässä rakennellaan taholla jos toisella. On semmoinen synnyttämisen kihinä. Waltari-seura istui kokoustaan viidettä tuntia…

&nbsp Tämä haulikkonainen, joka kultaa paukutteli, vaikuttaa ihmeen iloiselta ja tervejärkiseltä ihmiseltä ollakseen urheilija näinä aikoina – ihan kunnon duunia tekee ja hoitaa perhettä ja soittaa torvea. Mutta miksi säilyttänyt nimessä tautologian Mäkelä-Kumpula? Onnea hänelle any way.

&nbsp Urheilu alkaa olla sellaista tapettia, jota virtaa valtoimenaan radiosta ja tv:stä ja vain jokunen huippukohta voi pysäyttää todella katsomaan. Kuinka ensimmäiset tv-kisat Roomasta 1960 poikaiässä palvottiin sekunti sekunnilta! Kuka muistaa Wilma Rudolphin?

Enpä mielelläni puuttuisi Lempäälän näytelmään 1918, jota en ole nähnytkään, mutta Aamulehdessä käytävä keskustelu havahdutti huomaamaan, että taas tätä lähihistoriaa käydään punaisesta näkökulmasta, kuinkas muuten. Sain vahvistuksen paikallisen ja kirjansa lukeneen maanviljelijän lähettämästä kirjeestä, jossa näytelmän kulkua yksityiskohdin kuvataan. Eikö näin selvästä puolueellisuudesta jo voitaisi luopua? Siellä se ulottuu jopa historian vääristelyyn (venäläisten ja punaisten osuutta veritöihin kaunisteltu), näinhän epävarma tekijä kulkee mieluiten Linnaa punaisempia polkuja. Hyvä toimittaja Matti Kuusela meni halpaan ja kehui, kun hävinneeltä puolelta aina saa koskettavimmat kohtaukset. Historian totuudesta ei niin väliä, kunhan uhrit riipaisevat.

&nbsp Kun julkaisin romaanin Kuningasajatus (2007), missä sotaa katsottiin vaihteeksi valkoisten näkökulmasta, Aamulehden kulttuuri ei edes löytänyt kyllin asenteetonta kriitikkoa, joka sitä olisi rohjennut asiallisesti käsitellä.

&nbsp Muuten ohjaaja, joka täälläkin on vieraillut, kertoo kuulemma ohjelmalehtisessä työväen haaveilleen 1917 ulkomaanmatkoista! Kuten Lempäälän katsoja korjaa, korkeintaan saattoi tulla kysymykseen matka Siperiaan eikä siitä kukaan haaveillut. (Eikä syytä enää ihmetellä täkäläisen Elokuun yksinkertaistettua elämännäkemystä.)

&nbsp Sota oli muuten kapinaa, muuta nimeä ei Hämeenkyrössä tunnettukaan. Sen nyt voi tarkistaa vaikka Sillanpäältä, joka eli sen ajan ja sodan keskellä.

Kaisa Rastimon elokuva Myrsky on ensi-illassaan ja siinä Myllykolun pojan Antti Väreen filmidebyytti. Toivotaan parasta, ainakin Antti oli luonteva itsensä aamu-tv:ssä ja vastaili fiksusti ja antoi tilaa muille. Vaan taipuuko herkkä maalaislähtöinen poika kovaksi punkkariksi? Pitäisikö oikein mennä katsomaan.

Laurina lata pellolle ja Perttuna pois.

&nbsp Kodikasta satelua. Levännyt ja latautunut. Katsellut uintia, ammuntaa ja beach volley palloa, missä naisten asut lähentelevät kreikkalaista ihannetta eli alastomuutta. Ruutu vilisee urheilua, sulkapallo näyttää selkeältä. Kiinan painonnostajat lähes pelottavia. Tämä on hirmuinen voimannäytös joka tasolla.

&nbsp Ajelimme ahvenfileiden jälkeen katsomaan Mannanmäen näkötornia, joka auki kolmasti kesässä. Hienoa että kylätoimikunta on sentään elvyttänyt vuoden 1918 voiton muistomerkin, jonka tätini mies E. L. Kivimäki rakennutti 1937. Ennen sinne aina retkeiltiin, sitten se oli pitkään suljettu ja hylätty ja heitteillä. Ei paljon valkoista juhlaa vietetty. Nyt voisi olla jo neutraali aika. Mutta vähäistä on käyttö: keväällä olisi ollut hyvä syy jotain kehittää, sodasta 90 ja tornin rakentamisesta 70 vuotta. Ilkivaltaakin on harjoitettu. Mutta pääsyy toimettomuuteen on kulttuurikunnan ponnettomuus, otaksuisin.

&nbsp Sama käväisi mielessä, kun myöhästyimme koskinäytöksestä. Kuulu Hämeen hälläpyörä on auki puoli tuntia! Hävetkää nyt vähän. Kuinka Imatran koskea voidaan juoksuttaa komein kuohuin joka viikko ja heittää päälle Sibeliusta ja Kalevalaa ja valoshowta. Eikö Kyröskoskenkin vaiheille voisi edes pienen ohjelmallisen tuokion kehittää? Vaikka runon joku lausuisi. Ei mitään. Niin minimalistista kuin mahdollista. Ei koskea sen puoleen missään mainostetakaan paitsi esitteessä. Lukeeko matkailija Hämeenkyrön Sanomista, koska se puoli tuntia taas onkaan?

&nbsp Kissa kuumalla katolla oli hyvä näytelmäelokuva, erinomaisesti näytelty aikansa taustaa vasten. Mutta Turkan hölinöistä saa yhä vähemmän järjellistä tolkkua jos se on tarkoituskaan. Joskus hänen logiikan kuiluja ylittävät assosiaationsa olivat riemukkaitakin, nyt enää kohtalaisen sekavia. Näytti toinenkin kaljupää änkyttelevän vähän hämillään. Pääasia että on energiaa ja nauru raikuu.

&nbsp (Muuten: Turkkakin liittyi jälkiviisaisiin, jotka nyt ylistävät Solzhenitsyniä, jota olivat ensimmäisinä polkemassa 70-luvulla. Eipä kuulunut silloin Joukolta puolustuksen rintaääntä kun Alexanderia rahdattiin ulos Neuvostoliitosta.)

Päiväsin aamulla kirjani esipuheen tälle päivälle josko kiinalaisten onnenpäivä heijastuisi tähänkin. Sitten ajelemaan kohti Poria. Sinne on aina pitempi matka kuin muistan ja rankkasade ja muuan liikennekohtaus hidastivat ajoa sen verran, että myöhästyin 10 minuuttia esitelmäni alusta yliopistokeskuksessa; koolla ulkomaisten opiskelijoiden opettajia, siis tärkeää aktivistijoukkoa kerrassaan. Jyrki Nummi näytti johtavan päiviä. Saivatpa Jussi Karjalaisen johdolla katsella lisää näytteitä Palmu-leffoista.Minä täydentelin Waltarista samaan tapaan kuin Paasitornissa toissapäivänä.

&nbsp Sitten Kyröön katsomaan olympialaisten avajaisia, huikean maailmoja syleilevää, iloista, taiturimaista, haltioittavaa. Näin riemukkaan ja huippuunsa kehitetyn juhlan tunnelmaa on varmaan paatuneimmankin Kiinan opponentin vaikea vastustaa. Paljonhan siellä olisi korjattavaa, mutta voiko samaa ja yhteistä moraalin mittatikkua kuljettaa kaikkiin maihin ja kaikille kansoille?

Otavan pihajuhlaan oli vaan mentävä, vaikka olen toisen kustantajan rullassa tänä syksynä. Bulevardilla kävinkin ensin Riitan puheilla kuvia katsomassa, aikataulua sondeeraamassa. Sitten kuulin Uudenmaankadulla Janen kesäkuulumiset ja painuin pihalle syömään ja juomaan ja puhelemaan.

&nbsp Katariina Romppainen tuntuu viihtyvän Akaassa, menetimme hänet Hämeenkyröstä. Gennadi Muravin kertoi seikkaperäisiä tietokoneselkkauksiaan, joita minullakin varastossa riittämiin. Raija Mattilan kanssa syvennyimme tärkeään eli Sydämen asialla -sarjaan, joka kuulemma on kiivennyt myös älykköjen suosioon eikä syyttä. Raija oli nähnyt Ainon viimeksi puolen metrin mittaisena, nyt tapasi vähän pitempänä kun tyttö toimittaa Otavaan käännöskirjoja. Vesan kanssa sovimme että nyt isketään talvisotaan ja Taipaleenjokeen, mistä pitäisi libretto pyöräyttää. Varsinainen Yrjö Jylhän tuntijakin löytyi yllättävän läheltä. Kirstin ja tyttärensä Katin kanssa sana Vammalasta. Maria-Liisa Nevalakin tervehti meitä ystävällisesti koturneiltaan ja harmitteli, ettei Palmuista sitten saatu uutta teatteriesitystä. Satu vastustaa näitä dramatisointeja, epäilee että hyvät kirjat pilataan eikä ihan turhaan. Muistan hänen myös ihmetelleen mikseivät ota Mikan syvällisiä näytelmiä, miksi tahtovat vain tehdä viihdettä. Pultsi Karila ja muutama muu Waltarin harrastaja tuntui aika innokkaina kärkkyvän vedoksia elämäkerrasta. Antti Eskola tarkastelee elämäntyötään iän viisastuttamin silmin ja Lauri Törhönen tuskaili avioeroaan ja kaikkea tätä tarkkaili muuan kolumnisti korkealta mäeltä tohtimatta laskeutua sekalaiseen seurueeseen.

&nbsp No siinä päällimmäiset perinteisestä hyörinnästä tällä kerralla tavallista kolakammalla pihalla.