Panu Rajala

Pitkä viikonloppu maalla, henkeä vetämässä.

&nbsp Savusaunan ensimmäiset vankat hirsikerrat tuottavat suurimman ilon. Siitä se nousee. Kirvesmies tekee hyvää jälkeä, tässä ei hätäillä. Saan tärkeää kiuasinformaatiota Savusauna-klubin räppänämestarilta. Täällä riittää alan taitureita.

&nbsp Toinen kohokohta: Erik Gustavsonin elokuva Sähköttäjän rakkaus Hamsunin romaanin mukaan (Telegrafisten) oikullinen, oivallinen, nautittava – pitäisi taas lukea Hamsunia, hänen hermovireisiä lauseitaan ja henkilöitään.

&nbsp Marja katsoi tanssikilpailuja silmät killellään, minä luen vanhaa sotakirjallisuutta, tietyssä tarkoituksessa. Muuten vaan kunnostellaan sitä sun tätä. Vettäkin tuli roimasti vielä perjantaina, etelässä on kuulemma ihan kaunista.

&nbsp Ai niin, Sarah Palin rävähti täälläkin, vähän niin kuin Annamari Sipilä Hesarissa kirjoittaa: tuo ainakin väriä ja vauhtia, meillä ei kukaan mimmi rohkenisi tällaiseksi poliitikoksi. Heti oli harjoitukset tuollakin Honkalan ampumaradalla enkä päässyt sen takamaastoon sieneen, mutta karvarouskuja löytyi silti sangollinen suolasieniksi.

Kekkosen syntymäpäivä, mutta se ei ole nyt agendalla.

&nbsp Piti menemäni maanpuolustuskurssin tilaisuuteen Kone Oy:n pilvenpiirtäjään, mutta äkilliset työt estivät. Oli lyhennettävä esipuhetta ja muutamaa lisäystä, jotta mahtuvat valmiin taitoksen kehyksiin. Siinä sateinen ilta sujuikin.

&nbsp Katseltiin kiekolta JP Pulkkisen dokumenttia Waltarista, joka näytettiin seuran katselussa eilen; en päässyt, mutta Marja käväisi. Liikkuva, rento, moderni dokumentti eikä tee vääryyttä kohteelle. Pulkkisella on semmoinen etsivä, avoin ote. Kannattaa tarkkailla parin viikon päästä koska tulee ulos (Tv1). Tietysti se näyttää vain muutaman lohkon, aihe on mittaamaton.

&nbsp Siinä ja aamun Hesarissa kiinnitti huomion aikamme kirjailijoiden Hannu Raittilan ja Matti Mäkelän pinnallinen käsitys Waltarista jonkinlaisena sorminäppäryyden virtuoosina (kirjoitti muuten kahdella etusormella). Näin nähdään vain yksi puoli, helpoimmin avautuva, joka sopii väheksyjien horisonttiin. Waltarin varsinaisiin syvyyksiin Raittila ja Mäkelä tuskin tietäisivät vilkaistakaan.

&nbsp Maikkarin uutisissa meni kuulemma pätkä Waltaria, jota en nähnyt. Kaiketi kohtuullinen. Nyt sitä alkaa tulla, vyöt kiinni.

Tapaan Eeva Lennonin Ekbergillä. Kuulen hyvän kuvauksen hänen äidistään, joka on osoitettu Waltarin Caritas-hahmon esikuvaksi. Vielä voin lisätä jonkin piirteen lähdeviitteisiin, mutta perusnäkemystäni Eeva vuolas kertomus tukee. Ritvan esitelmä Waltarin Pariisin romanssista Vihdissä sunnuntaina pani miettimään, että tätä kohtaa voisi vielä tarkentaa ja Eeva on sopivasti Lontoosta käymässä täällä. Aiemmin haastattelin puhelimessa nuorempaa sisartaan Kaisa Karikoskea, joka pyöri aikanaan Liisankadun laitoksellakin kirjallisuutta kuulemassa.

&nbsp Siispä saaliina pari lisäpiirtoa, olisivatko ne jo viimeiset. Harpoin Bulevardin yli Södikalle, missä katselimme vielä Riitan uusimmat kuvalöydöt ja hioimme muutaman kuvatekstin Mikon kanssa kuntoon. Koko nivaska alkaa olla siinä. Korviin kaikumaan Riitan puuskahdus: – Kohta me voidaan olla tästä helvetin ylpeitä..! Kaikki.

&nbsp Junassa kolkutin Lappeenrantaan. Kirjastossa sali täysi Waltarin harrastajia, lisätuoleja tuotiin. Tällainen yleisö inspiroi, pääsinkin hyvään vetoon ja puhuin 1,5 tuntia putkeen. Kysyivät ja kiittelivät. Esityksen jälkeen ilmaantui vielä muuan Waltarin ihailtu, Lahden diakonissalaitoksen hoitaja, jonka tarina oli uskottava ja sykähdyttävä, Mikan sulostuttaja 1950-luvun lopulta 60-luvun puolelle. Valtakunnan salaisuuden muusa? Mikalla oli tämä taipumuksensa ihastua ja ripustautua – platonisesti, täysin sydämin. Vieläkin lisäviite!

&nbsp Kotiin lähdinkin iltajunalla ja peruutin hotellihuoneen. Kolkuttelua kuunnelleen tilaisuuteen saapuneen Tuula Kunnaksen pulputusta hienoista kutomissaavutuksistaan aina Kouvolaan saakka, jonka jälkeen nukahdin.

Syyskuu sisässä. Tässä kuussa sitten odottavat suuret kirjalliset juhlat.

&nbsp Esimakua Sanomatorilla illalla. Ottikohan joku ohikulkija asennon Sillanpään Marssilaulun äkkiä kajahtaessa? Syynä ei ollut henkinen varustautuminen Georgian sodan seurauksena, vaan Hämeenkyrön kameraseuran 25-vuotisjuhlanäyttelyn avaus. Lohkare muhkeinta Hämeenkyröä oli siirrähtänyt Helsingin sydämeen. Siihen kuului seitsemän tervehdyspuhetta, kolme lauluesitystä, pari tonkallista sahtia, suolapalaa ja tietysti kuvallinen syleily kautta sillanpääläisten maisemien. Tuli kovin lämmin olo, juuri tällaista siellä on ollut näiden kolmen vuosikymmenen ajan, jotka pitäjässä olen viettänyt. Nyt jo vähän ulkopuolisena menosta nautiskelin.

&nbsp Näyttelyn kuvat ovat iloisen hellämielistä matkailumainontaa parhaasta päästä. Hämeenkyrö esittäytyy idyllisenä onnelana eläimineen, järvinäkyineen, ihmisineen, töineen, leikkeineen, auringonlaskuineen ja sateenkaarineen. Kaunista, hyvin kaunista ja elämänmyönteistä. Tällaista siellä ei juuri ole, mutta kameran linssi on ihmeellinen loihtija. Jos haluaa nähdä vastakohdan, käsityksen siitä mitä maalaismaisema tänään todellisuudessa on, pitää matkustaa Kyröskosken Kuivuriin, missä esillä Martti Kapa Kapasen ankaran askeettinen valokuvanäyttely ’Murtuva maisema’. Kaksi ääripäätä, kaksi näkemystä: kameraseuran kollektiivinen ylistyslaulu ja Kapan yksilöllis-kriittinen kuvaus samasta pitäjästä, samoista maisemista.

&nbsp Kestävimmän kuvasarjan sillanpääläisistä maisemista otti Sakari Pälsi kesällä 1935, kuten kustannuspäällikkö Jaana Koistinen Otavan tervehdyksessään muistutti. Sillanpään piti kirjoittaa tekstit tekeillä olleeseen kirjaan, mutta kirjoittamatta jäivät. Kuvat sentään säilyivät samoin kuin herrojen yhteisistä pirssimatkoista ja suunnittelupalavereista kertyneet laskut.

Heti herättyä Vihtiin tukka suorana: siellä Päivölän opistossa seminaari Voittamaton Waltari.

&nbsp Olipas lämmin ja innostunut tunnelma, täällä päästiin jo Waltarin henkilöön ja tuotantoon kiinni. Ritva Haavikkoa kuuntelimme ensin, rakkautta Pariisissa. Ritva tuli sisukkaasti puhumaan vaikeuksistaan huolimatta. Sain ehkä pari lähdeviitteen lisäystä hänen hersyvästä kuvailustaan, päähenkilöinä nuori Waltari ja Caritaksen esikuva.

&nbsp Sitten kuultiin Waltarin koulutovereista juttua ja myös keräilijän kokoelmaa esiteltiin, ruokailtiin välillä, kunnes pääsin puhumaan W:n pienoisromaaneista. Lasketin lyhennellen ja lisäillen vedoksista, harvinaisen kiitollista yleisöä, valmiiksi virittynyttä ja asiantuntevaa.

&nbsp Lopuksi paras: W:n runoista ja proosakatkelmista erinomaisen vetreä, rytmikäs ja hauska kokonaisuus, käsikirjoittaja Juha Wikström oli tehnyt osuvia valintoja, ohjelmaryhmä Sananjalassa lisäksi Hanna Jokela, Eki Hakkarainen ja Virve Keskinen. Irtonaista menoa, täällä oli Waltarin henki elävästi tuntuvailla. Ryhmän soisi esiintyvän muuallakin maassa juhlasyksyn aikana.

&nbsp Jatkoimme Inari Krohnin ja Pertti Lassilan luo Vesikansaan, hauska käydä siellä pitkästä aikaa, monet nuoruuden juhlat muistuivat mieleen, kun katseltiin isäntäparin hääkuvaa. Taide ja kirjallisuus hallitsevat tätä rentoa huushollia. Ritva oli mukana ja käytiin vielä seikkaperäinen jälkikeskustelu päivän antimista ja nuoren Waltarin kaipuusta kollektivismiin, hänen pimeästäkin puolestaan. Erinomaista kakkua paikallisesta leipomosta.

&nbsp Näin päättyi pitkä viikonloppu, ja tällaisia tulee kaiketi jatkossakin. Lenkillä Kaivarin rannassa viillytimme Marjan kanssa monia kokeneita päitämme.

Heti herättyä Vihtiin tukka suorana: siellä Päivölän opistossa seminaari Voittamaton Waltari.

&nbsp Olipas lämmin ja innostunut tunnelma, täällä päästiin jo Waltarin henkilöön ja tuotantoon kiinni. Ritva Haavikkoa kuuntelimme ensin, rakkautta Pariisissa. Ritva tuli sisukkaasti puhumaan vaikeuksistaan huolimatta. Sain ehkä pari lähdeviitteen lisäystä hänen hersyvästä kuvailustaan, päähenkilöinä nuori Waltari ja Caritaksen esikuva.

&nbsp Sitten kuultiin Waltarin koulutovereista juttua ja myös keräilijän kokoelmaa esiteltiin, ruokailtiin välillä, kunnes pääsin puhumaan W:n pienoisromaaneista. Lasketin lyhennellen ja lisäillen vedoksista, harvinaisen kiitollista yleisöä, valmiiksi virittynyttä ja asiantuntevaa.

&nbsp Lopuksi paras: W:n runoista ja proosakatkelmista erinomaisen vetreä, rytmikäs ja hauska kokonaisuus, käsikirjoittaja Juha Wikström oli tehnyt osuvia valintoja, ohjelmaryhmä Sananjalassa lisäksi Hanna Jokela, Eki Hakkarainen ja Virve Keskinen. Irtonaista menoa, täällä oli Waltarin henki elävästi tuntuvailla. Ryhmän soisi esiintyvän muuallakin maassa juhlasyksyn aikana.

&nbsp Jatkoimme Inari Krohnin ja Pertti Lassilan luo Vesikansaan, hauska käydä siellä pitkästä aikaa, monet nuoruuden juhlat muistuivat mieleen, kun katseltiin isäntäparin hääkuvaa. Taide ja kirjallisuus hallitsevat tätä rentoa huushollia. Ritva oli mukana ja käytiin vielä seikkaperäinen jälkikeskustelu päivän antimista ja nuoren Waltarin kaipuusta kollektivismiin, hänen pimeästäkin puolestaan. Erinomaista kakkua paikallisesta leipomosta.

&nbsp Näin päättyi pitkä viikonloppu, ja tällaisia tulee kaiketi jatkossakin. Lenkillä Kaivarin rannassa viillytimme Marjan kanssa monia kokeneita päitämme.

Alkaa Waltari-kiertue toden teolla.

&nbsp Ensin Hartolaan, missä itähämäläinen pääjuhla tanssiareena Krouvissa. Väkeä kertyi noin 350, ohjelma kuin kansanjuhlassa ainakin. Erikoinen ristiriita oli virityksessä: yleinen tunnelma harras, mutta Nefer-hahmoinen juontaja pani parastaan piristääkseen sitä show-henkeen. Paavo Lipponen piti vielä täällä juhlapuheen (Helsingin juhlasta jäänee pois) ja kehui erityisesti suomalaista arkkitehtuuria ja designia. Runoja, laulua, lopuksi Maamme. Arvokasta, seudun hengen mukaista eikä Waltariakaan suorastaan pimitetty.

&nbsp Tunnin kahvitauon jälkeen saimme seurata näytelmäesitystä Omena putoaa. Hauska näytelmä esitettiin sysmäläisin harrastajavoimin erittäin heikosti, suorastaan harjoittelemattomasti. Näyttelijät muistelivat vuorosanojaan ja odottivat toisten sisääntuloja, tahatonta komiikkaa riitti. Vahinko sillä mukana oli pari hyvää tyyppiä, ainakin Ilona ja perämies-Jaska.

&nbsp Lähdimme väliajalta kiertelemään, katsastettiin se Enojärven huvila, missä Sinuhe syntyi, hunningolla aika pahasti, mutta omistaja ei siitä mitään nähtävyyttä selvästi haluakaan. Waltari-huone on avattu Itä-Hämeen museossa, sinne emme ehtineet. Ajoimme syysillassa Helsinkiin, mukana tuomisena tuore teos jolla on tämä muistettava nimi: Mika Waltarin Hartola, Pornainen ja sota. Taidatkos sen ytimekkäämmin laittaa.

Mitähän yläasteen ja lukiolaisten terävissä päissä liikkuu? Sitä mietin kun pidin kokonaista kolme luentoa Sillanpäästä eri asteille täällä Hämeenkyrön vanhassa yhteiskoulussa, nythän siellä on jo F.E. Sillanpään lukio, joten aihettakin oli käydä jotakin selittämässä.

Ainakin he kuuntelivat juhlasaliin koottuina yllättävän hiljaisina ja keskittyvän näköisinä, mutta juuri hymykään ei värähdä kasvoillaan, kun yritän joitakin vakiovitsejä, jotka tavallisesti uppoavat yleisöön kuin yleisöön. Heissä on totista kriittisyyttä: mitähän tuo ukko täällä oikein yrittää. Meitiä ei hämätä. Tähtäilin sanottavaani mielestäni juuri noille ikäkausille, keskityin Sillanpään nuoruuteen, koulu- ja opiskeluvuosiin, varhaistuotantoon, erityisesti Elämään ja aurinkoon ja ensimmäisiin novelleihin, jotka minua opiskeluaikoina kovasti viehättivät.

&nbsp Syntyiköhän mitään kestävää kosketusta? Innostuiko joku edes pikkuisen? Kun marssin viimeisen luennon jälkeen opettajainhuoneeseen kahville, kuulin poikaryhmästä lahjomattoman kommentin: – Oli kyllä niin mielenkiintoista että ihan meinasin nukahtaa..

Illalla sitten Kapan näyttelyn avajaiset Kuivurilla: Murtuva maisema esittäytyi.

&nbsp Kolmatta vuotta on Kapa eli Martti Kapanen kierrellyt kameroineen hyvää Hämeenkyröä ja tarkkaillut kansallismaiseman nykytilaa. Hänen kriittinen kameransa on tallettanut näkymiä, joita ei yleensä ole pitäjää esittelevissä julkaisuissa tai muissa näyttelyissä. Meille poika on Jyväskylästä tupsahtanut sopivien säitten sattuessa, tullut ja mennyt, kulkenut omaan tahtiinsa ja ollut vaivaton yövieras. Nyt sitten rysäytettiin julki – tosin vain osa laajaksi paisuneesta kokoelmasta.

&nbsp Tarkoitus oli näyttää maalaismaisemaa yleensäkin kouriva jyrkkä muutos tällä kuluvalla vuosituhannella. Rankka sade vähän verotti yleisöä, mutta se oli laadukasta. Torvet soivat pihalla katoksen alla ja sisällä puhuttiin ja katseltiin yllättäviä kuvia, joista moni ei varmaan tätä kulttuurikuntaa tunnistanutkaan. Toivottavasti näyttely herättelee, se on auki nyt kolmisen viikkoa. Käykää ihmettelemässä!

&nbsp Pistän oman avauspuheeni tuonne toiseen osastoon, kun ei siellä mediaa juuri näkynyt – ehkä myöhemmin heräävät huomaamaan tämä terävän ja melko harvinaisen ympäristöpoliittisen näyttelyn.

Marjan synttäriyllätys: hän vei minut illalla Pyynikille katsomaan ja kuulemaan Sibeliuksen Myrskyä, näyttämömusiikkia valaistussa ympäristössä, pehmeän illan pimentyessä. Vaikuttava elämys! Muistin monia taannoisia ponnistuksia tällä samalla näyttämöllä, jotenkin tämä pelkistetty musiikki- ja valoshow oli puhtaimpia, eheimpiä. Ei aina tarvita tarinaa, tanssia vain.

&nbsp Päivällä Kapa ripusteli näyttelyään Kuivuriin ja tuli illalla tuttuun kortteeriin; keskitymme huomisiin avajaisiin.

Mika Waltarin kuolinpäivä.

&nbsp Mikäpä sopivampaa kuin käydä kirjan kuvitus perusteellisesti läpi WSOY:llä, istua Stokkan kabinetissa Vammalan kokousta muistellen mennyttä jyrisevää menestystä Vanhan kirjallisuuden päivillä ja laatia sitten illalla viimeisiä viitteitä elämäkertaan.

&nbsp Hioin ja päiväsin esipuheen uudelleen puolenyön maissa tälle päivälle. Helpotus oli huomattava. Sitten kierähdinkin jo oman syntymäpäiväni puolelle. Muistettava taitekohta kirjoittajan elämässä. Tuntuu että se on nyt täytetty.