Panu Rajala

Mikä retkipäivä, matka kohti Pornaista.

&nbsp Miltei kesäisessä säässä ajelimme itäuusmaalaista maisemaa mutkitellen, kyydissä Marja ja Markéta, määränpäänä kolmas Waltari-juhla (Hartolan ja Vanhan jälkeen) – siellä Kuusiston seuratalossa pidettävä juhlapuhe. Tupa tietysti täynnä, ohjelma harrasta. Kaikkein paras oli lapsikuoro, joka lauloi hienosti harjoitettuna ’Laulun Mika Waltarista’.

&nbsp Sovitin puhettani paikalliseen todellisuuteen, varsinkin Pornaisten osuus vuoden 1918 tapahtumissa oli merkitsevä; siellähän äitinsä suvun hoivissa Mika ja Samuli olivat sotaa paossa, joitain jälkiä näkyy Palavassa nuoruudessa (jossa tapaukset siirretty Hämeeseen) ja muistelmissa. Kumma kyllä näitä vaiheita ei ole liitetty paikallishistorialliseen Waltari-kirjaan, jolla on tuo maineikas nimi Mika Waltarin Hartola, Pornainen ja sota.

&nbsp Juhlan jälkeen katsastimme kirjaston vasta avatun Waltari-huoneen, jossa ihmettelimme varsin laajaa kokoelmaa harvinaisuuksia ja käännöksiäkin. Sellaisia opuksia joita Satukaan ei tuntenut kun siinä vitriineihin kurkistelimme. Tätä kannattaisi laajentaa oikein kattavaksi Waltari-kokoelmaksi, alku on hyvä.

&nbsp Poikkesimme vielä Laukkoskelle ja tervehdimme Mika Waltarille omistettua siltaa Mustijoen yli sekä Waltarinkujaa. Tuolla näkyi huvila, jossa Waltari kirjoitti suuret romaaninsa Johannes Angeloksesta alkaen. Säteilevä päivä sen kun lämpeni, olikohan kesän paras. La Famiglia tarjosi päivän päätteeksi maittavaa Veal Milanesea, jota hyvällä halulla nautimme ja saatoimme Markétan majaansa Hotelli Helsinkiin.

&nbsp Niin, olihan katsottava vielä uudelleen Pulkkisen raisu ja vetävä dokumentti Tunturikatu 13 joka vain parani toisella katsomisella, sen rytmi on oivallinen, näkökulmat vaihtuvat ja vire pysyy kiinnostavana. Me arvokkaat lausunnonantajatkaan emme kyenneet ohjelman letkeää vetoa pahemmin pysäyttämään. Kannattaa sitä uusia aina tilaisuuden tullen. Kun aamun Hbl räväytti kerrassaan näyttävän jutun, Tuva Korsströmin asiantunteva hyvä teksti, olihan viikonloppu täydellään tätä aihetta eikä syyttä. Waltarin arvonpalautusta ei enää voi estää.

Mika Waltarin 100-vuotispäivä.

&nbspJoskus turnajaiskestävyys on koetteella kuten tänään. Vasta pääsin eilen Hämeenlinnan matineasta ja menetin Ateneumin suuren näyttelyn avajaiset (piipahdin vain jatkoilla, näyttely katsastettava vielä kaikessa rauhassa) kun jo oli ponkaistava jalkeille puoli kuudelta ja paineltava Pasilaan aamutv:n kirkkaisiin valoihin. Hyvän haastattelijan kanssa selvisin vaivattomasti Waltarin pääpiirteistä, joiden mahduttaminen 12 minuuttiin ei ole ihan helppo puristettava.

&nbsp Jatkoin jokseenkin suoraan Hietalahden taiteilijakukkulalle, missä laskimme kukat Mika ja Marjatta Waltarin haudalle Waltari-seuran jäsenten kanssa. Seuraavaksi sama kumarrus Veikko Hirvimäen monumentilla puistikossa, joka on kauniisti kunnostettu ja muistomerkkikin puhdistettu. Veistoksen rauhallinen alakulo, ajan syömät ja kaatuneet lohkareet kertovat jotain siitä historiasta, johon kirjailija erilaisten muistojen innoittamana yhä toistuvasti sukelsi.

&nbsp Kuvittelimme että Saariniemenkadulla olisi vain lyhyt muistohetki SDP:n puoluepalatsin edessä paikalla, missä Mika syntyi sata vuotta sitten, mutta siellähän järjestettiin oikein kahvitus puheineen ja pakinoineen puoluehallituksen huoneessa. Jutta Urpilainen johti tilaisuutta valoisuuttaan säteillen, Matti Kassila kertoi jälleen Palmujen vaiheita ja Tommy Taberman lausui ja muisteli akateemikon rohkaisevia sanoja itselleen ja Päivi Istalakin kulki kanssamme runokirja valmiina. Ei hullumpi hetki, joka päättyi kolminkertaiseen eläköönhuutoon kirjailijalle. Erkki Tuomiojakin näkyi siihen hyvästä halusta yhtyvän.

&nbsp Keskipäivän levähdys; sitten Akateemiseen keskustelemaan Iris Schwankin ja Jukka Petäjän kanssa päivän aiheesta. Jukka johdatti terävästi ja yllätti mm. kysymyksellä kuinka paljon yhteistä on Graham Greenen kaltaisella vakoiluspesialistilla ja Waltarilla – olihan yhteyksiä, tässä tulee jälkeenpäin mieleen sekin, että monet Waltarin henkilöt ovat seikkailuissaan ainakin ajoin vakoojia, Sinuhesta aina Mikaeliin ja tavallaan myös Markus Mezentiukseen saakka. Iris esitteli uusimpia Waltarin käännöksiä, vanhan arabiankielisen harvinaisuudenkin näin nyt omin silmin. Olihan meillä riittämiin kiinnostuneita kuulijoita, Markéta Hejkalová heidän joukossaan.

&nbsp Kipaisten kotiin, smokki niskaan, Marja valmiina häikäisevässä viininpunaisessa iltapuvussaan – ja sitten Vanhalle pääjuhlaan. Kuinka kauan tätäkin juhlaa on valmisteltu, ainakin vuoden viime syyskuusta lähtien. Miten monet toimikunnan kokoukset on istuttu ja väännetty – ja nyt oltiin sitten pitkissä pöydissä valmiina alkamaan Joel Elstelän ja Päivi Istalan ohjaamaa ohjelmaa. Valmiiksi laitettu pöytäjärjestys oli näköjään muuttunut viime hetkillä ja Marjakin heitetty toiseen paikkaan naisten seuraan, joitakin vaelsi istuintaan etsien mutta lopulta kaikki järjestyi ja juhla rävähti käyntiin. Seremoniamestari Klingen johtava idea on, että pariskunnat eivät saa istua lähekkäin ja siitä aiheutui joillain tahoilla ymmärrettävää levottomuutta. Sain daameikseni Eeva Ahtisaaren ja Marketta Klingen ja viihdyin erinomaisesti, Heikki Talvitien räiskyvät jutut meitä siinä viihdyttivät. Tuolla olivat pöydän päässä Satu Elstelä ja Ritva Haavikko Jorma Kaimio ylväästi keskellään. Sali ääriään täynnä kirjallista kansaa juhlatamineissaan.

&nbsp Näin seurailimme Jorma Panulan johtamaa kantaattia äiti Maa ja Sinuhen alkua kymmenellä kielellä, lukijoina kääntäjiä ja muita virtuooseja. Jukka-Pekka Palon hersyvä Ventti-Ville ja Tiia Lousteen aivan ihanat runotulkinnat kohottivat tunnelmaa ja välillä jaettiin palkintoja, julkistettiin juhlaraha ja nimitettiin uudet kunniajäsenet: Mirja Bolgár, Markéta Hejkalová, Ritva Haavikko ja Matti Kassila. Lomassa nautittiin tietysti viiniä ja mureaa sorsaa, selvä se. Puheenjohtaja Anssi Arohonka kaikessa komeudessaan esiintyi illan isäntänä, Anneli Kalajoki hehkuvana emäntänä. Lars Svedberg oli juuri oikean virityksen tavoittanut lämminääninen juontaja.

&nbsp Mitäpä sanoisin omasta osuudestani: että juhlapuhe onnistui niin hyvin kuin saatoin siihen ladata ja kiitoksiakin kertyi yli kohtuuden. Joskus kaikki osuu kohdilleen, ei kovin usein, mutta ainakin tänä ikimuistettavana iltana. Puhe on syytä laittaa tuonne liitteisiin luettavaksi, kun sen aikana MTV:n Kymmenen uutisten sinänsä kiitettävä suora lähetys parvekkeelta vähän hälinällään häiritsi yleisön kesiittymistä, niin kuulin. Reagoivat silti herkästi, olenkohan koskaan saanut niin hereitä väliaplodeja.

&nbsp Joten kelpasi kulauttaa kahvit avec ja tanssia tämän jälkeen, kun nuorten mainio orkesteri kajautteli 20- ja 30-lukujen schlaagereita ja mikäs paremmin olisi sopinut, daameina ihanan Marjan lisäksi ainakin Södikan kaunottaria ja tietysti Tiia ja Markéta, juhlan tähdet. Ja tähtenä myös Sirpa Kähkönen, jonka puhe sivusi elegantisti Marcel Proustia, aikaa ja historiaa. Tervehdyksensä toivat myös Eso:n edustajat ja luokkakaverini Jorma kaskuillen Jänttien järjestämästä vahtikoirasta, joka esti Waltaria Porvoossa poikkeamasta Seurahuoneelle.

&nbsp Istuimme innoissamme vielä baarin puolella kello kahteen mitä ei ole herran aikoihin tapahtunut, Jukka Parkkinen ja Katri Wanner sekä taannoisia Istanbulin matkatovereita hauskoina seuralaisina. Olihan ilta! Kun kellahdimme kotiin kellon lähetessä kolmea ja keikautimme hyvin ansaitut yömyssyt keittiössä, tunsimme onnen väreilevän ja tiivistyvän ympärillämme. Olikohan Mika Waltarin valloittavalla hengellä kohottava osuutensa tähän kaikkeen…

Alkaa päivä MTV:n aamulähetyksestä, missä hauska piipahtaa entisen työpaikkani naapurissa. Teatteritoimitus oli ennen tuolla viimeisessä kerroksessa. Sauli Niinistö ennätti hetken keskustella kirjallisuudesta, lukenut viimeksi Sakari Rimmisen uusinta romaania ja hämmästeli hidasta alkua. Lauri Karhuvaaran kanssa muistelimme Norssia eri ikäkausilta, varsinkin legendaarisia latinanopettajiamme, Esko Roope Jokea, Tuomo Pekkasta ja Matti Ojaa.

&nbsp Alkaa olla mediahulinaa muutenkin, eilen kävi Hbl:n terävä Tuva Korsström, joka oli huolella perehtynyt Waltariin ja kirjani vedoksiin; samaa ei voi sanoa kaikista kohtaamistani toimittajista. Parasta tähän asti ovat Aamulehden toistuvat ohitukset, viimeksi selvisivät Sillanpään juhlista Hämeenkyrössä haastattelemalla isosti erästä sivullista. Radion kulttuuritoimitus jäykistyi ymmärrettävään muistoasentoon kunnon toimittajan Juha Virkkusen kuollessa; Waltari-keskustelumme (ehkä hatara) heitettiin myöhemmäksi Juhan tieltä, joka tässä tilanteessa toki oli tärkeämpi kuin joku Waltarin syntymäpäivä.

&nbsp Markéta Hejkalován Mika Waltari, the Finn (suppea tsekistä käännetty elämäkerta) julkistettiin Södikalla, missä kiintoisia tuttavuuksia sain kohdata suurlähettiläästä alkaen, ja siitä liu’uttiin syyskauden avajaisiin, entinen tungos, entinen sorina, ruokaa ja viiniä. Kirjaa odotellaan talossa edelleen toivorikkaalla mielellä, siltä tuntui. Uusi kustannusjohtaja Anna Baijars vaikuttaa hienolta valinnalta, puhelimme sanasen tulevaisuudestakin. Kaikkia muitakin vilisi ja itse Satukin jaksoi olla paikalla, tapasin myös lakimiehensä ja koko joukon kirjallista falangia tietysti.

&nbsp Sieltä pinkaistiin Tunturikadulle, missä paljastettiin jo toinen laatta tällä viikolla: nyt talossa missä Mika Waltari asuin perheineen 1932-1979. Tyylikäs laatta tämäkin, päälle kuohuviiniä pihalla. Talo tarjosi kuohun, Waltari-seura laatan.

&nbsp Ja lopulta Vanhalle laatimaan istumajärjestystä perjantain juhliin; Matti Klingen johdolla ja lopulta pienessä paniikissa yritimme sijoitella vieraita kohdilleen ja hajalleen ja tätä jatkui puoliin öihin sinnikkään johtokuntakvartetin voimin. Saas nähdä saivatko kaikki sijansa illallispöydissä.

F. E. Sillanpään syntymäpäivä, täyttäisi eheät 120 vuotta.

&nbsp Siispä paljastettiin laatta Fredrikinkatu 75:n seinässä. Tässä talossa Sillanpää asui saadessaan dramaattisen tiedon Nobel-palkinnosta marraskuussa 1939. Tässä talossa on myös kuuluisa Marssilaulu kirjoitettu.

&nbsp Hämeenkyröstä saapui tilabussillinen virkeää väkeä paljastajaisiin, oli myös helsinkiläisiä Sillanpään Seuran jäseniä, Otavan edustusta ja taloyhtiön puheenjohtaja sekä isännöitsijä. Tällä joukkueella kadulle keräännyttiin, ja Heikki A. Reenpää liukui elegantisti viime hetkillä paikalle ja tempaisi peitteen laatan edestä.

&nbsp Kannattaa käydä vilkaisemassa. Me jatkoimme Otavaan kakkukahveille, missä kuultiin lisää Reenpään muistelmia Sillanpäästä ja kajautettiin lopuksi Marssilaulu niin simakasti, että moista ei ole ennen Otavassa kuultu eikä kuulla tämän jälkeenkään.

Eikä se siihen loppunut, vaan lähdepäs heti pyhäaamuna yhdeksältä hautausmaalle kukkienlaskuun ja sen päälle juhlakirkkoon. Hämeenkyrö-seura juhli heti perään omaa 75-vuotista taivaltaan, joten kun kerran juhlimisen alkuun on Hämeenkyrössä päästy, siitä ei ihan heti hellitetä.

&nbsp Mutta omalla laillaan historiallista oli kauniisti uusitussa kirkossa kuunnella vihkipappini Hannun saarnaa jälleen kerran ja hyvin saarnasikin rovasti, totta kai kun eilen kutsuttiin Sillanpään Seuran kunniajäseneksikin. Tyylikäs valkohiuksinen pari ovat Annelin kanssa, meitä myöhäisemmän iän onnellisia.

&nbsp Mutta meidän piti jo lähteä Helsinkiin päin, ja niin seuran pääjuhla vanhassa pappilassa jäi kokematta (huuh) ja Sailaksen puhe kuulematta: maantielle kiiruhdimme ja pääsimme ehjinä vielä Helsinkiin.

&nbsp Jonkun mielestä tässä olisi jo kestämistä yhden syksyn tarpeiksi, mutta tämä oli vasta alkusoittoa. Kirjailijoiden juhlaviikko on vasta alkamassa.

&nbsp Nobel-kirjailijan syntymästä on siis tullut kuluneeksi 120 vuotta ensi tiistaina. Sen kunniaksi paljastetaan laatta hänen yhden Helsingin kotinsa seinässä Fredrikinkatu 75:ssä syntymäpäivänä kello 14. Vapaa pääsy kadulle.

Valtavat Sillanpää-juhlallisuudet Hämeenkyrössä.

&nbsp Valehtelematta klo 11.15 lähdettiin kotoa seminaarikahveille ja klo 23.15 päästiin palaamaan illallisilta. Kellon ympäri Sillanpäätä! Kun Hämeenkyrössä juhlitaan, se tehdään kanssa sitten perusteellisesti.

&nbsp Seminaari olikin tasokkaampi kuin odotin, auditoriossa puhelimme viisi tuntia, välillä sentään ruokailu. Anto Leikola on aina vain vedossa, ja hänen totinen tieteellinen huumorinsa puri hyvin tähän yleisöön. Anto selvitteli Sillanpäälle tärkeitä tutkijoita, Ernst Haeckeliä ja Wilhelm Ostwaldia, fyysikoita, kemistejä, monisteja.

&nbsp Minä pääsin jatkamaan kirjailijan luontoelämyksistä, ja voisinkin ainakin alkuosaa panna esitelmien osastoon, malliksi mitä siellä meinattiin. Nuori tohtori Kirsi Tuohela yllätti napakalla esitelmällä Sillanpään naisten kohtaloista, esillä äite-Miina 1800-luvun lopun naisena ja sitten teosten Hiltu ja Silja, nuorina kuolleet. Naistutkimuksella olisi näistä paljonkin sanottavaa.

&nbsp Valtteri Matinpoika Yrjölä kajautteli välillä Merikantoa ja muuta saamarin komeasti, pojasta alkaa tulla tosi tenori. Jussi Niinenmaa johdatteli iltapäivää karhealla huumorillaan.

&nbsp Pidettiin hädin tuskin pieni tauko ja jatkettiin tietokilpailulla. Olimme Aarnen kanssa laatineet hyviä kysymyksiä ja joukkueita ilmaantui peräti kuusi. Tasaista oli ja hyvin tiesivät. Ensin meidän F. E. Sillanpään Seuramme oli johdossa, mutta joukkue nimeltä Töllinmäkeläiset ajoi ohi lopputaistossa eikä ihme: edustivat yhteiskoulua ja F. E. Sillanpään lukiota, pari nuorta tietorikasta äidinkielenopettajaa sekä vararehtori Asko Mielonen. En olisi uskonut näin kovaksi porukaksi. Hämeenkyrön kunta ja Hämeenkyrö-seura jakoivat kolmannen sijan.

&nbsp Kuten Aarne sitten palkintoja jakaessaan mainitsi: vastoin epäilyksiä Hämeenkyrössä luetaan Sillanpäätä ja tunnetaan Sillanpää hyvin.

&nbsp Pannaas kysymykset ja vastaukset myös tuonne liitteeseen niin voitte testata omaa tietämystänne. Kustakin oikeasta sai yhden pisteen, voittajille niitä kertyi 14 pinnaa. Kysymyksiä 17, viimeinen jokeri jäi käyttämättä.

&nbsp Illallisilla keskuskoululla tunsin historian siiven lehahduksen: täällähän istuin Kyröläisissä pidoissa ensi kerran 1971, nuorena opiskelijana, vasta aloittelemassa paluutani sukujuurille. Näin kiertyi yksi ympyrä. Meillä oli hyvää pöytäseuraa Kaunon ja Aunen ohessa Hannu Lehtipuu ja nuorikkonsa Anneli Hokkanen ja Saku Sillanpää Anna-Liisoineen, olihan siellä sitten Yrjö ja Renate Varpiokin ja Laurilat ja kaikkea muuta porukkaa kovasti, sali täynnä ja ohjelmaa niin pirusti, seitsemän sortin soittajia ja laulajia, Anssi Hirvonen salskeana tenorina kunkkuna ja sarveen tröötöttäjät Vammalasta riemukkaana remunumerona. Aarne piti tilanteeseen sopivan juhlapuheen. Mutta Helmi Tarkin esitys Sillanpään murrepakinasta ’Ku sokeria saatiin’ oli ylitse kaikkien, Helmi on edelleen ihmeellisessä vedossa ja hallitsee murteen sävyt ja rytmit mestarillisesti. Kerta vain harjoittelimme hänen luonaan ja heti luonasi. Teksti toki vanhempaa ohjelmistoa. Silja Sillanpää oli illan säteilevä juontaja, suvun hallussa sekin posti.

&nbsp Näin selvittiin ehjin nahoin täyskuuta ihailemaan kotiparvekkeelle. Kyllä huokaistiin aika syvään. Ylitäyteläisestä ja rytmittömästä ohjelmasta huolimatta tai siitä johtuen varsin antoisa päivä.

Retki Porvooseen ja Kardragiin.

&nbsp Tämä oli Sillanpään Seuran urhea joukkue, joka bussilla porhalsi ensin Ikaalisista ja Hämeenkyröstä tänne Rautatientorille ja tästä jatkettiin Porvooseen. Kiintoisaa oli tutustua Bookwellin moderniin kirjapainoon, joka tuottaa jo yli puolet (60%) kirjoistaan ulkomaille! Pohjoismaiden suurin yksikkö. Suurimman vaikutuksen teki venäjänkielinen loisto-Raamattu, jossa Putin kättelee kansilehdellä patriarkkaa. Aikoihin on eletty! Tuollaisen haaveilemisestakin olisi ennen saanut vankeutta.

&nbsp Muisteltiin vielä Sillanpään surkuhupaisia vaiheita Porvoossa maineikkaan Panu-lehden toimittajana 1920-luvulla ja paineltiin sitten merenrannalle Kardragiin, missä Ullan (Nordgren, Hempun tytär) uusi hovi tarjoili ruhtinaallisen kalasoppa-aterian vanhassa tallissa. Kuulimme myös Bjurströmin suvun historiasta mainion esittelyn. Ulla oli kolmatta päivää eläkkeellä OPM:stä ja sen kyllä huomasi säteilevästä olemuksestaan, mihin taitaa vaikuttaa myös uusi ihmissuhde. Juhlittavaa siis Porvoon mitalla.

&nbsp Kaavailtiin Niinenmaan Jussin ja Laurilan Aarnen kanssa tulevia taistoja ylihuomenna Hämeenkyrössä, missä Sillanpään juhla jatkuu kellon ympäri. Kerättävä voimia.

&nbsp Kuulin Askolta, että Pitko on voittanut sittenkin rankkarikisan mentyään viime hetkillä Artsin ohi. Dramaattinen ratkaisu, joka jättää Saksa-ottelunkin varjoonsa.

Ennen vanhaan yliopisto alkoi tänään, iskostunut mieleen päivämääränä.

&nbsp Puheltiin Tarleena Sammalkorven kanssa kanssa radiossa lähinnä nuoresta ja 30-luvun Waltarista, tulee Kirjakerhossa perjantaina ja lauantaina.

&nbsp Kun palailin, taksikuski kierteli kaukaisia rantoja, koska futisjuhlat olivat jo menossa keskikaupungilla. Kolme tuntia ennen ottelua! Yleisö valmistautuu nykyään ajoissa. Katselin yllättävän reipasta matsia voice-kanavalta, minusta oli ihmeellistä että Suomi piti aloitteen ja teki kolme maalia. Tasapeli ei tuntunut ollenkaan tappiolta. Ehkä Suomi vielä joskus…

Lauttasaaren kirjastossa Seppo Väisänen juonsi leppoisan Waltari-illan. Olenkohan tässä kirjastossa käynytkään. Heikki Koski kertoi että se on uusittu ja kohtalaisen hyvä. Kuulijoita ainakin tuli sateisena iltana huone täyteen, käytävälläkin kuuntelivat. Oli irtonainen tunnelma, Waltarin kuolemattomuuden teemaa käsittelin, kyselivät ja keskustelivat aktiivisesti ja Anneli jakeli virkeänä tietoa seurasta ja juhlista ja tri Della Finan Turms-tulkinnasta. Toinen kova asiantuntija paikalla, Raimo Salomaa. Lopuksi Seppo esitti Waltarin harvinaisemman runon ’Vapauden pojat’, josta oli sikälikin iloa, että huomasin kuinka paljon tekijä oli lyhentänyt sitä Pöytälaatikkoon. Seppo luki koko komean runon alkumuodossaan Suomen Kuvalehdestä 1958.

&nbsp Kun olin juuri päivällä saanut kokoon talvisodan kirjailijoita koskevan artikkelin Anssi Mäkisen toimittamaan kirjaan (WSOY), tuntui luontevalta jatkolta kuulla runo, joka käsitteli punapäällikön teloitusta ja sitten hänen poikansa sankarikuolemaa talvisodassa. Kansallinen eheytys siinäkin oli tekeillä. Seppo huomautti aivan oikein, että Waltari syvä sympatia punaista taistelijaa kohtaan on aina omiaan muuttamaan ihmisten luutuneita käsityksiä tästä kirjailijasta. Waltarissa on niin monta särmää, aina voi valita uuden ja tuoreen kulman mistä lähteä.

&nbsp Vieläkin tarkistettava viimeisiä viitteitä. Toimittaja Seppälä tekee suururakkaa vertaillen korjattuja vedoksia uusiin, jotka kiitävät painoon maanantaina. Muutama päivä armonaikaa keksiä vielä jotakin. Ei vaankaan, se on nyt siinä, ei auta mikään enää. Muu kuin pilkuntarkka tarkistelu.

&nbsp Kaiken keskellä Marjan suurhanke, keittiöremontti, valmistui sekin ensivaiheessaan ja hyvältä näyttää. Kun savusaunaankin on kuulemma kohonnut Hämeenkyrössä kolmas, pian neljäskin hirsikerta, näitä rautoja on kuumenemassa vähän joka suunnalla. Minä vaan papereitani tutkiskelen ja konettani nakutan, hyvä niinkin.

&nbsp Tulinpa muuten Mäkisen sotakirjaa varten lukeneeksi vasta nyt sellaisenkin teoksen kokonaan kuin Palolammen Kollaa kestää, kuuluisa kirja ja tietysti faijan hyllyssä; vetävämpi ja voimakkaampi sodan kuvaus kuin luulinkaan. Totta kai patrioottinen ja ihanteellinen, mutta myös realistinen, osin hirtehishumoristinen. Hyviä henkilöpiirrelmiä Marokon Kauhusta alkaen. Ajelen sisään talvisotaan, librettoa takoo alitajunta, kohta konekin.

Töölön kirjastossa olikin tähän asti viehkein Waltari-tapahtuma.

&nbsp Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys järjesti monikansallisen ja poikkitaiteellisen näyttelyn Sinuhen innoittamien taiteilijoiden toimesta. Neljä taiteilijaa, Romaniasta Gloria Bradanau, Saksasta Angela Börnicke, ja meiltä Suomesta Aila Salmivaara ja Paul Tiililä. Varsinkin vierailijoiden Glorian ja Angelan keramiikkatyöt ja taulut ihastuttivat, ja he esittelivät ne hauskasti. Myös Salmivaaran grafiikka oli herkkää ja aidon näköisesti egyptiläistä, Tiililä oli vetäissyt symbolisemmin romaanin tunnelmia tauluihinsa.

&nbsp Mutta ensin näyttely avattiin puheilla, kuohuviinillä ja tanssilla ylhäällä Waltari-salissa. Tanssija Marion Christodoulou esitti turkkilaisen musiikin ja sitten egyptiläisen kaksoispillin ja käsirumpujen säestyksellä kauniita ja aidon näköisiä tansseja faaraoiden ajalta, pukukin oli hivelevä. Minun tehtäväni oli virallinen avaus, minkä jälkeen Piia-Noora Kauppi kertoi yhdistyksen toiminnasta ja osoitti oivaa Waltarin tuntemusta. Matti Heikkilä esitteli taiteilijat. Kävi ainakin ilmi, että Sinuhe on ehtymätön innoittaja, Gloria oli vieläkin romaanin lumoissa luettuaan romaniankielisen käännöksen.

&nbsp Täällä oli puheissa vähän sellainen käsitys vallalla, että Waltari-seurakin oli mukana yhteistyössä, mutta ei siellä näkynyt yhtäkään tuttua jäsentä paitsi toimikunnan sihteeri Merja Vainio, joka on aina paikalla. Seura taisi uinahtaa onnensa ohi, vaikka asia oli kyllä talvella meillä parikin kertaa esillä. Toisaalta hyvä, sillä sali täyttyi nytkin tasokkaasta yleisöstä ääriään myöten. Tämä eurooppalainen yhdistys voisi olla hyvä yhteistyötaho, kansainvälisyyttä tässä vähän kaivataan ettei mene ihan umpisuomalaiseksi Waltarin juhlinta. Onhan tapahtumia tulossa laajalti, Pariisista aletaan parin viikon päästä, Tallinnassa ja Lontoossa jatketaan.

&nbsp Hieno näyttely jatkuu Töölön kirjastossa (2. krs.) 28.9. saakka ja siirtyy sitten Itäkeskuksen ja Rikhardinkadun kirjastoihin. Käykää ihmeessä katsomassa. Ja pääjuhlakin tulossa jo ensi viikolla! Tänään pärjättiin saksalla ja englannilla, mutta juhlassa luetaan Sinuhea 12 kielellä. Kai olette varanneet illalliskortit (ks. Suomen Kuvalehden tai Hiidenkiven ilmoitukset). Tää on nyt yhtä humua ja juhlanhyrskettä ja tiivistyy vain.