Vaivattomasti heilahdimme Blue1:n ja SAS:n siivin Köpiksen kautta Pariisin aurinkoiseen syyspäivään. Luxembourgin puiston kupeelle tuli metro ja siitä kolistimme Hotel des Balcons’in jugendhenkiseen aulaan, sijainti mainio lähellä bulevardeja Saint Michel ja Saint Germain. Kuinka osuimmekin tulolounaalle tuttuun Les Editeurs’iin, lehtimiesten ja kirjailijoiden kapakkaan, siellä istuttu joskus Tarmo Kunnaksen seurueen kanssa nauttien raskasta couscousia. Nyt tyydyimme vähempään, mutta hintoihin tuli tämäkin Entrecote alku- ja jälkiruokineen…
  Tämä on perjantaita, illalla oli heti Waltari-tilaisuus Suomen kulttuuri-instituutissa. Uusi johtaja Marja Sakari on ollut hommissa elokuun puolivälistä, tämä oli hänen ensimmäinen kirjallinen tilaisuutensa. Salme Salokannel hoiteli sitä käytännön kannalta. Siellä olivat muut keskustelijat Monia Brahim Zemni ja Leena Kirstinä jo koolla, Monia on tunisialainen tutkija, joka käsitteli väitöskirjassaan historiallisen romaanin tekijöitä, muiden mukana Waltaria.
  Lähdettiin puhumaan. Avasin yleisellä esittelyllä, keskittyen lähinnä nuoren Waltarin Pariisin elämyksiin. Erinomainen tulkki Taina Tervonen oli hyvä apu, muut puhuivatkin ranskaa, johon en sentään vielä uskaltaudu, vaikka ymmärsin noin kolmanneksen muiden jutuista. Leena lueskeli rattoisaa esitelmää Waltarin lukukelpoisuudesta ja Monia piti varsin tiheän esityksen historiallisen romaanin ajankohtaisuudesta ja ajattomuudesta, esimerkit hän nouti yllättäen Nuoresta Johanneksesta, johon minäkin saatoin puuttua. Yleisöä oli neljättäkymmentä, selvä enemmistö ranskalaisia, jokunen Suomen täkäläinen aktivisti kuten Mirja Bolgár, Eeva Havu ja Helena Petäistö. Heidän voimin saatiin hyvä keskustelu aikaan, muutkin yleisöstä kysyivät, etupäässä Waltarin henkilöstä ja (yllätys) rakkauselämästä. Koko ajan saattoi havaita, että yleisö oli kiinnostunutta, heillä oli sellainen tarkasti kuunteleva pieni hymy, joka innoittaa puhujia enemmän kuin vakaa suomalainen perusilme.
  Ilta huipentui illallisiin upeassa paikassa, Wagenendessä Saint Germainilla, vanhassa postivaunujen kievarissa, jonka sisustus on todella näkemisen arvoinen. Elämäni ilta: kymmenen kaunotarta ja minä ainoa mies, tästä saa vapaasti olla kateellinen. Sitä paitsi söimme ruhtinaallisesti turskaa valkosipulissa, nautimme viinistä ja atmosfääristä, emäntämme iloisesta anteliaisuudesta, Mirjan henkevästä älystä ja Helenan herkullisista juoruista Pariisin politiikan ylätasolta. Jos puoletkin piti paikkansa. meidän Iket ja Matit kalpenevat pikkutekijöiksi näissä naismittelöissä Sarkozyn ja vanhan Chiracin rinnalla.
Lauantai vapaalla, samoin sunnuntai!
  Nautimme Marjan kanssa Luxembourgin puiston kauneudesta, kukkaistutuksista, suuresta altaasta ja kauniisti puetuista lapsista, vantterasta joogista, miksei hölkkääjistäkin. Sitten suuntasimme päättävästi Balzacin kotimuseoon Seinen vastarannalla lähellä Eiffeliä: kannattikin. Ihastuttava talo ja vapaasti rehottava ruusupuutarha, maalauksia ja kirjoja, madame Hanska hallitsi museota, mutta oli myös Balzacin työpöytä ja ennen muuta kuuluisa kahvipannu, joka kyllä näytti miltei käyttämättömältä. Luultavasti Honore on polttanut kymmenen pannua ennen kuin sai tämän siistin porsliinisen lahjaksi. Mainio käynti.
  Kuljeskelimme hehkuvan helteisenä päivänä Seinen rantoja aina Isle de St Louisiin saakka ja etsiskelimme vähän sitä siltaa, jonka edessä nuori Waltari istuu baskeri päässä tunnetussa valokuvassa. Sitä ennen pieni opettavainen tapaus:
  Kiltti harmaatukkainen murtaen puhuva, ehkä romanialainen täti tuli rannan portaissa vastaan ja oli löytävineen kiveykseltä kiiltävän kultasormuksen. Sitä hän siinä kummasteli ja pysäytti meidät, kokeili sormusta sormeensa ja totesi liian isoksi, sanoi olevansa joku evankelista eikä voivansa pitää löytöään, tyrkytti sitä meille kun väitti meitä rakastuneen näköisiksi mitä olimmekin. Otin jo sormuksen ja pitelin sitä, kun ylhäältä sillan kaiteelta ohi kulkenut terävä mies huusi: – Be careful, it,s a trick.
  Tietysti! Ehkä me hölmöt olimme juuri lankeamassa ansaan. Mitä olisi tapahtunut jos olisin tyhmänä ottanut sormuksen? Siinä oli pari kaveria muka soittamassa jotain instrumenttia lähellä, muuten rantapenger aika tyhjä. Luultavasti olisimme saaneet kaverit niskaamme, nainen olisi ehkä syyttänyt ryöstöstä, joka tapauksessa joku hässäkkä olisi järjestetty ja sen aikana rahat puhdistettu.
  Saamme kiittää valpasta amerikkalais- tai brittituristia hyvin ajoitetusta varoituksesta. Evankelista sylkäisi pettyneenä päin varoittajaa ja meidän jälkeemme.
  Illalla voipuneina mutta levänneinä ja uusin voimin Don Camilo -nimiseen kabaret- ja illallispaikkaan siinä Saint Germainin tuntumassa, Jotensakin epäluuloisena katselimme välkkyvää pitkäpöytäistä interiööriä, mutta ilta olikin iloinen yllätys: puhtaasti ranskalainen ajankohtainen ohjelma, hyviä stand up koomikoita kuten suositut Pascal Brunner ja Yves Pujol sekä repäisevä laulajatar Cécile La Monica, joka vetäisi Piafia ja muuta tunteella ja temperamentilla. Ruokakin oli oivallista, ihme juttu, ei kai yhtään turistia meidän lisäksi. Kannattaa käydä, kieltä olisi hyvä ymmärtää vähän paremmin kuin me ymmärsimme, jotta vitsit ja piikit tajuaisi. Sarkozy sielläkin oli tietysti tulilinjalla ja tämä kohuttu ulkoministeri, josta Helenakin eilen kertoili meheviä juttuja.
Sunnuntai entistä vapaampi; mehän kiipeilimme Montmartrelle ja kävimme tervehtimässä Sacré Coeuria ja erityisesti portaita, joilla istuen vaihdoimme kihlasormukset tasan kolme ja puoli vuotta sitten pääsiäisenä.Sieltä tungoksesta löytyi varjoisa pihakeidas, aivan rauhallinen paikka Chez Robert, ja saimme maittavaa kananpoikaa kevyen punaviinin kostuttelemana.
  Helle jatkui, ihmeellistä ruskettua lokakuun lähetessä, piti oikein ihoa suojata. Ja siellähän se oli Pont Neufin kulmalla se hauska paikka, missä Mika nojaa kiviseinään täynnä Pariisin hurmiota, lehdestä mukaan repäisty valokuva auttoi heti paikan tunnistamisessa. Lähellä on vanha Hotel de Suéde, nykyään Notre Damen mukaan uudelleen ristitty, mutta aika entisen näköinen. Nämähän ovat suomalaisten kulttipaikkoja näin juhlavuonna.
  Onnellisesti kotiin, aina hauska palata. Kolmeen päivään saimme mahtumaan enemmän kuin tähänkään ehti naputella. Ja sitten alkaa kiintoisa viikko. Hbl:ssä käydään jo keskustelua Waltari-kirjasta ennen kuin se on ilmestynytkään.
