Tiistai 7.10.08

Ensimmäinen neuvottelu Taipaleenjoen oopperasta Ilkka Kuusiston luona, mukana ohjaaja Tuomas Parkkinen. Libreton ensimmäinen versio sai paljon rikastuttavia ideoita, mutta pohja ja rakenne pitävät. Innostava keskustelu!

&nbsp Abu Chakran kanssa Helsinki Times -lehden haastattelussa, Alexis Kouros tenttasi englanniksi kaikenlaista, hyvää harjoitusta tulevaa Lontoon Sinuhe-seminaaria varten British Museumissa. Lehdenkin lupasivat lähettää sitä ennen paikan päälle. Tapasimme myös iloisen Anneli Halosen, joka tapahtumaa lähetystön puolesta järjestelee.

Maanantai 6.10.08

Suomalaisella Klubilla todistamassa kirjasta, menestys mittava; sanoivat että vain Koivisto sai enemmän yleisöä muistelmillaan. Kertoo Waltarin suosiosta Klubin piirissä. Nautimme pitkän maittavan ja sisältörikkaan illallisen kirjallisuusvastaava Veikko Sonnisen johdolla, paljon mainioita tarinoita.

&nbsp Kirjan ensimmäinen painos on myyty loppuun. Toista varten tehdään Seppälän kanssa joitakin korjauksia, pieniä virheitä, epätarkkuuksia ovat silmämme havainneet. Tekijän kannalta erinomainen tilanne.

Sunnuntai 5.10.08

Turun kirjamessut messuttu, aina hauska käydä Turussa, Marjan koulukaupungissa.

&nbsp Siellä olikin liikkeellä ennätysmäärä väkeä jo perjantaina, jolloin olin vuorossa lavalla. Anna-Liisa haastatteli varmalla rutiinilla ja kirjallakin näytti olevan menekkiä. Hyvin pärjäävät Helsingin kanssa kilpailussa. Vastaanottoja oli kirjastossa ja taidemuseossa. Kirjastossa vietin muutenkin aikaa: onpa upea ja hienosti uusi osa yhdistetty vanhaan.

&nbsp Tapailimme taannoisia matkakumppaneita, varsinkin Jukka Parkkista vaimoineen. Jukka on virittänyt uuden kirjansa Ali Mustan matka Miklagårdiin Istanbulin muistoihin, taitaa olla ripaus Waltarinkin henkeä mitä Marja sitä hotellissa lueskeli. Jukka sai Tirlittan-palkinnon, ansaitusti totta kai.

&nbsp Omaa mielenvirettäni nostatti Hannu Marttilan hieno arvio Unio Mysticasta Hesarissa. Marttila on kuten Parnasson Karilakin pitkäikäinen Waltarin harrastaja ja tuntija. Rinnastus Tawaststjernan Sibelius-elämäkertaan täräytti ilmat vähäksi aikaa pihalle. Mutta tottahan onkin, että Waltarin kirjeet Sihtolalle on miltei samanveroinen aineisto kuin Sibeliuksen päiväkirjat.

&nbsp Liisi Huhtala vähän nyrpisteli Kalevassa samoille seikoille, joita Kuusela täällä Aamulehdessä reteästi nosti etualalle. Mutta Waltarin boheemi puoli, ”naiset ja viina”, on esillä vain joissain osissa yli 800-sivuisessa opuksessa.

&nbsp Olihan vielä Waltari-seuran järjestämä keskustelu teemasta Waltari ja Välimeri, ilo tavata pitkästä aikaa terävä Leif Salmén, jonka tietoviisaita esseitä olin juuri lukenut. Vain Waltarin Saksan suhteista olimme, luonnollisesti, eri mieltä.

&nbsp Paljon tuttuja, paljon kohtaamisia, kummankin lapsia tapailimme ja heitä syötimme. Iloista syysilmaa Suomen Turussa, sitten kääntyi myrskyksi ja ajelimme tänne Viehätyksen kyröläiseen rauhaan hiukan hengähtämään.

Torstai 2.10.08

Ensimmäiset kritiikit.

&nbsp Parnasson essee, Matti-Juhani Karilan, ylitti odotukset. Pultsi on vanha Waltarin tuntija, yksinäisen miehen junan dokumentaristi. Tietää mistä puhuu. Eikä tule mistään kirjallis-tieteellisestä kuppikunnasta.

&nbsp Eikä ollut hullumpi Matti Kuuselankaan revitys Aamulehdessä, kuva mainio ja juttu irtopisteineen herätti ainakin lukuhaluja, otaksuisin. Muutama hieno vakavikko Tampereelta on paheksunut. Olihan siinä vähän semmoista manselaista särmää, mutta pohjalla hellä ja liikahtanut sydän.

&nbsp Illalla vetäistävä taas smokki niskaan ja paineltava tällä kerralla Kämpin peilisaliin, missä WSOY:n perinteiset kirjailijaillalliset. Juhlavaa ja hauskaa, miltei kohottavaa. Annan puhe erinomainen, siinä on yhtiö saanut hyvän johtajan. Ja muutenkin. Daameinani johtajan pöydässä Ritva Haavikko ja Sirkka Selja, aivan hurmaavat naiset. Sirkka muisteli uimaretkiään Olavi Paavolaisen kanssa. Häneltä pitäisi pelastaa talteen vielä paljon muistitietoa, esikoisteoksensa ilmestyi 1942!

&nbsp Olihan myös norssiveli Eero Huovinen, joka jostain syystä ryhtyi piispaksi, oli Markku Envall, jonka kanssa ehdittiin vaihtaa kuulumisia ja oli örvellysvauhtinen menestyskirjailijakin, onneksi naapuripöydässä.

&nbsp Reippaana kotiin kello kaksi. Peräkkäiset illat koettelevat kuntoa, mutta se kestää, toistaiseksi.

Keskiviikko 1.10.08

Kirjan julkistamispäivä.

&nbsp Kuten sanoin tilaisuudessa: kun olen jo saanut onnitteluja sen johdosta, että kirja on saanut hienon vastaanoton, oli kohtuullista että se viimein myös ilmestyi.

&nbsp Kovia kokeneessa WSOY:ssä on nyt hyvä meininki. Julkistamistilaisuus järjestettiin vanhan ajan hienossa hengessä. Väkeä tulvi yli äyräiden, Tiia lausui Waltarin runoja kauniisti ja riemukkaasti, uusi sädehtivä johtaja Anna Baijars esittäytyi, Katri Wanner hoiteli varmoin ottein juontoa ja minäkin sain puhua sydämeni kyllyydestä.

&nbsp Kyllä siellä esiintyivät muutkin, Ritva Haavikosta ja Juhani Suomesta Matti Kassilaan ja Waltari-seuran aktivisteihin, kukkia, kuohuviiniä ja halauksia. Mitä ihminen enemmän tarvitsee?

&nbsp Tietysti kunnon jatkot, nekin vanhaan hyvään tyyliin Kosmoksessa. Kun Vesakin pysyi mukana, tuli ihan nuoruus mieleen. Oltiin me taas reippaita poikia, ja Marja ja Katri paimensivat meidät kunnialla kotiin.

&nbsp Ja kirja, Unio Mystica, sehän tässä pääasia oli. Tuossa se nyt lepää järkäleenä pöytäni kulmalla. Että sen sain aikaan, ihmetyttää vieläkin.

Tiistai 30.9.08

Vasta ehdin kunnolla katsella Ateneumin suuren Waltari ja taiteilijaystävät -näyttelyn. Onhan upea, yllättävän hieno! Siellä voisi viettää koko iltapäivän. Tavattoman paneutuneesti rakennettu näyttely ja monipuolinen, keskeisten taiteilijoiden Saarisen, Mäkilän, Markkulan, Myntin työt tulevat hienosti esiin, pääsevät todella oikeuksiin näinkin laajana esittelynä. Myös Waltarin henkilön ja teosten ja ennakkoluulottomien taidekäsitysten perehdyttäjänä komea levitys. Näyttely on auki tammikuuhun saakka, pakko nähdä uudelleen ja vielä uudelleen.

&nbsp Illalla ajelin uudelleen Pornaisiin, nyt kaksoisluento kansalaisopistossa, valtuustosali täynnä, herkeämätöntä kuulijakuntaa täälläkin. Viimeinen kerta kun puhun ennen kirjan ilmestymistä, sitten onkin jo hauskempaa,

&nbsp Teema muisti sentään Sillanpäänkin 120-vuotisjuhlan ja näytti Siljan taas kerran. Niin vain jäin katsomaan: viehättävä elokuva, mainettaan parempi ja aina paranee uudella katsomisella. Heidi Krohn on herkkä ja ihana, muisteli hauskasti filmausta. Kohtaukset Rantoon professorin luona ja Sofian iloluontoisessa Kulmalassa ovat suoraa sukuni historiaa, Sillanpään toivekuva itsestään ja isotätini Mäkelän Aliina sekä tyttärensä Aune. Armaan etäinen esikuva taitaa olla isäni, joka vietti Mäkelässä kesäaikaa nuorena vaaleakiharaisena lainopin ylioppilaana. Nämä taustat tuntee enää harva, minun lisäkseni kai Ylivakerin Tauno ja osin Aarne Laurila, joka asuikin Mäkelässä 50-luvulla tehdessään elämäkertaa. Siellä mekin olimme Elinan kanssa yhdeksän kesää 70-luvulla.

&nbsp Näistä jutuista sykähdytti myös Suomen Kuvalehden (no 38 19.9.) juttu Waltarin käynnistä Sillanpäätä onnittelemassa 1958, molemmat täyttivät pyöreitä, samoin reportteri Lassi Nummi. Lehti otti hienosti vastaan tarjoamani idean ja lämmitti puoli vuosisataa vanhan kuvituksensa, juttu kaikkineen kuuluu aikakauslehtireportaasien aateliin. Eikä tämäkään uusversio hullumpi ollut vaikka itse sanonkin.

Mikan päivä 2008

Sitä vietimme aika kummassa paikassa eli Konstan möljässä Hietalahdenkadulla, minne pikku-Olli Nurminen oli kutsunut lähinnä Armas J. Pulla -seuran ystäviä kokoon ja pitikin ensin istumamme Mikadossa (ei Pulladossa), mutta sehän on lopetettu koko ampumarata!

&nbsp Kyllähän tuollakin viihdyimme; mahtava karjalainen pitopöytä oli avoinna, Viipuria muisteltiin lähinnä Pullan hengessä, mutta olihan Waltareillakin kesäpaikkansa siinä kyljessä Sulosaaressa. Espilä tuli Mikallekin tutuksi. Minua oli pyydetty avaamaan hiukan ylihuomenna ilmestyvää kirjaani ja kerroin joitain elämäkerran kirjoittajan löytöjä ja kulminaatiokohtia, kiinnostunutta keskustelua riitti pitkään, Kari Rahiala sitä joviaalisti hallitsi ja Olli johteli ja kiva on nähdä tuttuja naisia, varsinkin Hanna, joka on kokenut isänsä Jorma Pullan menetyksen ja nyt pohtii Olkkalan kartanon tulevaisuutta. Mikä tutkimuskeskus, mikä kirjallisuusarkiston lisävarasto! Tietysti myös upeasti entistetty majoitus- ja juhlapaikka. Vaan kyllähän täällä Konstan möljänkin kabinetissa oli rattoisaa istuskella.

&nbsp Ilmajoen libreton merkeissä yhteydessä Ilkka Kuusiston ja Tuomas Parkkisen kanssa; sain tekstin kertaalleen kirjoitetuksi ennen Pariisia, nyt sitä sitten tarkemmin silmitellään.

Pariisin päiviä 26.-28.9.08

Vaivattomasti heilahdimme Blue1:n ja SAS:n siivin Köpiksen kautta Pariisin aurinkoiseen syyspäivään. Luxembourgin puiston kupeelle tuli metro ja siitä kolistimme Hotel des Balcons’in jugendhenkiseen aulaan, sijainti mainio lähellä bulevardeja Saint Michel ja Saint Germain. Kuinka osuimmekin tulolounaalle tuttuun Les Editeurs’iin, lehtimiesten ja kirjailijoiden kapakkaan, siellä istuttu joskus Tarmo Kunnaksen seurueen kanssa nauttien raskasta couscousia. Nyt tyydyimme vähempään, mutta hintoihin tuli tämäkin Entrecote alku- ja jälkiruokineen…

&nbsp Tämä on perjantaita, illalla oli heti Waltari-tilaisuus Suomen kulttuuri-instituutissa. Uusi johtaja Marja Sakari on ollut hommissa elokuun puolivälistä, tämä oli hänen ensimmäinen kirjallinen tilaisuutensa. Salme Salokannel hoiteli sitä käytännön kannalta. Siellä olivat muut keskustelijat Monia Brahim Zemni ja Leena Kirstinä jo koolla, Monia on tunisialainen tutkija, joka käsitteli väitöskirjassaan historiallisen romaanin tekijöitä, muiden mukana Waltaria.

&nbsp Lähdettiin puhumaan. Avasin yleisellä esittelyllä, keskittyen lähinnä nuoren Waltarin Pariisin elämyksiin. Erinomainen tulkki Taina Tervonen oli hyvä apu, muut puhuivatkin ranskaa, johon en sentään vielä uskaltaudu, vaikka ymmärsin noin kolmanneksen muiden jutuista. Leena lueskeli rattoisaa esitelmää Waltarin lukukelpoisuudesta ja Monia piti varsin tiheän esityksen historiallisen romaanin ajankohtaisuudesta ja ajattomuudesta, esimerkit hän nouti yllättäen Nuoresta Johanneksesta, johon minäkin saatoin puuttua. Yleisöä oli neljättäkymmentä, selvä enemmistö ranskalaisia, jokunen Suomen täkäläinen aktivisti kuten Mirja Bolgár, Eeva Havu ja Helena Petäistö. Heidän voimin saatiin hyvä keskustelu aikaan, muutkin yleisöstä kysyivät, etupäässä Waltarin henkilöstä ja (yllätys) rakkauselämästä. Koko ajan saattoi havaita, että yleisö oli kiinnostunutta, heillä oli sellainen tarkasti kuunteleva pieni hymy, joka innoittaa puhujia enemmän kuin vakaa suomalainen perusilme.

&nbsp Ilta huipentui illallisiin upeassa paikassa, Wagenendessä Saint Germainilla, vanhassa postivaunujen kievarissa, jonka sisustus on todella näkemisen arvoinen. Elämäni ilta: kymmenen kaunotarta ja minä ainoa mies, tästä saa vapaasti olla kateellinen. Sitä paitsi söimme ruhtinaallisesti turskaa valkosipulissa, nautimme viinistä ja atmosfääristä, emäntämme iloisesta anteliaisuudesta, Mirjan henkevästä älystä ja Helenan herkullisista juoruista Pariisin politiikan ylätasolta. Jos puoletkin piti paikkansa. meidän Iket ja Matit kalpenevat pikkutekijöiksi näissä naismittelöissä Sarkozyn ja vanhan Chiracin rinnalla.


Lauantai vapaalla, samoin sunnuntai!

&nbsp Nautimme Marjan kanssa Luxembourgin puiston kauneudesta, kukkaistutuksista, suuresta altaasta ja kauniisti puetuista lapsista, vantterasta joogista, miksei hölkkääjistäkin. Sitten suuntasimme päättävästi Balzacin kotimuseoon Seinen vastarannalla lähellä Eiffeliä: kannattikin. Ihastuttava talo ja vapaasti rehottava ruusupuutarha, maalauksia ja kirjoja, madame Hanska hallitsi museota, mutta oli myös Balzacin työpöytä ja ennen muuta kuuluisa kahvipannu, joka kyllä näytti miltei käyttämättömältä. Luultavasti Honore on polttanut kymmenen pannua ennen kuin sai tämän siistin porsliinisen lahjaksi. Mainio käynti.

&nbsp Kuljeskelimme hehkuvan helteisenä päivänä Seinen rantoja aina Isle de St Louisiin saakka ja etsiskelimme vähän sitä siltaa, jonka edessä nuori Waltari istuu baskeri päässä tunnetussa valokuvassa. Sitä ennen pieni opettavainen tapaus:

&nbsp Kiltti harmaatukkainen murtaen puhuva, ehkä romanialainen täti tuli rannan portaissa vastaan ja oli löytävineen kiveykseltä kiiltävän kultasormuksen. Sitä hän siinä kummasteli ja pysäytti meidät, kokeili sormusta sormeensa ja totesi liian isoksi, sanoi olevansa joku evankelista eikä voivansa pitää löytöään, tyrkytti sitä meille kun väitti meitä rakastuneen näköisiksi mitä olimmekin. Otin jo sormuksen ja pitelin sitä, kun ylhäältä sillan kaiteelta ohi kulkenut terävä mies huusi: – Be careful, it,s a trick.

&nbsp Tietysti! Ehkä me hölmöt olimme juuri lankeamassa ansaan. Mitä olisi tapahtunut jos olisin tyhmänä ottanut sormuksen? Siinä oli pari kaveria muka soittamassa jotain instrumenttia lähellä, muuten rantapenger aika tyhjä. Luultavasti olisimme saaneet kaverit niskaamme, nainen olisi ehkä syyttänyt ryöstöstä, joka tapauksessa joku hässäkkä olisi järjestetty ja sen aikana rahat puhdistettu.

&nbsp Saamme kiittää valpasta amerikkalais- tai brittituristia hyvin ajoitetusta varoituksesta. Evankelista sylkäisi pettyneenä päin varoittajaa ja meidän jälkeemme.

&nbsp Illalla voipuneina mutta levänneinä ja uusin voimin Don Camilo -nimiseen kabaret- ja illallispaikkaan siinä Saint Germainin tuntumassa, Jotensakin epäluuloisena katselimme välkkyvää pitkäpöytäistä interiööriä, mutta ilta olikin iloinen yllätys: puhtaasti ranskalainen ajankohtainen ohjelma, hyviä stand up koomikoita kuten suositut Pascal Brunner ja Yves Pujol sekä repäisevä laulajatar Cécile La Monica, joka vetäisi Piafia ja muuta tunteella ja temperamentilla. Ruokakin oli oivallista, ihme juttu, ei kai yhtään turistia meidän lisäksi. Kannattaa käydä, kieltä olisi hyvä ymmärtää vähän paremmin kuin me ymmärsimme, jotta vitsit ja piikit tajuaisi. Sarkozy sielläkin oli tietysti tulilinjalla ja tämä kohuttu ulkoministeri, josta Helenakin eilen kertoili meheviä juttuja.


Sunnuntai entistä vapaampi; mehän kiipeilimme Montmartrelle ja kävimme tervehtimässä Sacré Coeuria ja erityisesti portaita, joilla istuen vaihdoimme kihlasormukset tasan kolme ja puoli vuotta sitten pääsiäisenä.Sieltä tungoksesta löytyi varjoisa pihakeidas, aivan rauhallinen paikka Chez Robert, ja saimme maittavaa kananpoikaa kevyen punaviinin kostuttelemana.

&nbsp Helle jatkui, ihmeellistä ruskettua lokakuun lähetessä, piti oikein ihoa suojata. Ja siellähän se oli Pont Neufin kulmalla se hauska paikka, missä Mika nojaa kiviseinään täynnä Pariisin hurmiota, lehdestä mukaan repäisty valokuva auttoi heti paikan tunnistamisessa. Lähellä on vanha Hotel de Suéde, nykyään Notre Damen mukaan uudelleen ristitty, mutta aika entisen näköinen. Nämähän ovat suomalaisten kulttipaikkoja näin juhlavuonna.

&nbsp Onnellisesti kotiin, aina hauska palata. Kolmeen päivään saimme mahtumaan enemmän kuin tähänkään ehti naputella. Ja sitten alkaa kiintoisa viikko. Hbl:ssä käydään jo keskustelua Waltari-kirjasta ennen kuin se on ilmestynytkään.

Torstaiaamu 25.9.08

Kaiken päivittelyn ja taivastelun keskeltä nousee muutama oivallus. Pekka Sauri huomasi kaiketi oikein, että nuoret ampujat tavoittelevat kuolemattomuutta, ja maailmanlaajuisen median suosiollisella avustuksella se onnistuu koulusurmilla hyvin. Kun poliisi pääsi ampujan jäljille, hän nopeasti aikaisti tekonsa. Kuinka voi tunnistaa tulevan murhamiehen, joka käyttäytyy haastattelussa asiallisesti ja vakuuttavasti? Mistä poliisille ennakoiva röntgenkatse?

&nbsp Naisopettaja tokaisi eilen opetushallituksen pääjohtajan ajatuksista että höpö höpö. Korkea viranomainen uskoo, että systeemi sinänsä voi tehostaa toimintaa. Opettajat tietävät käytännössä kuinka terveydenhoito kouluissa toimii. Jonot täyttyvät lintsareista ja kiltti paapoja uskoo herkästi kunkin ongelmiin. Todella ongelmainen ei hevin jonon hännille lähde. Kaikkein vähiten yli-ihmisoppia imenyt sankarimurhaaja. Kuinka terkkaritäti hänet tunnistaa jollei poliisikaan? Jos epäileekin, yksilön tietosuoja pysäyttää tiedonvälityksen. Opettaja ei saa tietoa oppilaiden terveydellisistä ongelmista.

&nbsp Pekka Hyvärinen on toinen realistinen kaveri ja valmis suitsimaan nettiä, mutta ymmärtää median velvollisuuden kertoa mitä maassa on tapahtunut. Jatkuvaa väkivallan hyökyä kaikilta kanavilta Pekka näköjään myös rajoittaisi. Sieltähän tämä kierre lähtee, halusta nousta kohtalon määrittelijäksi, palkintona ikuinen julkinen elämä. Radiossa sanotaan juuri, että meillä vallitsee maailman roisein väkivaltakulttuuri, videoiden katselurinkejä ja sellaisia. Tässä on päättymätön työmaa hyvää tarkoittaville suitsijoille. Mutta onko tehoavia keinoja? Kuinka voisi pehmentää kivikovaa kilpailuyhteiskuntaa? Sitähän laajasti ihannoidaan, sen näennäisiä tuloksia.

&nbsp Eilen illalla aivan erihenkinen ilmapiiri Porthaniassa, missä Taavi Kassila isännöi luentotilaisuutta henkimaailman ystäville. Esitelmöin Waltarin etsinnästä ja mystiikasta, harvinaisen kiitollinen oli kuulijakunta ja aktiivinen keskustelemaan. Positiivinen kokemus toissaillan lievän väsähdyksen jälkeen.

Tiistai 23.9.08

Ihmeellinen kesäpäivä Hämeenkyrössä, järvi peilityyni, aurinko kilottaa.

&nbsp Katsastan savusaunatyömaata, komeasti nousee, kerään omenia, käyn Ylivakerilla keskustelemassa ajankohtaisista asioista, puitu on jo kaikki, saan mainion hirvenlihalounaan, haen auton huollosta, kuinka onnellinen vapaa päivä kaiken lomassa – ja sitten jysähtää tämä tieto Kauhajoelta.

&nbsp Sitä kuunnellessa sujuu paluumatka Helsinkiin. Toisto Jokelasta ilmeinen. Kova yhteiskunta, kaikki väkivallan mallit helposti saatavilla, muuta ei tarvita. Media syyllistää hätäpäissään poliisia, tv-uutisissa vaaditaan jopa sisäministerin eroa! Hänhän tämän olisi voinut estää. Eikö nähdä jo laajempia yhteyksiä. Keskustelu jatkuu kauan. Radio ei enää soita surumusiikkia, liian hankalaa muuttaa ohjelmistoa…

&nbsp Illalla kustantajan kirjailijailta, sali täynnä libristejä, hyvä tarjoilu. Mutta nyt ei oikein sytytä, ei ole paras viritys. Ohjelman junamainen rakenne vähän rasittava, väsymys ja suru painavat.