Panu Rajala

Kirjamessuilta tarttui muutama kirja hihaan, niistä kommentteja.

Eira Mollbergin kirja isästään Mollesta on ihailtavan suorasukainen ja hienosti kirjoitettu. Tuli suorastaan ahdistava olo, niin paljon muistui omaankin mieleeni kun tässä huushollissa kävin ja asuin ajoittain 1969-73. Onneksi osasin irtautua heti Syntisen laulun jälkeen. Riittävästi näin ja kuulin ruhjovan taiteilijan riehumista vaikka se ei vielä ollut edes pahimmillaan. Ihmeellisesti Eira on selvinnyt pää kirkkaana, äitinsä ja veljensä sen sijaan murtuivat.

Eira vähän dumppaa minun osuuttani parin elokuvan käsikirjoittajana, se sallittakoon, se on sentään mietoa verrattuna isänsä tapaan mitätöidä yhteistyökumppaneitaan ja varsinkin käsikirjoittajia, joille hän ei antanut mitään arvoa. Olenkohan ”korostanut” omaa osuuttani, pikemmin olen maininnut mielelläni olleeni mukana Syntisessä laulussa, mutta totta kai Molle veti linjat enkä aina pitänyt hänen ”teurastajan estetiikastaan” kuten Enska Suominen luonnehti – eipä Eira Enskankaan merkittävää osuutta juuri nosta. Olisimme halunneet elokuvaan enemmän balladinomaisuutta, mutta Molle repi siitä rehevää naturalismia oman luontumuksensa mukaisesti. Siunatun hulluuden osalta Eira sivuuttaa osuuteni kokonaan, ihmetteleepä missä välissä isä ehti sen kirjoittaa. Muistutuksena vain: se kirjoitettiin siellä Sorsasalon saunakamarissa jo kesällä 1969, alkuaan tarkoituksena koko illan elokuva, mutta tv-sarjaksi se sitten paljon myöhemmin kääntyi. Mehukas työ vaikka toivottoman hidas.

Joka tapauksessa Eiran kirja kannattaa lukea, jos on henkistä kanttia kestää kaikki karmeus josta kirja kertoo.

Lauri Meren kirja Tauno Palosta on perusteellisen tutkimustyön tulos, kerrankin kirja näyttelijästä, jossa todella dokumentoidaan ja analysoidaan kohteen ura, roolityöt ja laatu näyttelijänä. Onhan Palo kiitollinen kohdekin, edustaa suomalaisuutta niin paljossa, niin ylivertaisesti. En ole vielä lopussa, kiinnostaa tietysti kuinka Lauri kuvailee Palon ja Waltarin läheisen suhteen; uutta tulee minullekin.

Illalla Riihimäen kirjastossa kertomassa siitä kuinka Waltari käytti historiaa oman aikansa heijastajana. Lämmin ja hyvä tilaisuus, väkeä yli äyräiden, innostuneita kysymyksiä, signeerauksen hakijoita ja perehtyneitä lukijoita. Kirjastonjohtaja Maikki Meriluoto tätä järjesti antaumuksella jo keväällä, ja hyvin selvittiin huolimatta mustasta rankkasateesta. Tällaiset ovat palkitsevia kohtaamisia, mitään juhlavuoden väsähdyksen merkkejä ei ole havaittavissa, päinvastoin yltyvää kiinnostusta.

Piti vain katsoa alkua Petterin Tauno Palo -dokumentin uusinnasta, mutta niin vain oli jäätävä äärelle. Itsestään selvätkin lausumat saavat erityistä lämpöä ja syvyyttä Palon elämänkatsomuksesta. Liikuttava henkilökuva.

&nbsp Messuilla viimeinen pyrähdys. Lisää Palosta kuultiin Lauri Meren puhumana, sieppasin vankan kirjansakin, jota Hesarissa kiitetään. Oma juttuni Petäjän kanssa Hesarin lavalla alkoi hyvin, kunnes mikrofonit mykistyivät. Joku oli heittänyt vettä johdoille. Kenen sabotaasi? Muutenkin pieniä järjestelyharmeja kautta linjan, liian pieniä huoneita, aikataulut jatkohaastatteluissa ontuivat. Mutta pääasiassa menestys jymisevä, ei valittamista.

&nbsp Vaalituloksia uuvuttavasti illalla. Tv pysyy valtakunnan yleistasolla, kuntakohtaiset tulokset etsittävä netistä. Jatkuvaa toistoa: mitä merkitsee valtakunnan politiikassa ym. Kokoomuksesta tullut dynaaminen veturi, demareiden ”torjuntavoitto” ihmetytti, keskusta väsähtänyt, Soini on rautaa – ainakin huulenheiton tasolla. Vihreät venyivät. Vasemmisto haipuu takavasemmalle. Hienoa oli meidänkin äänestää aamulla tuossa Elias-koulussa, vakiintuneina helsinkiläisinä. Matkaa 80 metriä, ei päässyt sade paljon haittaamaan.

Myös Hämeenkyrön tuloksia tuli katselluksi, ja huomionarvoista on että miltei kaikki jätepolttolaitoksen sijoituspaikkaa vastustaneet menestyivät erinomaisesti. Varmasti herättää jatkokeskusteluja, uusi valtuusto voi tehdä nyt uusia viisaampia päätöksiä kuin vanha. Toinen huomio: ne jotka olivat sekaantuneet kulttuuriin ja Sillanpään juhlavuoteen, putosivat tai eivät päässeet alkamaankaan. Kuvaavaa kulttuurikunnalle.

Vain Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmatoimikunnan kokous kirjamessuilla; teemasta sovittiin ja ohjelmaakin hahmoteltiin pitkälle peruskuntoon. Waltari-seuran standilla oli vilkasta, muutenkin hurja tungos.

&nbsp Pitkästä aikaa Mäkelänrinteessä uimassa, rentouttaa harteita. Illalla vietimme Hemingway-teemaa, mutta kanadalainen elokuva Pariisin kuuma kesä niin sietämättömän ulkokohtainen ja epäaito, että heitettävä kesken. Ei ollut edes filmattu Pariisissa!

Kirjamessuilla tungosta. Meidän Waltari-juttumme oli siis työnnetty Kullervon suljettuun saliin, josta osa yleisöä heitettiin kylmästi ulos, koska seisomapaikkoja ei suvaittu turvallisuuden nimissä. Me jo keväällä viestimme, että paikka eikä aikakaan ole hyvä, mutta sekös auttoi. Varsinaisia Waltarin tuntijoita jäi käytävään, vihaista vikinää kuului. Itse tilaisuudesta selvisimme kaiketi hyvin, Taina West haastatteli ensin kevyeen tyyliin ja sitten puhelimme Reijo Vahtokarin kanssa vähän syvempiä asioita. Yleisö oli hiiskumatta mukana, sikäli tietysti suljettu tila hyvä, että voitiin rauhassa ja ilman hälinöitä keskittyä aiheisiin.

&nbsp Kirjaa ja omistuksia jonotettiin ilahduttavasti, tosin aikataulussa oli jotain hämminkiä ja jouduin loikkimaan myöhässä standiltä toiselle. Pahoittelut, syy ei varsinaisesti ollut minun. Sarjala sanoi, että jokainen valtuustoehdokas olisi vihreä kateudesta näitä jonoja katsellessaan.

&nbsp Waltari-seuran osastolla nojailtiin ja tapailtiin tuttuja, kuunneltiin vähän keskustelua eduskunnan viihteellistymisestä Kivi-salin liepeillä, Eira Mollbergiakin kuuntelimme ja sieppasin kirjansa Otavalta; siihen, sen rankkaan antiin on pian palattava.

&nbsp Illalla vielä vastaanotto Ruotsin suurlähetystössä. Tein Jari Tervon kanssa sopimuksen, joka toivottavasti pitää. Ilmoittautui myös ruotsintaja Unio Mysticalle, jos niin pitkälle edetään. Muuan riikinruotsalainen kirjailija (nimi meni ohi) sanoi nyt lukevansa lisää Waltaria – ”han är ju i världsklassen” – tunsi entuudesta vain Den stora illusionen ja Sinuhen. Ja uusistakin suunnitelmista puhuttiin. Akateemisen Nalle Nyberg povasi kirjalleni huimaa myyntiä, saas nähdä, epäillä tuota vielä sopii.

Palautin Pekka Tarkalle leikekirjan lehtiä Waltari-kritiikeistä; lyhyesti puhuimme kirjoista. Kerroin Finlandia-diktaattorille, että Jari Tervo puhui Tampereella painavasti Olli Jalosesta: hyvin vakava, hyvin syvällinen… Kärkikolmikkoon veikkaillaan näiden lisäksi Sofi Oksasta. Pekka ei tietenkään ottanut mitään kantaa.

&nbsp Käväisin jo messuilla, mahtava yleisömeri kuunteli Stubbin, Hakalan ja Tervon keskustelua Venäjästä. Tervo ampui aika nasakasti alas Stubbin lennokkaan optimistisia näkemyksiä. Kun Stubb puhui suomalaisten asenteista Venäjää kohtaan (niitä olisi muutettava), Tervo kysyi tarkoittiko hän asenteella kokemusta. Tai kun Stubb kehui Medvedevin rauhantahtoista politiikkaa, kysäisi Tervo: – Entäs hänen esimiehensä?

&nbsp Ajoin kolmostielle ja Hattulaan, missä esitelmän aiheena olivat tällä kerralla Waltarin hämäläiset sukujuuret. Heti kärkeen panivat jauhot suuhun: kun viittailin arveluun, että suku oli alkuaan lähtöisin Pohjanmaalta, pari tietäväistä naista tyrmäsi näkemyksen. Uusin tietoa kertoo kuulemma, että suku on ikivanhaa hattulalaista juurta. Hyvä näin. Juhlavuosi on virkistänyt monenlaista tiedonkeruuta, sukututkimus on kuulemma vireillä. Muista seikoista oltiin sitten aika yksituumaisia. Käsittelin Helsinki-trilogiaa ja yleisökysymysten pohjalta muitakin teemoja. Kiitokseksi sain hienon kirjan Juteinin runoja, hänkin muuten Waltarin sukua mikä jäi mainitsematta.

&nbsp Vaalikeskustelu pörisi kotona, Marja valokuviensa kimpussa. Huomenna messuille tositoimin, aamusta alkaen. Esiintymisaikani (10.30) merkillinen, samoin paikka Kullervo-salissa, mutta kaiketi ne ovat sen näin viisaasti tuumanneet.

Palattu kirjakiertueelta Tampereelta ja Turusta; sinänsä vallan hauskaa seurustella vaihteeksi kollegojen kanssa iltamyöhään eikä käynyt edes rasittavaksi, siitä piti huolen vaikkapa Jari Tervon yöshow Ilveksen baarissa. Esiinnyimme silti kunnialla Kino-Palatsissa ja Turussa sitten Hamburger Börsissä, Akateemisen kirjakaupankin löysin pienen tihkusateisen ruuhkaharhailun jälkeen. Tavattu siis kirjakauppiaita ja innokkaita lukijoita. Kustantaja WSOY hoiteli joukkoa anteliaasti ja mallikkaasti, kukaan ei horjunut ei eksynyt.

&nbsp Sain tilaisuuden onnitella liiton uutta puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista, joka uhkuu toimintatarmoa ja naisellista energiaa. Ei kun siis kirjallista energiaa. Muutenkin hauskaa joukkokuntaa nämä kirjaniekat. Sofi Oksanen tiesi yhtä ja toista vakavoittavaa Virosta ja Venäjältä. Johan Bäckmanilla on oma instituutti Pietarissa!

&nbsp Tänään lähdin päätä raikastavalle kävelylle Kaivariin Matti Salon kanssa, nautimme meillä lounaan ja annoin kirjani. Matti on aina ollut parhaita ja tarkimpia palautteen antajia. Hänestä kirja ei ole enää painonsa puolesta tiiliskivi vaan piano.

&nbsp Faruk Abu-Chacran (näin nimi on oikein) tapasin libanonilaisella kahvilassa ja toivotin hyvää matkaa Kuwaitiin. Kairosta tulee terveisiä, mahtavatko saada Waltari-kongressiansa aikaan.

&nbsp Illalla vielä Ateneum-saliin hoitamaan omaa osuuttani tasokkaassa esitelmäsarjassa, Sali viimeistä paikkaa myöten täynnä, puhetta Waltarin uskontaistelusta ja sukelluksesta islamin maailmaan. Kävelin Akateemisen kautta kotiin ja huomasin: Unio Mystica johtaa listalla tietokirjallisuuden myyntiä. Nosti kieltämättä askeleita iltahiljaisessa Helsingissä.

Russell Square: iloinen jälleennäkeminen. Yliopiston harmahtava kolossi vartioi yhä puistoa, mutta siellä on kova remontti ja koko laitos hajoitettu collegeiksi campukselle. Löydämme hotellin puiston laitamalta, orientoidumme. Tämä on Marjalle ensikäynti Lontoossa, voin opastaa kaupungin vanhana asukkaana.

&nbsp Ensi-istahdus Museum Tavernissa vastapäätä British Museumia, Foster’s ja Fish and Chips. Enää ei kaljahanan varressa ole sitä kylttiä: ”Karl Marx drank here.” Satelee hiljakseen, seisomme Leicester Squaren lippujonossa ja saamme puolen hinnan liput Old Vic Theatreen, kappale nimeltä Living together.

&nbsp Kävi tsägä: nautimme Waterloon lähellä uusitun teatterin hienosta hoidosta ja ennen kaikkea Alan Ayckbournen loistavasta, terävästä, hauskasta näytelmästä! Kyseessä on trilogian keskimmäinen osa, Norman Conquest: aika tavallinen tilanne, muutama pariskunta maakartanossa viikonloppua viettämässä, suhteiden kriisiä, tapainkuvausta, purkauksia, älykästä dialogia. Pienistä aineksista nautittava keskittymä. Lauantaina voisi nähdä kaikki kolme osaa peräkkäin, mutta yhdeksän tunnin istunto olisi sentään liikaa. Suositeltavia osia kaikki. Tämä ainakin oli itsenäinen, tarkasti ja rytmikkäästi näytelty kokonaisuus.

Torstaina oli keskityttävä Sinuhe-seminaariin illalla British Museumissa. Sitä ennen kävelyretki tuotti yllätyksen: valtava kansanjuhla Trafalgar Squarella Pekingin olympialaisten brittisankareille: kulkue halki kaupungin ja vastaanotto aukiolla, suora tv-lähetys, kansaa kuin merta ja mutaa, into korkealla, mekin heilutimme innolla lippuja tuntematta yhtäkään juhlituista sankareista. Mitalisteja oli kaiketi puolisensataa, joten aihetta oli näinkin myöhäiseen ilonpitoon.

&nbsp Seminaarista selvisimme hyvällä menestyksellä. Suomen lähetystö ja Anneli Halonen vastasivat järjestelyistä yhdessä British Museumin kanssa. Paikka paras mahdollinen, täällä kai maailman paras egyptologinen kokoelma Louvren ohella. Asiantuntijoita riittää. Kuulijoita kertyi auditorioon noin kahdeksankymmentä.

&nbsp Osani oli esitellä Waltaria yleisesti ja sitten Sinuhen taustaa ja syntyä sekä vastaanottoa maailmalla erityisesti. Jälkeeni tohtori Richard Parkinson puhui alkuperäisestä egyptiläisestä Sinuhe-tarusta, sen suhteesta Waltarin romaaniin ja myös Hollywood-elokuvasta (murskaavasti); erinomaisen terävä ja paneutunut esitelmä, kaveri todella tunsi tämän aiheen. Kolmantena lehtori Faruk Abu Chakra selitteli Sinuhen asemaa arabimaissa ja Taha Husseinin esipuhetta käännökseen, joka on täysin kadonnut markkinoilta. Uutta täydennettyä kaivattaisiin. Itsekin huomasin vasta tätä juttua valmistellessani kuinka rajusti Naomi Walfordin englanninkielistä käännöstä on aikanaan lyhennetty.

&nbsp Lopuksi oli lyhyt paneelikeskustelu puhutuista aiheista. Yleisöä kiinnostivat entinen juuri Sinuhen käännökset ja niiden lyhennökset sekä mahdolliset uudet laitokset, tietysti myös romaanin levinneisyys maailmalla.

&nbsp Päätteeksi oli aulassa viiniä ja purtavaa, tavattu ainakin Hannele ja Michael Branch, Eeva Lennon, Marjo Sanderson ja koko joukko muita, brittejä ja suomalaisia, joita puhutut aiheet kovin kiinnostivat. Waltarin fanaattisia lukijoita tapaa kaikkialla, samoin Egyptiin fakkiutuneita tutkijoita ja harrastajia. Kriittinen yleisö antoi tunnustusta tapahtumalle.

&nbsp Anneli tarjosi illallisen Groucho-klubilla Sohossa, kiva ja rento päätös kovalle päivälle.

Perjantaina meidän oli muutettava majaa Russell Squarelta kauemmaksi East Londoniin, missä Faruk Abu Chakra oli lupaillut 400 neliön ihmelukaalia uima-altaineen vapaasti käyttöömme! Kuulosti epäilyttävältä, mutta totta se oli. Kyseessä oli professori Alin Lontoon asunto, joka etupäässä tyhjillään, ja Ali taas Farukin ystäviä. Jumalauta olipa luukku kaikkine deltistisine taideteoksineen, jotka peittivät seinät. Kyllähän me siellä pärjäilimme.

&nbsp Mutta ensin oli lounas lähetystön residenssissä Kensingtonin alueella, vanha RUK-kaverini Jaakko Laajava tarjosi, paljon puhetta ajankohtaisista talousromahduksista sekä Ahtisaaren vierailusta Lontoossa, joka oli juuri päällä. Vanhanen on kuulemma pitkään konsultoinut Gordon Brownia siitä kuinka Suomi selvisi pankkikriisistä, jälkiä näkynyt Brownin omissa ratkaisuissa, näin kuulimme. Brown noussut täällä sankariksi, jota konservatiivien Cameron toisaalta syyttää koko kriisin alkusyyksi.

&nbsp Illalla olimme kutsutut vanhaan tuttuun turvapaikkaan: Branchien luo New Crossiin. Jälleen sain verestää muistoja vuoden 1986 opetuskaudeltani ja myös edelliseltä käynniltä 2001 Michaelin läksiäisiin yliopistolla, jota ei siis enää semmoisenaan olekaan. Marja sai silloisiin isäntiini tutustua. Kuulimme tietysti A.J. Sjögren-tutkimuksen nykyvaiheesta sekä virkeiden eläkeläisten uudesta elämänrytmistä, jossa voisi olla oppimista. Hannele seuraa edelleen suomalaista kirjallisuutta, saikin nyt tämän Waltari-juntikan vaivoikseen. Lopuksi illallispöydässä kiersi Port myötäpäivään, oliko se nyt Oxfordin malliin vaiko Cambridgen?

Lauantaina kävimme ihmeellisellä vierailulla Waybridgessä, minne Faruk meitä puuhakkaasti johdatti tapaamaan ystäväänsä Professori Alia, asuntomme omistajaa. Perillä asemalla odotti mustasilmälasipäinen, kookas, mafiapomoa muistuttava möreä hahmo, joka lähti ystävällisesti autollaan näyttämään neljän joen risteymää ja tätä rikkaiden vartioitua asuma-aluetta, missä oli rinnan John Lennonin entinen talo ja venäläisten uusrikkaiden residenssejä. Alin pienempi asunto oli lempeästi ilman puomia, ja siellä nautimme isännän ja hänen Marja-rouvansa (Myllykoskelta) sekä kahden tyttärensä ja heidän perheidensä seuraa.

&nbsp Varsinkin kuuntelimme isännän jyhkeää puhetta luomastaan taidesuuntauksesta, deltaismista, joka on kuulemma postkubistinen tyyli ja ainoa uusi luomus Picasson jälkeen. Hänen taidettaan ja avioliittoaan on näköjään esitelty Suomenkin lehdistössä 80-luvun lopulla. Hänen muotorakennelmansa perustuu deltan eli kolmion jatkuvaan käyttöön ja muunteluun; kieltämättä muodon taju on vahva ja ilmaisu sanoisiko ainakin suurisuuntaista ja rohkeaa. Lisäksi Ali on runoilija, lahjoitti kaksi kirjaansa omistuksin. Entiseltä ammatiltaan hän on tekniikan professori, ryhtyi taiteilijaksi äkkirysäyksellä kuusissakymmenissä. Ideoita tuntui edelleen riittävän.

&nbsp Myös isäntäämme kiinnosti suuresti Waltarin elämäkerta ja hän vaati jyrkkään sävyyn, että sen pohjalta on tehtävä elokuva. Olin vähällä pyytää pientä pesämunaa, ehkä senkin aika koittaa… Tuntui olevan Markus Selinin ja monien muiden suomalaisten tuttava ja hyvin perillä Mannerheim-elokuvan vaiheista.

&nbsp Nautimme intialaisen illallisen ja palasimme Lontooseen pää hieman pyörällä tästä rikkaasta eksotiikasta.

Lisäksi olemme kävelleet Thamesin rantoja, ihailleet Towerin linnaa ja siltaa, poikenneet All Hallows kirkkoon by the Tower todistamaan musikaalisen killan todistustenjakoa, uineet residenssimme lämpöisessä altaassa, tutkineet loistavaa Hadrianus-näyttelyä British Museumissa, käväisseet Buckinghamin palatsin edustalla ja istuskelleet vihreissä puistoissa, mutta paljon jäi toiseen kertaankin Marjalle esiteltävää. Lontoo ei kerralla tyhjene eikä kolmannellakaan. Täyteläisen onnellisina seikkailimme sunnuntai-iltana kotiin British Airwaysin varmoilla siivillä, vaikka juna Heathrown terminaaliin hajosikin ja jouduimme pieneen junanvaihtioturbulenssiin, mutta kentällä kaikki sujui kuin voideltuna ja tässä sitä taas ollaan. Valmiina uusiin kierroksiin. Lehdet pinossa ja postia rästissä, mutta asunto tallella ja terveys samoin.

Kyrkopressenin viehkeän haastattelijan puhuttelussa Ekbergillä ja Vanhan kirkon puistossa. Miten raikkaita nuoria toimittajia kohtaankaan.

&nbsp Sitten esitelmää englanniksi Sinuhesta British Museumin seminaaria varten. Illalla ajelin vielä Erkkolaan, Heikki Lund vetäisi taas monologinsa ja minä selitin näitä omiani, hirsinen pirtti on intiimi tila, saa hyvän kosketuksen yleisöön.

&nbsp Huomenna Lontooseen, Bloomsburyn tutuille nurkille missä seikkailin 1986 opettaessani lukukauden London Universityssä. Maltan tuskin odottaa.

Lokoisa ja työhuonetta järjestelevän viikonlopun jälkeen esitelmä Svenska Litteratursällskapetissa, teemana siellä Borgå lantdag 1809, siihen sopi siis Waltarin Tanssi yli hautojen taustoineen. Henrika Tandefelt kertoi ensin valtiopäivien seremonioista hauskasti ja eloisasti, siihen saatoin sitten tauon jälkeen lisätä Waltarin romaanin kaksi tasoa ja poliittisen paralleelin vuosien 1809 ja 1944 välille, lähemmin siitä vaikka Unio Mysticassa. Ruotsi sujui kohtalaisesti, vaikka juttua kirjoitin vasta samana päivänä.

&nbsp Hyvä ja lämmin tilaisuus, Agneta Rahikainen johti ja totesi, että heillä on aina paljon väkeä mutta harvoin näin paljon. Tilat erinomaisen viihtyisät, pitäisikö keksiä joku tutkimuskohde, joka antaisi aiheen vierailla tiloissa (vanhassa tyttökoulussa) useamminkin.

&nbsp Maailma humisee suuria aiheita, pörrsiheilahduksia ja kuntavaaleja, mutta kauas ne jäävät kun tässä on täysi työ näitä omia pieniä menemisiä hoidella. Ehkä niitäkin ehtii vielä miettiä ja jopa kommentoida.

Olemme syntyneet samana päivänä ja samana vuonna Maimu Bergin kanssa. Ehkä senkin vuoksi tuntuu aina kodikkaalta tulla Tallinnaan. Puolityhjässä laivassa huomasimme Marjan kanssa, että tämähän on ensimmäinen yhteinen matkamme lahden yli. Hän on tehnyt ystävyyskuntavierailuja ja minä omia keikkojani aina vuodesta 1969. Emme ole ahkeroineet kaljanhakureissuilla, vaikka Ikaalisten Matkatoimisto oli nurkan takana.

&nbsp Luen vasta nyt Juhani Salokanteleen hienoa kirjaa Sivistystahto, Jaan Krossin elämäkertaa. Todellakin paras johdatus Viron kulttuurihistoriaan, kirjalliseen elämään erityisesti. Jussi tuntee alueen kuin taskunsa. Miten lohdullista, että meiltä Suomesta ilmestyy näin ymmärtävä ja syvällinen kirja naapurimaasta aikana, jolloin jotkut typerykset loiskauttavat merkillisiä provokaatioita ja isoveli-asenteen kuorruttamia ”tutkimuksia” Viron lähihistoriasta. Sikäli tuntui kuin rantaan olisi laskeuduttava kaulukset pystyssä.

&nbsp Mutta säteilevä syyspäivä otti meidät lempeästi vastaan, taksikuski oli ystävällinen vaikken muistanut edes tutun hotellin nimeä, ja niin istuimme pian Olde Hansan keskiaikaisessa hämärässä mahtavan lounaan äärellä ja levähdyksen jälkeen kirjailijain talossa valmiina Waltari-sessioon, jälleen virkein voimin.

&nbsp Kyllä sali täälläkin täyttyi, ja tilaisuudelle antoi hohteen, että se Tõde Eestist, Lätist ja Ledust oli kuin olikin ilmestynyt juuri näinä päivinä. Kauan sitä on epäröity, hienoa että Jaan Krossin taannoinen toive on täyttynyt. Hänhän ihmetteli kuulemma vielä 2005 edellisen matkani aikana, kuinka suomalaisella kirjailijalla Mika Waltarilla saattoi olla niin tarkat ja hyvät tiedot Viron tapahtumista heti 1941, paremmat kuin virolaisilla itsellään vielä vuosikymmeniin. Näin propagandana pidetty kirja on kokenut jälleennousemisen niin meillä kuin siellä ja Latviassakin vai oliko se Liettuassa.

&nbsp Salokannel ei tosin mainitse Waltaria lähteenään, mutta kuvaa muuten Viron tapahtumat 1941 melkein pilkulleen samalla tavoin, koko näytösvaalien irvokkuuden jne. Ja sitten tämä nerokas Bäckman menee julistamaan ettei mitään miehitystä koskaan ollutkaan.

&nbsp No jaa, me selvisimme tilaisuudesta hyvin. Oma aiheeni oli juuri tuo yllämainittu vähän laajennettuna ja Piret Saluri kertoi meneillään olevasta Sinuhen käännöstyöstä (toinen jo viroksi) ja oikean rytmin löytymisestä, mikä onkin keskeistä. Kulttuurisihteeri Jenni Kallionsivu kertoi kouluvierailuistaan Tallinnassa ja lähiseuduilla Waltarin merkeissä: kuinka lukiolaiset ovat ottaneet ahmien vastaan tietoja suomalaisesta kirjailijasta, joka niin kauan oli tuntematon Virossa. Lopuksi Päivi Istala hehkutti Waltarin runoja roppakaupalla.

&nbsp Onnistunut tilaisuus. Suurlähettiläs Jaakko Kalelan kanssa oli sen jälkeen puhetta suomalaisten vähän muuttuneesta asemasta Virossa näiden venäläismielisten pamflettien jälkeen: onhan niillä vaikutusta, ja niiden saama huomio maassa on ollut aivan kohtuuton niiden tasoon nähden. Surkuttelimme että sentään kelpo tutkijana pidetty Martti Turtolakin on antanut vetää itsensä tällaiseen kolmikkoon (Hietanen, Bäckman) uusimmalla Laidoner-kirjallaan. Illallisella Pippurisäkissä jatkettiin samaa aihetta, Piret viileästi mutta purevasti analysoi näitä kirjallisia yritelmiä. Eipä ole kehumista, totesimme kaikin. Tämän jälkeen syveni kiitollisuutemme Salokanteleen Jussia kohtaan, jonka kirja kuulemma virolaisillekin tulee olemaan erityisen tärkeä. Piret viimeistelee käännöstä, talvella julkistetaan. Suomenkin maine samalla puhdistuu.

&nbsp Seuraavana päivänä tallustelimme kaikessa rauhassa vanhasta kaupungista satamaan ja seilasimme kotiin, Päivi kertoen kauheita kokemuksiaan Teatterikoulusta ja minä opiskellen lisää virolaista kulttuuria Salokanteleelta. Kiintoisasti hän selvittää konservatiivisuuden eri tasot ja erisuuntaiset vaikutukset neuvostoajan Viron kirjallisuudessa. Lukekaa jokainen Tallinnan kävijä niin matkanne syvenee monin verroin!