Oli vähän jähmeää touhua, totesi Hietsu Hietanen Tukholman Nobel-gaalasta. Mitähän siellä pitäisi olla? Bellmania laulettiin, pukujen loistoa, korujen kimallusta näytettiin ja herkkuateriain nauttimista ja valmistusta esiteltiin kädestä pitäen. Akatemia juhlii tavallaan, meillä hillutaan – no jaa, eri tavalla. Ei arvokkuus ole välttämättä jähmeää, keskustelut sinänsä näyttivät hyvinkin eloisilta.
Ehkä näitä juhlia katsellaan meillä kuin pihlajanmarjoja. Eipä näy yhtään suomalaista turpaa Nobel-juhlassa, ei palkittavana eikä kutsuvieraana. On ihan kiva katsella täysin toisia hahmoja kuin kotoiset vakionaamat. Odotin palkittujen perinteisiä esitelmiä, varsinkin kirjailijoiden. Menivätkö ne jotenkin ohi?
Sanna Nyqvistin kirja Räjähdemiehen perintö antaa hyvän taustan juhlille ja kertoo samalla huvittavia pikkujuttuja palkituista. Kirja keskittyy kirjallisuuden palkintoihin. Monelle palkitulle Nobel on merkinnyt ”hitonmoista katastrofia”, kuten Doris Lessing puuskahtaa. Julkisuus hyökyi niskaan, työrauha ja hermot menivät. On kirjailijoita, joilla oli rahaa muutenkin. Sitten on palkittuja, jotka eivät voineet poliittisista syistä ottaa sitä vastaan (Pasternak, Solzhenitsyn) sekä vapaaehtoisesti kieltäytyneitä (Sartre, joka kuitenkin kyseli jälkeenpäin rahasumman perään).
Joukossa on sittenkin ollut yksi suomalainen kirjailija, tämä F. E. Sillanpää, joka ei totisesti kieltäytynyt ja jolle raha tuli kipeään tarpeeseen. Palkintosumma riitti melkein hänen velkojensa peitoksi. Sillanpään palkinnolla oli pitkät juuret, hän oli kärkiehdokkaiden joukossa koko 30-luvun ajan. Päätös palkinnosta tehtiin toista kuukautta ennen talvisodan puhkeamista, mutta totta kai syksyn 1939 uhkaava tunnelma saattoi vaikuttaa akateemikkojen mielialoihin. Sillanpää voitti äänestyksissä ensin Herman Hessen ja sitten Johan Huizingan. Tärkeä ratkaisu oli se, kun vaikutusvaltainen tant Selma Lagerlöf kääntyi Sillanpään kannalle oltuaan ensin tätä vastaan. Draamaa riitti muutenkin, varsinkin palkintojuhlassa.
Silloin palkinnot jaettiin poikkeuksellisesti 14. joulukuuta ja vain akateemikkojen läsnä ollessa. Suomea pommitettiin parastaikaa, taistelut riehuivat itärintamalla. Sillanpääkin uskoi, että Suomi ajetaan Pohjanlahteen. Hänen Marssilaulunsa vastasi erään kenraalin mukaan yhtä divisioonaa taistelutahdon vahvistajana. Entä Nobel? Sen merkitys alkoi hukkua maailmansodan pauhuun. Sitä ennen Euroopan lehdistö juhli Sillanpäätä näkyvästi. Hänet nähtiin Suomen ruumiillistumana. Hän puhui Ruotsin kirkoissa ja keräsi rahaa Suomen taistelulle. Kultaisen mitalinsa hän lahjoitti sotaponnistusten hyväksi.
Mitali kunniakirjoineen putkahti näkyville Fazerin kassakaapista 1978. Silloin Heikki A. Reenpää ja Peter Fazer junailivat sen takaisin Hämeenkyröön eli F. E. Sillanpään Seuralle, joka oli vastikään perustettu. Olin mitalia vastaanottamassa Otavan tiloissa. Tuskin tulee kohdalleni enää vastaavaa tilaisuutta.
Näin onkin hyvin paikallaan, että Sillanpään Nobelia juhlitaan Hämeenkyrössä ensi lauantaina klo 18 juhlatalo Nuuttilassa, kun sen luovutuksesta tulee päivälleen kuluneeksi 80 vuotta. Ohjelma on tietysti huipputasoista, mukana yllätyksiä. Mitalikin on nähtävillä. Keskipäivällä historiaa muistellaan juhlakahveilla kirjastossa. Monia värikkäitä vaiheita sisältyi Sillanpään Nobel-seikkailuun. Ei hän suinkaan ollut ainoa persoonallisesti käyttäytynyt palkittu. Knut Hamsun oli palkinnosta niin riemuissaan, että taputteli tant Selmaa takamuksille ja lahjoitti Nobel-shekkinsä hotellin kerrospalvelijalle kiitokseksi hyvästä palvelusta. Sanna Nyqvist kertoo tämän niin, että Hamsun hukkasi shekin juhlapaikalle. Joka tapauksessa se palautettiin hänelle. Sillanpää piti varmasti shekistä kiinni kaksin käsin.
Akatemian pitkäaikainen sihteeri Anders Österling kertoo muistelmissaan, että Sillanpään juhlariemu kohosi sellaiseen korkeuteen, että hän haastoi arvon akateemikot painiotteluun. Hänen rauhoittamisensa annettiin akateemikko Sven Hedinin tehtäväksi, jolla oli tutkimusmatkoiltaan kokemusta villien itäsiperialaisten heimojen hallinnasta. Miehissä arvokkaat akateemikot saattoivat Sillanpään yöllä hotelliinsa Reiseniin.
Joten kyllähän nykyiset juhlat ovat vähän jähmeät entisiin verrattuina, Hietsu on oikeassa. Peter Handke otti saamansa kritiikin vastaan happamasti, mutta tyynesti. Olga Tokarczuk jutteli säteilevästi kuninkaan kanssa. Ei mitään repäisevää, mutta sitäkin tyylikkäämpää, hienostuneempaa, aidosti eleganttia. Pystyttäisiinkö meillä edes vastaavaan?
10.12.2019