”En soisi kenellekään niin hirveää kohtaloa kuin olla todellinen kristitty meidän aikanamme”, sanoi Mika Waltari.

Puoli vuosisataa vanha lausuma pitää edelleen paikkansa, ehkä entistä suuremmalla syyllä. Jos joku lähimmäisemme tosissaan haluaa uskoa syntiin, sovitukseen ja kadotukseen, parasta hänen on pitää suunsa kiinni ja päänsä alhaalla. Uskonnosta on tullut tarkoin säädeltyä myrkkyä, jota vain sille omistetuissa laitoksissa saa vapaaehtoisille tarjoilla. Niissäkin on suotavaa välttää liian ehdottomia julistuksia.

En ymmärrä, miksi tämä vesitetty ja maallistunut luterilaisuus voisi toisaalta olla vaaraksi kenenkään mielenterveydelle. Jos radiosta sattuu kuulemaan hartauspuheita, niissä tavallisesti suositellaan yleisesti hyväksyttyä elämänviisautta. Aniharvoin kukaan saarnaa kistinuskon lujaa ydinsanomaa: helpompi on kamelin päästä neulansilmän lävitse… Eihän hyvinvointiyhteiskunnan jäseniä pidä pelotella sellaisella. Ilmastonmuutoskin sisältää helpommin nieltävää mukavuudesta pidättäytymistä kuin ankara kristillinen sanoma. Jota ei siis nykyisin juuri kuulekaan. Onhan onneksi armo sentään sama kaikille.

Kun kävin koulua, ei tällaisia kysymyksiä koskaan noussut esiin. Aamuhartauksiin mentiin parijonossa, siellä veisattiin jos viitsittiin, uskontotunnilla ja kirkkohistorian tunneilla istuttiin ja joskus vietiin pakolla kirkkoon. Ei siitä muistaakseni isompaa harmia koitunut. Kirkossa oli yleensä ikävää ja saarna oli pitkä, mutta niistä selvisi kun ajatteli muita asioita. Mitään traumaa niistä ei matkaan tarttunut.

Nyt on suojeltava herkkähipiäisiä, muun uskontokunnan jäseniä, uskonnottomia ja ateisteja. Heidän kai arvioidaan olevan kovin helposti vaikutettavissa. Mutta kun maassa kerran vaikuttaa tämä laimea yleisluterilaisuus, eikö maahanmuuttajien kotouttamisenkin yksi osa voisi olla siihen tutustuttaminen käytännössä. Siihen kaikille yhteiset joulujuhlat vaikka sitten kirkossa tarjoaisivat hyvin luontevan ja helppotajuisen mahdollisuuden.

Kirkoissa pidetään muuten kaikenlaisia tilaisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä tunnustuksellisen uskonnon kanssa. Jos joltain iskelmätähdeltä seurakunta kieltää konsertin pitämisen kirkossa, siitä nousee kauhea haloo. Kyllä siellä on suvaitsematonta porukkaa!  Mitä hyvänsä maallista viihdettä täytyy saada kirkossa helskytellä, kun puitteet kerran on niin komeat. Mutta auta armias jos jossain Kouvolassa kirkkoon olisi tulossa koululapsia pitämään yhteistä joulujuhlaa, se onkin hienon oikeusperiaatteemme vastaista. Maksusta saa houkutella kansaa kirkkoon, opettajan käskystä ei. Raja siellä, suo ja vetelä täällä.

Jos tehdään niin kuin oikeuskäytäntö vaatii, että ensin on mukava yhteinen juhla koulussa – ja sen lisäksi järjestetään halukkaille käynti joulukirkkoon, kuinka moni lähtee juhlaa tuplaamaan? Teoria ja käytäntö eivät kovin hyvin tässäkään klaffaa.

Uskontoa on ennenkin pyritty karsimaan eri tilaisuuksista. Kun Taata Sillanpää piti tunnettuja joulusaarnojaan radiossa, niiden vastaava toimittaja Matti Kurjensaari pääjohtaja Hella Wuolijoen pyynnöstä toppuutteli kirjailijaa, ettei niihin tarvitse liittää mitään kristillistä sanomaa, riittää tuttu maanläheinen joulutunnelma. Sillanpää hämmästyi: ”Minä olen aina kuvitellut, että kristinusko liittyy jollakin tavoin jouluun…”

12.11.2019