Hieno aamu: ensilumi laskeutunut Sepänpuistoon! Tein tuimaa sauvalenkkiä puiston ympäri.

Yhtä hyvin herätti puolueiden kannatusgallup kommentteineen. Kerrankin kunnon liikahduksia. Demareilla vakava herätys, persuilla pyyhkii kovaa. Missä uinuu Soinin sininen tulevaisuus?

Sitten näin näköis-Aamulehdestä, että Simopekka Virkkulan juttu Yrjö Jylhästä ja kirjastani on komeasti kulttuurisivuilla. Päivä koheni entisestään.

Nyt pitäisi jo ryhtyä töihin. Torstai on toivoa täynnä. Eilisilta palaa ensin mieleen. Keskustelimme Maria Jotunista hänen nimikkoseuransa tilaisuudessa Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Tätä varten kertasinkin vähän Jotunin tuotantoa ja huomasin taas, kuinka iskevän lyhytsanainen kirjailija hän on. Ensin tuntuu, että nämä novellit voi lukaista nopeasti, kunnes huomaa, että nämä vasta aikaa vaativatkin. Niin paljon Jotuni kätkee lakonisten rivien väleihin. Hän ilmaisee epäsuorasti yllättävän suorasukaisia asioita.

Tähän viittasi aikanaan F. E. Sillanpään lausuma Jotunin novelleista: ”Hienoa yskää ymmärrettävänä.” Jotuni oli niitä harvoja aikalaiskirjailijoita, joita Sillanpää tosissaan arvosti. Hän muisti lukeneensa lukiolaisena Rakkautta heti ilmestymisvuonna 1907 salaa huoltotädiltään. Kirjaa pidettiin rohkeana, ja sitä se on vieläkin.

Eeva-Liisa Haimelin johti puhetta Jotuni-seuran puheenjohtajana. Seura täytti 10 vuotta, joissain sen tilaisuuksissa olen käynyt Rikhardinkadun kirjastossa. Opiskelukaverini Pertti Lassilan kanssa kehuimme surutta Jotunin kieltä ja monitasoista ihmiskuvausta. Pertti vertasi Jotunia äskettäin suuresti juhlittuun Minna Canthiin ja totesi aivan oikein, että Canth on huomattavasti simppelimpi kirjailija. Hän sanoo juuri mitä tarkoittaa, ei ole vaikeuksia ymmärtää. Jotuni on monimutkaisempi ja vaatii enemmän tulkintaa. Ero selittää senkin, että Canthia on paljon käännetty, Jotunia niukasti.

Jotuni on hyvin auditiivinen kirjailija, kirjoitti korvakuulolta ja unohti turhat luonnonkuvaukset. Parhaita esimerkkejä tästä vaikkapa Hilda Husson pelkistetyt puhelinkeskustelut Lundqvistin kanssa. joka ei saa novelleissa edes suunvuoroa. Idean Jotuni kuuluu saaneen keskustelusta, jonka sattui kuulemaan seinän takaa. Jotunilla on kahdenlaisia ihmistyyppejä: naiivin tunteellisia, jotka odottavat oikeaa elämää, ja sitten kovia realisteja ja materialisteja, joiden tahtoon edellä mainitut usein taipuvat. Nainen on keskiössä, mutta ei mitenkään ihannoituna. Karskeja naisia novelleista löytyy.

Heini Tola on ohjannut kahteen kertaan Huojuvan talon, ja paikalla oli toinenkin saman teoksen ohjaaja, Eija-Elina Bergholm, joka teki vahvan neliosaisen tv-sarjan romaanista. Se on Jotunin kaiketi suosituin ja tunnetuin teos. Kirjailija itse panttasi sitä parikymmentä vuotta, kun se ei voittanut Otavan suurta romaanikilpailua 1935.  Perheväkivalta on kestävä ja aina ajankohtainen aihe. Tolan oli vaikea asetella henkilöitä sympatiansa piiriin, mutta tärkeintä oli välttää mustavalkoista asetelmaa. Myös Eeroa tuli ymmärtää ja nähdä Lea muunakin kuin uhrina.

Helena Ruuska kertoi kokemuksia Norssista, kuinka nuoret esimerkiksi Tšehovin Kolmeen sisareen  suhtautuivat. Jotunista ei ollut kouluesimerkkiä, emmekä mekään häntä kouluaikoina lukeneet, Kiveä, Ahoa, Viitaa, Heminbgwaytä kylläkin. Nyt huomaan, että uusissa opetussuunnitelmissa edellytetään oppilaiden lukevan vähintään kahdeksan kokonaista kirjaa ja hyvä edes niin. Ehkä tottuvat pitemmän tekstin lukemiseen, vaikka pakko ei aina kanna kestävää satoa. Jotunin kohdalla rohkea mutta piilotettu seksuaalisuus voisi kiinnostaa aikamme koululaisia.

Yksi mietinnän aihe koski Jotunin maailmankuvaa. Meidän otsikkomme oli ”Onni ja epäily Maria Jotunin maailmassa”. Epäilyn puolelle hänen tekstinsä tahtovat liukua. Aika pessimistinen kirjailija hän on, olisiko suorastaan ihmisvihaaja toisin ajoin? Pienoisaromaani Arkielämää on hänen valoisimpiaan, ja senkin luettuaan Eino E. Suolahti kuulemma ihmetteli, onko maalla aina näin tylsää…

Ensi keväänä Maria Jotunin syntymästä tulee 140 vuotta, ja silloin on tiedossa ainakin elokuvanäytöksiä Reginassa ja luentosarja Työväenopistossa. Jotuni-seura tietysti panee pystyyn omia tapahtumiaan, tämä keskustelu oli vasta alkusoittoa. Jotunia on kohtalaisesti julkaistu SKS:n ja Otavan toimesta, näytelmiä on esillä silloin tällöin, viimeksi mainio keinottelun kuvaus Kultainen vasikka Kaupunginteatterissa., varsin ajankohtainen rahanhimon satiiri.

Voisi myös sanoa, että Jotuni osaa olla hyvinkin kryptinen kirjailija. Lukekaa vaikka novelli ”Ei kannattanut” kokoelmasta Rakkautta, Mistä siinä mielestänne on kysymys paitsi miehen vallankäytöstä ja mitä siinä oikeastaan tapahtuu? Jotuni kirjoitti myös aforismeja, kirpeitä ja oivaltavia, joita Eeva-Liisa meille alussa ja lopussa esitti. Kolme novellia luettiin esikoiskokoelmasta Suhteita – Herran teitä, Nainen ja Vapaus – niissäkin riittää tutkittavaa. Apua saa kahdesta elämäkerrasta, Irmeli Niemen ja Kari Tarkiaisen, ja kolmattakin kuulin jo kaavailtavan. Ollaan siis kuuntelulla.

7.11.2019