Martti Häikiö täytti vuosia, mutta en päässyt juhliin: olin Porissa. Ei hätää, Marja ”edusti” meitä ansiokkaasti Agricolan kryptassa. Kuunteli valistavia keskusteluja ja nautti hyvästä seurasta. Pöytäseurueessa Leena ja Antti Reenpää, Matti ja Marketta Klinge sekä Jukka Tarkka. Oisinpa voinut olla mukana. Kuvassa Martti kuuntelee Laulumiesten Mieslaulua.

Mutta samaan aikaan puhuin Teljän kirkossa lukemisen merkityksestä. Se nyt on itsestään selvää, mutta ainahan kannattaa hyvästä asiasta paukuttaa. Pienehkö yleisö kuunteli ja keskusteli. Sieltä ajoin Hämeenkyröön panemaan Viehätystä ja rantamaita talviteloille. Aino ja Heidi olivat auttamassa. Kaunis oli ruska ja tyyni järvi, välillä satoi. Nyt saavat ne paikat jäädä odottamaan ensilunta. Kuulemma se kerran jo pyryttikin. Talvirenkaat ovat vielä säilössä.

Eilen puhuin professorien puolisoille Porthaniassa, minne oli hauska mennä pyöröovista pitkästä aikaa. Nyt aiheena Kianto ja elämäkertojen merkitys. Muistelin aikaa, jolloin biografinen metodi oli pannassa kirjallisuudentutkimuksessa. Perustelin näitä omia hommiani. Nyt kaikki tekevät elämäkertoja, ja puhdasoppineidenkin on taivuttava. Marianne Kankare-Loikkanen veti keskustelun.

Tapasin tilaisuudessa vanhan RUK-kaverin Heikki Loikkasen, jonka kanssa toimitimme Sohloa ja ajelimme ympäri Haminaa jollakin siihen liittyvällä asialla. Heikki on kaupunkitalouden emeritusprofessori. Hän kehaisi miehekkäästi puhettani. Armeijamuistoja kumpuili mieleen.

Ala-aulassa parveili väkeä menossa alumnien kirjallisuuspiiriin. Siellä törmäsin Taina Sampoon, jonka muistan vielä kauempaa kuin Heikin: Jyväskylän kesäyliopistosta 1963, jolloin suoritimme englannin pro exercition. Silloin tutustuin sittemmin maineikkaaseen instituutioon eli Jyväskylän kesään. Kuuntelin konsertteja ja paneeleja. Päivö Oksala, Matti Kuusi, Tuomas Anhava siellä heiluivat. Muistan yhä Kuusen ja Anhavan kiistan hyvästä tyylistä. Kuusen mielestä tyylin voi aina valita, Anhavan mukaan asia määrää tyylin. Eino S. Repo reposteli mainosten liikasanaisia iskulauseita. Kesä oli vasta nousemassa kukoistukseensa. Viihdyin kovasti Alvar Aallon campuksessa ja kirjastojen lukusaleissa. Opiskelijaelämä oli alkamassa, otin vauhtia.

Kohtaamisia tarjosi myös vanhan opiskelukaverin Juhani Niemen muistelmakirja Tulin pitkin Härkätietä., jonka hän ystävällisesti lähetti. Juhani oli Tampereella kirjallisuuden professorina samaan aikaan kuin minä Teatterin ja draaman puolella. Helsingin yliopistosta olemme kumpikin lähtöisin, sieltä legendaariselta Kotimaisen kirjallisuuden laitokselta Liisankadulta. Opettelimme kritiikkiä ja lähilukua Pekka Tarkan ja Kai Laitisen praktikumeissa. Juhani ponkaisi heti Helsingin Sanomiin avustajaksi, minä Demarin kautta pian perässä. Meitä vanhoja opiskelukavereita on kirjassa mukana ainakin Vesa Karonen, Jussi Salokannel ja Markku Envall.

Elämäkertoja Jussikin on kirjoittanut useampia: Juhani Aho, Arvid Järnefelt, Paavo Cajander, Larin Kyösti… Yhtä matkaa olemme kulkeneet. Kerran keskustelimmekin Hämeenlinnan kirjastossa Leinon ja Larin-Kyöstin suhteesta. Kaadettu on miehissä vanhat biografiset kieltomerkit.

Juhani kirjoittaa ennen muuta Hämeenlinnan paikallishistoriaa ja sijoittaa omat vaiheensa lapsuudesta alkaen monipuolisesti kotikaupunkiinsa. Hän kuvaa eleettömästi varhaiset vaiheensa tavallisessa työläisperheessä, josta ponnisti lyseoon ja yliopistoon. Hämeenlinna oli kirjallisesti stimuloiva kaupunki, edeltäjiä riitti Matti Kurjensaaresta alkaen. (Tarkka nimitteli Jussia nuoreksi Kurjensaareksi.) Veijo Meren ja Erno Paasilinnan Niemi tapaakin, samoin Olli Jalosen, Matti Pulkkisen ja muita. Melko vaimeita henkilökuvia hän piirtää ja välttää kaikkea värittelyä. Rauhallinen mies oli Juhani työtoverina, aina reilu ja asiallinen, ei juoninut eikä hötkyillyt. Illanistujaisista hän katosi nopeasti kotimatkalle. Muistelmista hänestä avautuu joitain minulle uusia piirteitä, mm. urheiluharrastus ja toimeliaisuus Hämeenlinnan kulttuurielämässä. Mukava kirja, vaikka enemmän ja suoremmin voisi Jussi kirjoittaa työelämästään.. Rivien väleissä on sentään pientä ironiaa ja hiljaista huumoria.

Pitäisiköhän jo ajatella omia muistelmia? Kaverit jo kilvan muistelevat. Vielä on edessä muita suunnitelmia. Nyt olen päässyt tasaiseen vauhtiin Runebergin kanssa. Jos sata seuraavaa päivää kirjoitan 3 liuskaa päivässä, kirja alkaa olla koossa. Siihen tähtään, takaraja olkoon seuraava Runebergin päivä?

Roba on muuten erinomainen, suorastaan syvällinen poliisisarja. Siinä luodaan todentuntuisia arjen työtilanteita ja jopa koskettavia henkilökuvia. Se ei ole mikään actionsarja, vaan hyvä kuvaus yhteiskunnasta ja sen laitapuolen eläjistä. Niitä polisitkin välillä tuppaavat olemaan. Kari Hietalahdelle ehdottaisin Jussia tai Venlaa vai mitä globetrottereita niitä onkaan. Kannattaa katsoa jälkeenpäinkin.

15.10.2019