Meillä oli kolmen hengen kisakatsomo hyvissä ajoin vireessä ja lisävoimia haettiin puhelimella. Ihmeellinen ilta siitä koostuikin.

Oli aina välillä puikittava Bratislavasta vaalituloksiin ja kiireesti takaisin. Yhteys Eurooppaan värisi virtuaalisen välittömästi. Mantereen tietoyhteisö hengitti samoin sydämeniskuin. Jääkiekko yhdisti maanosaa siinä kuin vaalitkin. Meillä on lupa liioitella jääkiekon yleistä merkitystä.

Sillä olihan finaali aivan – tähän sopisi sana mahtava, ellei sitä olisi kaikissa viihdeohjelmissa jauhettu rikki. Mutta tämä juttu tosissaan oli mahtava,

Sopisi miettiä mitä Marjakin sanoi: tästä joukkueesta on hyvin helppo pitää. Tässä nuorekkuudessa ja hillittömässä yrityksessä on jotain ainutkertaista. Tämä kokemattomien kokoonliittymä onnistui yllättämään kaikki ja eniten kai itsensä.

Jälkihiki keskusteli ansiokkaasti ottelusta, mutta unohti voiton tärkeimmän takaajan eli maalivahti Kevin Lankisen. Eipä ole nähty hänen veroistaan vartijaa, vaikka monia on nähty. Hymyilevä kaveri piti luukun kiinni unenomaisella varmuudella, mihinkään hötkyilemättä. Rento ja iloinen, loistosuoritus.

Tietysti maalejakin tarvitaan. Poikani muisteli Marko Anttilaa, joka oli vuosia sitten Ilveksessä vielä jonkinlainen honkkeli, mutta on sittemmin kehittynyt huimasti. Nyt hän johti joukkueen kultaan omilla maaleillaan. Enempää ei voi toivoa. Urheilu on täynnä satumaisia tarinoita.

Hauska oli kuunnella äsken erikoislähetyksessä Anttilan junioriaikojen valmentajan Pekka Honkosen muistoja Lempäälästä. Sielläkin oli kuulemma täydet torihulinat eilen illalla. Sankareista muodostuu pikavauhtia legendoja. Iltapäivällä heidät otetaan vastaan lentokentällä ja illalla kai vanhaan tapaan Kauppatorilla. Yleisöennätys tulossa, arvaan ma.

Henkinen puoli, peli-ilo ja kova yhteisyys näyttivät taas voimansa. Nyt on enää kyse, kummasta tulee seuraava presidentti, Jukka Jalosesta vai Mörkö Anttilasta – mikäli sosiaaliseen mediaan on uskominen.

Samalla EU-vaalit himmenivät taka-alalle eikä niissä ihmeempiä yllätyksiä tullutkaan.  Vanhat pitivät jokseenkin asemansa. Joku uusi sentään. Voisiko superpäivän merkityksen tiivistää Taunon sanoihin, kun aamulla osuimme yhteen lehdenhakureissulla: ”Mörkö iski sisään, mutta Hakkarainen meni itse sisään!” Jos vähän törttöilee, niin kansa sen kun palkitsee äänillä.

Aamulehdestä oli etusivullaan tullut Kultalehti. Ja kotikatsomomme jäsen, lankoni Artsi uhkasi vetää leijonapaidan lipputankoon – saas nähdä onnistuiko.

Kuinkahan tästäkin taas toivutaan. Ehkä pikkuhiljaa voi yrittää tapailla tavallisia töitä. Mutta nautitaan nyt niin kauan kuin tätä tämmöistä koohotusta kestää – kaiketi loppuvuoden.

27.5. 2019