Kilkuttelemme vanhalla ratikalla Malá Stranan kujia kuin myös Staré Mêston leveämpiä katuja. Maalaukselliset näkymät vaihtelevat. Matkan viihtyvyyttä lisää konduktööri, joka tarjoilee kuohuviiniä ja olutta kohteliain ottein. Puhumaton ilmeikäs mies univormussaan ja koppalakissaan on kuin suoraan kävellyt Milos Formanin elokuvasta.

Ajelu ei kuulunut Prahan normaaliin liikenteeseen, vaan oli tulokierros Aku Ahjolinnan ja Pekka Lapinlammen kekseliäästi ideoimalla erikoismatkalla. Mitä kaikkea seurasi pitkän viikonlopun mittaan ei ehkä mahdu yhteen juttuun. Olin kuudennen kerran Prahassa, ja silti tuntui kuin kaupunki näytti uudet kasvot ja avautui entistä värikkäämmin.

Alkuun ihailimme Strahovin luostarin ainutlaatuista kirjastoa, sen arvoteoksia ja filosofista ja teologista salia. Luostarissa oli myös mainio keittiö, josta kannettiin ensimmäiset kuohuvat oluet ja leipien sisään duunattua gulaššikeittoa. Tästä autuus aukeni.

Sergei Prokofjevin ooppera Rakkaus kolmeen appelsiiniin on aika pöhkö teos (nähty Suomessa 1970), mutta kun se pannaan hyvään ohjaukseen Kansallisteatterin suurelle lavalle ja artistit osaavat asiansa, katseleehan sitä.  Prokofjevin musiikki rämäytteli aikansa avantgardea. Teatteri itsessään on upea, pelkästä salongista jo nauttii. Käsiohjelmassa on dramaturgin Ondrej Hucinin tiheä 30-sivuinen (!) essee teoksesta, joten jos joskus haluan todella tietää mistä ooppera kertoo, lukaisenpa sen.

Kansallisteatterin kyljessä majailee nykyisin kuuluisa Laterna Magika moderneissa tiloissaan, mutta on selvästi menettänyt suuren osan alkuaikojensa magiikasta. Jo vuodesta 1977 periytyvä Kouzelny (ihmeellinen) Cirkus on huipputaidoissaankin harmiton turistipyydys. Teknisesti taiturimainen esitys on vailla sitä salaisuuden kosketusta, joka vielä menneinä vuosikymmeninä katsojia villitsi. Kuulimme silloin mukana tanssineen taiteilijattaren haikeita muistoja tästä ihmeiden teatterista.

Iltaohjelmien ehdoton huipennus oli Prahan festivaalien konsertti Kaupungintalon Smetana-salissa. Olenko koskaan kuullut yhtä jumalaista viulunsoittoa kuin Lisa Batiashvilin solistoima Bartókin viulukonsertto no 1? Kun viulisti veti ylimääräisenä tšekkien rakkaimman kansallismelodian, yleisö suorastaan itki ja hurrasi. Antonio Poppanon johtama Rooman Kansallisen Akatemian (di Santa Cecilia) orkesteri soitti komeasti ja voimallisesti Musorgskia ja Rimsky-Korsakovin Šeherazáden op. 35.  Muistettava ilta, kohottava kokemus.

Kun olen aina asunut isäntien valitsemissa hotelleissa vanhan keskustan vaiheilla, oli virkistävää tutustua Malá Stranan pittoreskimpaan puoleen ja varsinkin kodikkaaseen Hotelli Kampaan. Sieltä tein yksinäisen vaelluksen katukylteista rikkaan Nerudovon laelle ja löysin Jan Nerudan asuman talon. Tämä Aleksis Kiven aikalainen on kirjoittanut hupaisia Prahalaistarinoita, joita luin matkalla Eero Balkin suomennoksena. Kirjailijoita Tšekissä kunnioitetaan kuten muitakin taiteilijoita; Nerudan talon seinässä oli neliömetrin kokoinen kyltti miehestä muistuttamassa.

Samalla kävelyllä poikkesin Kafka-museoon ja haikailin taas Helsingin puuttuvia kirjailijamuseoita – kunhan nyt saataisiin pian edes se Waltarin koti katsottavaksi. Pimeään yläkerrokseen nykyteknisin keinoin luotu museo on tunnelmaltaan aidosti kafkalainen. Marja tutustui samaan aikaan ryhmän mukana upeaan Musiikkimuseoon ja riemastui saadessaan arvokasta lisätietoa Polyphon-musiikkilaitteesta jollainen meillä on kotonakin, äitini rakastama perintöesine. Lintujen loputon konsertti kukkivissa puistoissa ilahdutti häntä bonuksena kaiken päälle.

Balettikoulutusta ja Muchan taidetta seurueellemme esiteltiin myös, mutta yliveto oli Velcopopovitšin perinteikäs olutpanimo maistiaisineen – uskoimme hyvinkin, että sieltä virtaa ulos maailman parasta olutta. Sen sijaan käynti legendaarisessa Barrandovin filmistudiossa oli pettymys, sillä esittelivät tilojaan hyvin nirkosesti. Mutta saimmehan hengittää samoja käytäviä, joilla Milos Forman ja Jiri Menzel ovat harpponeet. Puvustosta saimme kokeilla joitain filmiasuja, kuten kuvasta nähdään (Marja ja Aku).

Ihmeen paljon mahtuu neljään päivään, kun ohjelma taidokkaasti kootaan. Kiireen tuntua ei tullut ja sääkin lämpeni viikonlopun mittaan. Jokiristeilyllä jo aurinko kuumotti, ja oppaamme Pekka esitteli rannan rakennuksia. .Iltayöt hurahtivat ellei muualla niin ”Seitsemännessä taivaassa”, joka oli valmiiksi koeteltu vapaamuotoinen jatkopaikka. Kävin myös verestämässä Kultaisen Prahan tv-festivaalimuistoja (MTV 1984)  Hotelli Alcronin loisteliaaksi puleeratussa baarissa yhden gin tonicin verran. Enemmänkin Becherovka meitä suuresti virkisti ja vatsan iloja lopettelimme hevostalliin luodussa maalaiskapakassa lähellä lentokenttää.

Riemukas reissu, ole tervehditty sinä Kultainen Praha, emme sua unhoita poijes.

21.5. 2019