Pikkupyhinä on hyvää aikaa piipahtaa lokoilun lomasta teatteriin, varsinkin kun lähellä Tampereella on kunnon tarjontaa.

TT:n Anna Karenina on kai kolmas aiheesta näkemäni näyttämöesitys TTT:n ja Lahden Kaupunginteatterin jälkeen. Saattaa olla näistä paras, mutta ei suinkaan vammaton.

Tänne on ostettu brittidramaturgin Helen Edmundsonin valmis näkökulma ilmeisesti semmoisenaan. Kirjailijan sanassaan (Tolstoikin esiintyy käsiohjelmassa) hän perustelee Levinin valintaa päähenkilöksi ikään kuin Annan vastaparina. Mikäs siinä, näinkin romaania voi lukea. Vähän tämä ”missä olet”- dialogi alkaa toistuessaan maistua teennäiseltä. Tosin näyttämökuvat vaihtuvat kätevästi. Levin ja Anna ovat sisäisessä yhteydessä, vaikka tapaavat (kuten romaanissa) vasta teoksen loppupuolella. Kun Anna pannaan kilpa-ajoissa tammaksi ja peräti ammutaan, leiskautetaan mauttomuuden puolelle. Mutta joku voi pitää ratkaisuja peräti nerokkaina.

Päähenkilön valintaa voi perustella silläkin, että TT:llä on heittää Leviniksi Lari Halmeen tasoinen näyttelijä. Tosin hän on olemukseltaan liian komea ja sujuva, jos muistelemme romaanin kuvailemaa hahmoa, jonka kauneus on sisäistä. On mahdonta ajatella, että tämä Levin olisi saanut Kittyltä rukkaset. No lopussa kiitos seisoo, ja asia korjaantuu. Maahenkisyyttä löytyy tästä lapiota heiluttelevasta sankarista. Uskonnollinen epäily on tässä mukana, aika usein se on poissa sovituksista. Pidän ansiona. Levin jatkaa Halmeen hienoja roolitöitä.

Toinen mieluisa yllätys löytyy Kareninin tulkinnasta. Yleensä hänet kuvataan ikävänä, karrikoituna virkamiehenä ja aviomiesdespoottina. Turkka Mastomäki saa Kareninin vaikuttamaan inhimilliseltä, jopa sympaattiselta! Myötätuntomme kääntyy hänen puolelleen. Vahva suoritus Turkalta, joka aloitteli uraansa Myllykolussa joskus anno dazumal. Vronski jää tässä kisassa kapoisemmaksi hahmoksi. Ville Majamaa on mainio elämännautiskelija Stiva, samoin petetty vaimonsa Dolly, Eeva Hakulinen.

Tietysti itse Anna, Pia Piltz, on kaunis ja lumoava ja temperamenttia löytyy. Minun makuuni hän riehuu hivenen liikaa, ja loppu pitkittyy melodraamaksi – paitsi että meneekö Anna edes junan alle? Moni katsoja voi jäädä ymmälleen, kun hän viimeiseen kuvaelmaan ilmaantuu taas Leviniä hiplailemaan. Taiteellisuutta aavistuksen yli määrämitan. Samaan kategoriaan kuuluvat pantomiimit ja tyylitellyt tanssit. Mutta silmän ruokaa on tarjolla. Ohjaus Marika Vapaavuoren, lavastussuunnittelu Marjatta Kuivaston, puvut Leena Rintalan.

Kannatti käydä tankkaamassa henkisyyttä. Teatteri avattiin joulutauon jälkeen, ja silti esitys oli ilmeisesti vireessä. Naiset valittivat viileyttä salissa, ja vain yksi ovi aukeni halliin, mutta yhtäkaikki nautimme taas tästä perivenäläisestä tragediasta. ( Katsomossa oli paljon kyröläisiä Turkkaa kannustamassa eikä turhaan.)

Hämeenkyrössä avautuikin toinen joulunäytelmä, perinteinen Totuuden helmi Topeliuksen juhlavuoden kunniaksi. Tuttu on tämäkin juttu. Heiskan salissa siihen oli Johanna Reilinin johdolla haluttu puhaltaa osin uutta henkeä. Mutta vanhat arvot ja asenteet juhlivat, kun lasten rehellisyyttä koetellaan. Pöröpörhyrin (muhkea Aarre Aalto) ihmissyöntiä oli hiukkasen kevennetty, mutta pelotusta oli vielä sen verran, että muuan pieni katsoja pillahti itkuun. Eihän se mikään mukava tyyppi olekaan, minäkin pelkäsin, kun näin näytelmän Kansallisteatterissa yli 60 vuotta sitten. Lisäksi olen lähes 30 vuotta sitten itsekin näytellyt laukkuryssää, varmaankin hyvällä menestyksellä.

Lapset olivat raikkaita, puutarhuri (Weijo Koskiranta) lauloi, ja kuningaspari esiintyi majesteetillisesti. Esitykset jatkuvat vielä tammikuun lopulla. Näin saatiin joulu osaltamme hinatuksi sopivaan taiteelliseen viritykseen, ja pyhien vietto jatkuu alla näkyvässä Villa Viehätyksessä.

Viattomien lasten päivänä 2018

Suunnittelu ja toteutus Pulkkisen perhe.