Viimeinen rynnistys ennen lopullista Helsinkiin muuttoa. Monet asiat kasaantuivat. Silti jäi paljon hoitamatta, kuten aina. Eletään toivossa, että koittaisi vielä uusi kesä.
F. E. Sillanpään syntymästä tuli eilen sunnuntaina kuluneeksi 130 vuotta. Tapausta pohjusti tavallaan Kristiina ja Pertti Haaviston (seuran johtokunnan jäsenten) tupaantuliaiset Tampereen Villilässä. Uudessa lehtevän puiston ympäröimässä kauniissa kodissaan Pyhäjärven rannalla tapasimme monia tuttuja kyröläisiä ja muitakin. Moni asuu Mahnalassa tai vähintään pitää siellä mökkiä; puhuttiin tästä voimakkaasti kehittyvästä kylästä ja Yrjölän tilan kreikkalais-italialaisista kesätempauksista. Matin kuulaharjoitusringistä pitäisi tehdä nähtävyys, ehdotin.
Lauantaina kävimme poikani Vilhon ja kumppaninsa Marin kutsusta nauttimassa afghanistanilaisen lounaan niinikään Tampereella, nyt siinä keskustassa Aleksanterinkadulla. Villen anoppi on ottanut kummipojakseen afgaani Hassanin, joka taas toi mukanaan kolme kaveriaan, ja näin koostui kansainvälinen seurue. Kuulimme poikien kotoutumisesta, kielitaidon kehityksestä ja jalkapallon harrastuksesta. Sympaattisia, hyvin käyttäytyviä kavereita, mallikkaampia elämäntavoiltaan kuin useimmat suomalaiset nuoret.
Saunoimme Marjan kanssa vielä kahdestaan Huvituksen rannassa ja ihailimme tyvenesti tummuvaa syyskesän iltaa. Näin jätämme menneen kesän ilot ja reippailut. Omenoita on keräilty ja mehuja keitelty, joten osa iloista tulee talteen.
Sunnuntaina mestari Järvelin oli pystyttänyt nosturin Viehätyksen pihaan, ja villan ylimpiä seiniä ja ikkunoita puhdistettiin ja korjailtiin. Niin jäi talo hyvään kuntoon, kun kaasutimme Sillanpääntietä ensin kirjastoon FE:n syntymäpäiväkahveille ja näyttelyitä tarkastelemaan. Hurskasta kurjuutta luettiin ääneen, mikä oli vähintään paikallaan. Eletään taitekohtaa; kuinka esimerkiksi Myllykolussa jatketaan menestyksekkäitten oopperakausien jälkeen – siitä ei kellä tunnu olevan käsitystä. Pitkäjäntenen suunnittelu on mahdotonta, koska järjestävät seurat ja tahot katkeavat yksi kerrallaan kesäkauden rasituksiin. Kokoava ajatus puuttuu..
Ajelimme säteilevän kauniissa syyssäässä Janakkalan pappilaan, missä Catarina ja Juha Vakkuri olivat luvanneet tarjota matkalaisille lounaan ja pitivätkin sanansa. Nautimme herkullista hernerokkaa ja lohta ja marjasalaattia ja puhelimme läpi monet asiat. Aikaa oli vierinyt viime tapaamisesta. Kun luen Onnen Pekan muistoja, oli puhetta myös setlementtipappi Sigfrid Sireniuksen seikkailusta tässä pappilassa 1918 – lähemmin luettavissa Pekka Tarkan mainiosta kirjasta. Lopuksi käyskelimme hautausmaalle, missä löysimmekin sekä sankarivainajien että punaisten muistomerkin; jälkimmäisen alla lepää kuulemma monia pakoon lähteneitä hämeenkyröläisiäkin.
Viimein kotiin Sepänkadulle, ihmeellnen rauhan tunne. Sateleekin sopivasti. Tästä alkaa syyskausi kaikkien kohellusten ja kokemusten jälkeen. Ryhdytään ottamaan vastaan virtailevia virikkeitä. Ensin on keskityttävä Mika Waltariin, 110-syntymäpäivä on ylihuomenna ja seminaari lauantaina Yliopiston pienessä juhlasalissa. Tervetuloa, aamukymmenestä alkaen ravistellaan sitten Mikan maailmoja.
17.9. 2018