Kirjailijoiden suvuissa on eroa. Yksi aktiivisimpia on Brofeldtin laaja sukukunta, joka kokoontuu joka toinen vuosi viettämään Juhani Aho -päiviä Iiisalmeen. On siellä totta puhuen muitakin Ahon lukijoita ja harrastajia, mutta suku muodostaa tasokkaan selkärangan tapahtumalle. Juhani Ahon seura on Iisalmen kaupungin ohella järjestäjänä.

Tällä kerralla teema oli luonnollisesti 1918 ja Ahon päiväkirja Hajamietteitä kapinaviikoilta. Se on Eino Leinon Helsingin valloituksen rinnalla ilmaiseva dokumentti punaisen vallan ajoilta Helsingissä. Olikin vähän kummallista, että Yle luetutti Ahon Helsinkiin-teosta ja joitain lastuja, mutta ei jatkoluentana tätä ajankohtaista paljon puhuvaa päiväkirjaa. Onkohan se liian valkoinen hengeltään? Sama vaivaa Leinon muistinpanoja. Punaiset johtajat kuulevat näissä totisesti kunniansa.

Leinon sanomalehtipakinat, joita myös on radiossa luettu, puolustavat paikkaansa, mutta Helsingin valloitus olisi kovin hyvin sopinut menneen kevään yleiseen teemaan. Siellä tosin valkoinen voitonhurma tulvii jo yli äyräiden saksalaisten saapuessa ja Mannerheimin ratsastaessa talonpoikineen kaupunkiin. Leinon runoratsu korskui ja jylisi.

Näistä riitti puhumista Iisalmen avarassa kulttuurikeskuksessa. Taloushistorioitsija Sakari Heikkinen toi esiin Ahon huolen siitä, että kapitaalia alettiin maassa hävittää kapinallisten toimesta, vaikka sitä muutenkin oli täällä kovin vähän. Mitä järkeä siinäkin oli? Ei sodassa muutenkaan järki päällimmäisenä hallinnut. Jyrki Nummi pohti sitä, kuinka päiväkirjoja yleensä on kirjoitettu ja mikä on niiden todistusarvo. Kirjoittajastaan suhteessa aikaan ne ainakin kertovat. Päiväkirja mahdollistaa nopeat reaktiot ja subjektiiviset valinnat. Autenttisella ajankuvauksella on arvonsa.

Esittelin omassa puheenvuorossani Ahon ohessa muitakin kirjailijoita ja heidän todistuksiaan kevään tapahtumista: Leino, Kianto ja Sillanpää olivat keskeisiä. Taas kerran sain tilaisuusen nostaa Hurskaan kurjuuden yksinäistä arvoa ja merkitystä sodan kuvauksissa. Sekä sitä, kuinka Sillanpää otti päättäväisesti harteilleen Ahon manttelin tämän kuoltua 1921; sen Nobelin, joka Aholta jäi saamatta, Sillanpää sitten hoiteli kotiin paria vuosikymmentä myöhemmin. Ahon voimat uupuivat sotavuoden pettymyksiin: poika liittyi punaisiin, vaimo lähti, kansa petti ja kurkkumätä iski – siinä kuormaa kerrakseen.

Lisäksi Jouko Kokkonen valaisi yläsavolaista näkökulmaa sotaan. Väkeäkin oli kohtalaisesti paikalla keskellä helteistä iltapäivää. Iisalmen Sanomat noteerasi tulkintamme (yllä).

Jännä on seurata sekä Ahon että Leinon kommentteja Irmari Rantamalan persoonasta ja kirjoituksista Työmies-lehdessä. Kummallekin entisen kansankuvaajan muodonmuutos punaiseksi agitaattoriksi on psykologinen arvoitus, jota he kummastelevat jokseenkin samanlaisin äänenpainoin. Aho olisi antanut Rantamalan elää nähdäkseen, kuinka hän kirjailijana olisi kehittynyt. Koskenniemikin vetosi Rantamalan puolesta, turhaan. Hyppy mereen Viaporin vankikuljetuslautalta päätti Maiju Lassilan vuolaan tuotannon. Kunnon elämäkerta on vielä kirjoittamatta.

Puheiden lisäksi retkeiltiin bussilla Mansikkaniemeen Brofeldtin pappilan paikoille sekä hautausmaalle, missä tervehdittiin Tampereen valloituksessa kaatuneen Olli Brofeldtin muistoa ja Ahon graniittista muistomerkkiä kirkon pohjoiskupeella. Aho ja Kianto olivat monessa suhteessa samanlaisia papin poikia, kovia kapinoimaan isiensä arvoja ja kirkkoa vastaan – ja lopulta kuitenkin valitsivat hautapaikkansa niin, että pappila näkyi ja kirkon kellot kuuluivat. ”Tähän minut haudataan, katson vanhaan pappilaan…” runoili kirkon vihollisena nuorena riehunut Kianto.

Joten olipa rattoisaa taas verestää Ahon muistoja Iisalmessa ja tavata monia tuttuja. Entinen Artos-hotelli oli muuttanut vähän asua Golden Domeksi. Ehkä se ei ihan neljää tähteään ansaitse, mutta hyvin siellä viihtyi. Lukulamppu puuttui sängyn päädystä, hankkikaa ihmeessä! Aho-päivien osanottajat ovat kovia lukemaan. Viimeksi asuin täällä 2012 yläsavolaisen Aho-kiertueeni aikoina, Paavo Väyrynenkin asui ja kiersi kiivaasti samoja paikkoja. Presidentinvaalit oli menossa. Vieläköhän Paavo lähtee kiertämään..?

Kotimatkalle lähdimme yhdessä Brofeldt-suvun viehättävän edustajan Ammi Isokallion kanssa, ja matkasta kehkeytyi hyvinkin hauska Pieksämäelle saakka, kunnes oli erottava – siitä lähtien yhteys Tampereelle pätki pahoin, bussiakin oli käytettävä ja lounastettava Jyväskylässä tauon aikana. Matka kesti 7,5 tuntia! Mutta arvelin että Aho päiville on sittenkin mentävä rautatietä ja niin tapahtui. Onneksi kaksi mainiota jalkapallo-ottelua peräjälkeen elvyttivät mielen ja ihanaa oli taas painaa päänsä omaan tyynyn näiden Tolstoi- ja Aho-kiertueiden jälkeen. Junanvaunussa olen kahden viikon aikana viettänyt yhteensä lähes 50 tuntia ja bussimatkat päälle, eiköhän  riitä vähäksi aikaa.

18.6. 2018