Selannut lehtiä ja vähän kirjojakin.

Matti Mäkelä kirjoitti hyvin myönteisesti Huovisen jutuista, jotka on koottu Luonnonkiertoon, ja aivan aiheesta. Kyllä niistä aidon Huovisen löytää. Jotkut jutut oudostuttavat: mitähän tälläkin on meinattu. Mutta kiintoisia rosoja Huovisen kuvaan löydöt tuovat. Sitten on nuoruudennovelleja ja penkkiurheilijan purkauksia, selkeästi sijoitettu omiin osastoihinsa. Kova kirjailija osaa yllättää kuolemansa jälkeenkin.

Anja Snellmanin Ivana B tuli luetuksi, otin siitä katkelmia esiin Brysselin Eurooppa-koulussa, kun esittelin uusinta kirjallisuutta. Satiiria sekin kirjailijana olemisesta kiihtyvän julkisuusmyllyn aikana, Anjan tapaan terävää ja trenditietoista.

Jaan Krossia luen hitaasti, miettien ja nauttien: Kuningasajatus on vasta puolivälissä, Vilms vasta matkalla Helsinkiin. Miltei maneerina tuo epävarma historian palasten sijoittelu yhteyksiinsä, nuoren tutkijan oma tilanne vähintään yhtä tukala kuin kohteensa. Sama ilmapiiri kuin Sofi Oksasen Puhdistuksessa, tiheänä ja ilmavana, älyllisesti rakentuvana. Puuttuuko Krossilta se tunteen viilto, joka on nostanut Oksasen heti suurmenestyksen?

Laittelen viimeisiä vetoja samalla omaan Huovis-kirjaani, tilkkeitä rivien väleihin. Oikeastaan nautittava työvaihe. Mikä nyt jää pois, se jää. Aamulehdessä oli jo myönteisiä mainintoja syksyn kirjasadosta.

Kävimme Kierikkalan laella Vilja Pylsyn kutsusta ideoimassa tulevaa Sillanpään 125-vuotismerkkivuotta 2013. On helppoa heitellä kaikenlaista, eri asia miten niitä sitten toteutetaan. Sillanpää ei nyt ole mitenkään huomion keskiössä, joten raikkaat ja tuoreuttavat ajatukset ovat tervetulleita. Naisteema näyttää nousevan, Sillanpää oli Ahon työn jatkaja myös naisten mielenliikkeiden herkkänä kuvaajana. Aina klassikko kannattaa nostaa unohduksesta, kun tilaisuus tarjoutuu. Ylen kirjallisuusohjelmat eivät ole miesmuistiin maininneet Sillanpäätä. Kuinka otollinen kohde hän olisi valoisan suvi-illan lukupiiriin. Hyvä kun pysyy varastossa.