Eniten ihmettelen kahta seikkaa. Ensinnä sitä että Suomi todella on säilynyt itsenäisenä tämän vuosisadan verran, läpi kaikkien melskeitten. Siitä voi hämmästyen liikuttua aivan kuten Dan Brown tervehdyksessään. Oma lippu on saatu nostaa salkoon joka itsenäisyyspäivä toisin kuin tuolla lahden eteläpuolella. Mutta pian sielläkin juhlitaan.

Toiseksi ällistelen sitä, että täällä ollaan nyt niin avoimen tyytyväisiä eikä isänmaallisia ilmaisuja enää nolostella. Kuka muistaa, kuinka opiskeluvuosinani 1960-luvulla ja vielä seuraavalla kymmenellä kuului asiaan synkistellä ja kirota kaikki kansallisiin arvoihin liittyvät ilmaisut. Vaikka meitä nyt ympäröi tämä rannaton globalisaatio, olemme kypsiä tunnustamaan oman maan parhaimmuuden. Tai ehkä juuri siksi.

Muuten juhlapäivä sujui rauhallisen oleilun ja lueskelun merkeissä. Aattoiltana sentään kävelimme rantaan katsomaan ilotulitusta ja Kauppatorin lippurivistöäkin ihastelimme. Aamulla reippailin Tähtitorninmäelle. Oli hieno talviaamun sää kohotella lakanan kokoista lippua. Fennomaanista tilaisuutta isännöi kulttuuriministeri Sampo Terho, joka pyöri myös Oulun pääjuhlassa. Iloista veikkoa ei näy enää painavan edes Juha Hurmeen nasevat tölväisyt.

Päivän tekstinä oli kotona Kai Häggmanin, Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman komea teos 1917, jonka harvinaisesta kuvituksesta vastaa vanha yhteistyökumppanini Jukka Kukkonen, johtava taituri kuvien löydännässä. Kirjaa lehteillessä pääsi syvälle juhlapäivän tunnelmiin. Eivät ne niin kaksisia aikoja olleet sata vuotta sitten, mutta Keskisarja todistaa, että maa oli ihmeen kypsä itsenäisyyteen. Ranttaliksi meni välillä, mutta siitäkin toivuttiin käsittämättömän nopeasti.

Keskisarja luottaa väkeviin lauseisiin ja oikoo vähän mutkia, mutta näin hän saa tekstiin tehokasta porhallusta. Kuisman ote on tyynempi ja analyyttisempi, edellyttää vähän taloudellista taustatuntemusta.  Häggmanin osalta on vielä luku kesken, totta hän kulttuurin kentän tuntee pitkin ja poikin tehtyään monta limittäistä alan historiaa. Hieno kirja, josta iloitsee vaikka vain kuvia selailemalla.

Sibeliuksen Kullervoa kuunnellen ja Marjan mainioita lihapullia nauttien kului keskipäivä, kunnes linnan juhlat kutsuivat. Kiva katsella rauhassa kotituolista ja bongata tuttuja. Parahiihtomestari Ilkka Tuomisto edusti Hämeenkyröä. Urheilijoita oli paljon, kulttuuriakin kohtuullisesti. Pukuja täytyy kommentoida, nehän on nostettu valtakunnan kehityksen ehdottomiksi pääasioiksi. Pian ne taas säälimättä lehdissä ruoditaan. Veteraaneihin lohkeaa yhä suurempi huomio. Sykähdyttävin hetki oli taas pääparin tanssinaloitus. Ja Katri lauloi, kaikki sinivalkoiset elementit kohdallaan.

Ei muuta kuin kiitollisin mielin aloittamaan uutta vuosisataa. Voisiko tästä vielä parantaa?

6.12.2017