”Aivan saatanan perkeleen hyvä esitys.”

Voiko teatteriarvostelu kulttuuriosastolla alkaa näillä sanoilla?

Kyllä vaan voi. Sen osoitti Matti Kuusela tänään Aamulehdessä. Tässä tapauksessa ehdottomasti tyyliin sopiva sanamuotoilu – kun kyseessä on Väinö Linna ja hänen elämänvaiheensa kuvaus Päämäärä Tuntematon Komediateatterissa.

Olen muutenkin ällikällä Kuuselan kritiikistä. En ole moista koskaan lukenut. Panu Raipian kanssa olemme tässä viestitelleet, ja muutama on onnitellut. Uskomattomalta tuntuu edelleen.

Joskus vain käy niin, että näytelmä joka tuntuu ennakkoon ihan kelvolliselta ja kaikin puoli kestettävältä, saakin äkkiä siivet selkään.

Toivomme vain, että raisu kritiikki herättää katsojat ja vähän laiskasti käynnistynyt kysyntä Komediateatterissa vilkastuu. Kuuselahan ennusteli monen vuoden menestystä. Toivomme hänelle selvänäkijän lahjoja.

En nyt ryhdy suurempia spekuloimaan, kuten poliitikoilla on tapana lausahtaa. Olen hiljaa ja ihmettelen täällä Helsingin hiljaisuudessa. Kaipa sen koko jutun esiin saa Aamulehden verkkosivuilta tai jostain, Heli Helminen sen näytti laittaneen Facebookiinkin. Onhan se lajissaan harvinaisuus ja sitä paitsi loistavasti ja innoittuneesti kirjoitettu. Aniharvoin jos silloinkaan kriitikko yltää moiseen suoritukseen. Ja harvoin näyttelijäkään. Onhan tämä ennen kaikkea Tuukka Huttusen juhlaa, nuoren kaverin kertakaikkinen läpilyönti.

Sanoin hänelle ensi-illassa, että nyt voisi toistaa Edvin Laineen murjaisun Veikko Sinisalolle, kun tämä oli selvittänyt suuren kuolinkohtauksen konekivääri sylissä Tuntemattoman sotilaan filmauksessa: ”Veikko, nyt sinä ponkaisit kerralla tähtiluokkaan!”

Eipä tule enempiä mietteitä mieleen. Nautitaan nyt viiden tähden täysosumasta, kun semmoinen harvinaisuus kerrankin kohdalle osuu.

4.11. 2017