Olihan tunnelma korkealla eilen Tampereen Komediateatterissa. En ihan tällaista odottanut. Spontaanisti pomppasivat pystyyn ja hurrasivat, kun Tuukka Huttunen lopetti monologinsa tuohon tunnettuun: ”Aika velikultia.” (Ei sentään henkilökultia, kuten Pitko lehdessä ehdottaa.) Veteraanit tuijottivat meitä jämerästi seinältä.

Tuttua teatteriväkeä ja muuta yleisöä rynni juhlatalon lämpiöön. Tämä alkoi vaikuttaa melkein tapaukselta. Salmelais-näytelmän tuottajat Ikaalisista, Minni ja Matti Huusari olivat sekä Hellaa näytellyt Vilma Tala. Ja Hämeenkyrön teatteritirehtööri Kauno Perkiömäki. Esikoispalkinnosta kisaava Marjo Saarinen, entisiä oppilaita kuten myös teatterin toimitusjohtaja Teemu Ojala. Timo Malmi neulasi ruusun rintaani heti eteisessä, näkyi myös Pirkkalaiskirjailijoiden nykyinen puheenjohtaja Tuiija Välipakka, olivat Sina ja Maila ja Matti ja meidän perhekuntaa Aino ja Ville Marin kanssa. Muita nyt mainitsematta.

Tuukka Huttunen oli näyttämöllä loistovireessä. Poika heittäytyi rooleihin täydellä intensiteetillä. Videot toimivat, äänet jyrisivät, miehet väittelivät, taistelut etenivät. Sitten loppu ja huutoa katsomosta. Hiukan pyörryksissä kiipesin toisten perässä lavalle. Alkoi tuntua, että perille meni. Linnan perillisetkin olivat katsomossa, Sinikka ja Petteri. Mitähän miettivät?

No sitten se vasta nähdään kun… Oli ainakin Matti Kuusela katsomossa, jos hän kirjoittaa Aamulehteen, niin hyvissä käsissä ollaan, meni sitten syteen tai saveen. Oli myös aina luotettava Katariina Fleming. Yleisön innostuksesta ei voinut erehtyä. Teatterin Grand Damet Liisa-Maija Laaksonen, Tuija Vuolle, Liisa Roine kiittivät tippa silmässä. Ja Seppo Mäki oli vakavan vakuuttava. Reino Bragge sanoi, että parasta komediateatteria ikinä. Enempää en kerrokaan. Ohjaaja, kaima Raipia sanoi: ”Niin paljon kehutaan että hävettää…”

Syötiin herkullinen iltapala, kuultiin puheita ja saatiin lahjoja, Tuukalta (kuvassa) äitinsä kutomat harmaat INT-sukat! Niillä nytkin tässä tassuttelen, lämmittävät mukavasti. Aamu jo hämärästi valkenee. Lehteä hain pitkästä aikaa yhdessä Taunon kanssa taskulamppu kourassa. Oltiin sitä mieltä, että seksuaalisen häirinnän vainot menevät hyvää vauhtia naurettavuuksiin, samoin se lähimmäisten päivä, jolla kuulemma isän päivä korvataan. Lakkauttaisivat ennemmin kokonaan, kyllä me isät ilmankin pärjäämme.

Uusi päivä, uudet kohteet. On raukean onnellinen tunnelma. Pistän tähän eilisen muistettavan päivänmäärän kuin on: 2.11. 2017.