Carl Haglund siteerasi aiheellisesti Runebergin runoa vannoessaan virkavalan, mutta olisi saanut siteerata alkukielellä. Vai näytettiinkö uutisissa vain suomenkielinen katkelma?

Kaikkien aikojen paras haastattelukeikka iltapäivällä. Kirsi Lassila Sun radiosta vei meidät laivalla Viikinsaareen, tarjosi vanhassa ravintolassa mainion lounaan ja vieläpä ehdimme paviljongin päivätansseihin sen päälle. Viehättävä paikka on Viikinsaari! Vaikka se tuli vastaan monesti, kun kirjoitin teatterihistorioita (kesäteatterikin siellä oli jo 1920-luvulla), enpä ole siellä koskaan käynyt. Saari näyttää olevan täynnä toimintaa, siellä paitsi syödään ja tanssitaan myös pelataan, leikitään, uidaan ja otetaan aurinkoa. Levollista entisaikojen henkeä. Lenkkipolkuja on riittämiin. Lapsiperheiden ja vähän muidenkin lomaparatiisi. Palaamme tänne vastedes joka kesä.

Ohjelmasta tuli toivon mukaan elävä. Kirsi oli hyvin valmistautunut ja teki rentoja kysymyksiä. Marja saiViisivuotishääpäivämme. Siitä tuli aika ihmeellinen.

Katkoin rannalta ruusuja aamulla, ja Tauno postireissulla tuloani katseli vähän hymyillen, mutta myönsi, että viisi vuotta yhdessä on hyvä saavutus. Kannattaa juhlistaa. No hänellä tulee pian viisikymmentä täyteen.

Kahvitarjotin vuoteelle ruusuineen, laulun nyt jätin. Marja antoi ihastuttavan kortin, itsenäppäimellä otettu. Lemmen seitsemäs taivas on yhä meidän, hän vakuuttaa.

Sonnustauduimme Längelmäelle, Tunkelon Isotaloon, missä varsinaiset perinnepidot odottivat. Mahtavan rusthollin emäntä Kirsti Kontio-Ollila otti vastaan ja asetuimme hirsiseinäiseen pirttiin notkuvan pöydän äärelle. Pöydässämme musiikkiväkeä, Erkki Fredriksson seurueineen. Savonlinnan tapauksia muisteltiin juhlavuoden kunniaksi. Kyröläisiäkin näkyi, ranskan opettajani Jaakko Laaksonen, sekä Sepänkadun friidu Tuula Karjalainen.

Keväällä Club Lyonin ranskalaisessa illassa lupasin Kirstille tulla puhumaan lisää Ahosta näihin hänen pitoihinsa. Kylläpä kannatti. Yksin sillikaviaari oli viedä kielen mukanaan muista herkuista puhumatta (huippuna hiljaa haudutettu luomukaritsan uunipata!). Pysyin silti puhevireessä ja vedin vaihteeksi linjaa Ahon toiminnasta Keski-Suomen päätoimittajana ja tietysti muistakin vaiheista. Kirsti muistutti tämän rusthollin pojan E.A. Tunkelon kuvauksesta (Virittäjä 1944), joka koski mm. Ahon kohtuullisia ruokailutapoja. Kirjojani oli jopa myytävänä, ja niitä meni pitkälti toistakymmentä. Pyypiisku-niminen viehkeä yhtye soitteli omia kansanmusiikkisovituksiaan. Loistavasti järjestetyt pidot.

Muistutin siitäkin, että Niskavuoren vanha emäntä naitiin nuorena täältä Längelmäeltä Niskavuoren taloutta perinnöllään kohentamaan. ”Ei jumaliste olisi tarvinnut Längelmäeltä naida sellaista, joka metsään juoksee. Olisi niitä kotipitäjästäkin löytynyt”, herjaa Heta Juhanille, kun tämän suhde Malviinaan on järkyttänyt Loviisaa. Kannattaisi pystyttää tänne patsas Loviisalle. Onhan niitä fiktiivisillä henkilöillä: Silja Salmeluksella, Konsta Pylkkäsellä, Antero Vipusella jne.

Raukean onnellisina ajelimme Längelmäeltä Kyröön kuunnelleen samalla Sun radiosta torstaisen Viikinsaaren retken Hopealinja-ohjelmaa. Hyvin pärjäsimme Kirsin haastattelussa, rento ohjelma, silti sisällyksekäs. Marja avasi uransa kirjakatsauksella, jatkoa seuratkoon. Ohjelma päättyi hääpäivän onnitteluihin ja kauniiseen valssiin, joka ei kuitenkaan ollut häävalssimme.

Ei hätää, se tuli heti lauantain toivotuissa, kun kotiin ehdimme. Helinä oli kultaisena sitä toivonut. Tanssimme siis Lemmen seitsemättä taivasta sateen ropistessa ulkona. Ja Sun radio soitti sen heti perään uudestaan Kirsin terveisin. Alkoi mennä jo överiksi tämä häämuistelumme.

Vilvoittelimme vielä Mahnalan mansikkatansseissa parisen tuntia, sadekin taukosi. Tuttuja, kylänväkeä, kärjessä valtuuston puheenjohtaja Maria Härkki ja Lasse Santala sekä ex-valtiopäivämies, nimipäiväsankari Klaus Pentti, joka on kasvattanut viikset huolettomien eläkepäivien merkiksi.

Lasit kuohuviiniä, hämmentyneen onnelliset tunnustukset. Miten tää kaikki on näin hienosti sujunut. Lemmekkäästi viimeistelimme hääpäivän.