F. E. Sillanpään Seura tarkasteli yleisessä syyskokouksessaan kuluneen kesän satoa. Sehän on mitä mahtavin. Kiitoksiin ja ylistelyihin kului puoli kokousta. Toinen puoli oli kriittisempi.
Vanhan sanonnan mukaan ihminen kestää yllättävän paljon kehumista. Sitä on nyt tullut itse kullekin roppakaupalla. Mutta kestääkö tällainen pieni kirjailijaseura ja miten hyvin yltäkylläistä menestystä?
Kun sitä tulee niin yleisö- ja arvostelumenestyksen kuin jopa talouden osalta, alkaakin olla kiperät paikat. Kuinka tästä jatketaan? Miten nyt saavutetut asemat säilytetään ja jos mahdollista entisestä parannetaan? Talkoovoimin ja parhain taiteilijataidoin rynnistettiin merkittäviin tuloksiin, mutta onko malttia ja kestävyyttä kehittää hienoa tuotetta edelleen.
Näyttää siltä, että mainio ja monissa koeteltu Sillanpään Seura on valitsemassa helpoimman tien ja livahtamassa koko vastuusta. Se myy tai oikeammin luovuttaa oopperansa uudelle yrittäjälle eli nykytermein yksityistää taideteoksen tuotannon.
Jos voimat uupuvat ja väsymys valtaa, ei kai siinä mikään auta. Muutaman avainhenkilön luopumus tuottaa ketjureaktion. Resurssien pulaa seura ei voi valittaa, sillä koskaan historiansa aikana sillä ei ole ollut niin mahtavia voimavaroja kuin juuri nyt olisi – niin taiteilijain, talkoolaisten kuin taloudenkin osalta.
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Tärkeintä on, että Sillanpää-oopperan esitykset jatkuvat jokseenkin entisessä kuosissaan myös ensi kesänä. Lippujen myynti käy jo vilkkaana. Osan paikallisista taustavoimistaan se menettää, mutta uusia ja laajempia voi ilmaantua.
Ja onko lopulta väliä, mikä taho tai yhtiö tuotannosta vastaa? Katsojia se ei vähääkään liikuta, jos olikkeet muuten toimivat.
Itse olen kuitenkin haikea ja pettynytkin. Emme kyenneet motivoimaan vanhaa kunnon seuraa juuri, kun sen loistavin kausi voisi olla edessä. Totta puhuen seura on mielestäni tekemässä 42-vuotisen historiansa suurinta tyhmyyttä, jota se vielä karvaasti katuu.
Koko tuon ajan olen istunut, kamppaillut ja kahinoinut seuran johtokunnassa milloin puheenjohtajana tai sihteerinä, joskus vain jäsenenä. Kirjoittanut, ohjannut ja nähnyt kymmeniä muistorikkaita näytelmiä Myllykolussa. Ei siis ihme, että yritin nytkin viimeiseen saakka puolustaa seuraa, jota vehreässä nuoruudessani 1975 olin ensimmäisten joukossa perustamassa. Muistot pysyvät.
Seppo Pohjolan säveltämä Sillanpää-ooppera kajahtakoon uusin järjestelyvoimin ilmoille taas ensi kesänä. Sille on toivotettava kaikkea onnea ja menestystä.
Eemelin päivänä 2017