Syntymäpäivä. Verannan kahvipöydässä odottamassa hauska tervehdys ja lahja Marjalta. Nousen keskimäärin kaksi tuntia ennen ihanaa vaimoani. Päivä potkaistaan sateessa liikkeelle.

Synnyinkin maanantaina, olen myöhästynyt sunnuntailapsi kuten äitini kertoi. Marja loruili jotain lempeää maanantain lapsesta. Yritän siis olla sellainen.

Puhelimeen ja koneelle tulee kivoja tervehdyksiä. Käytiin pitkästä aikaa lounaalla Sarvessa, missä tapasin tietysti serkkuni Oskun ja sain lisää onnitteluja. Teimme hankintoja: Marja uuden tehopölynimurin ja minä virvelin, kun poikani vei vanhan. Tuimme kuihtuvan Valtakadun liike-elämää.

Elämäntilanne tuntuu nyt hyvältä, jopa toiveikkaalta. Vielä riittää terveyttä ja vapautta ja työintoa. Ulkoisissa olosuhteissa ei valittamista. Vielä voisin keskittyä paremmin tärkeisiin ja karsia kaikkea toisarvoista. Mutta elämää sekin on.

Vilkaistiin Ilta-Sanomia. Siellähän komeilen taas kommentilla siitä Ala-Harjan tapauksesta. Sanoma menee harvoin semmoisena perille. Sanoin puhelimeen, että tämä loukattu sisaren perhe varmaan ajattelee, että heidän kriisillään tehdään nyt rahaa. Jutussa kommentti tietysti kääntyi minun käsityksekseni. Kirja on hyvä eikä ansaitse näin rajua sivumyllytystä. En silti usko tahalliseen mainostemppuun. Ei vakava kirjailija saati lähipiirinsä niin kyyninen voi olla. Kysymys sinänsä on vaikea sikäli, että kirjailija käyttää väistämättä lähiympäristönsä aineistoa, vaikka teoreettinen kirjallisuudentutkimus sivuuttaa sellaiset seikat. Kun törmätään konkretiaan kuten tässä, teoriat karisevat. Todellisuus tunkee tekstiin, ei voi mitään.

Rikollisliigat valtaavat Suomea, prätkäremmit iskeytyvät jo pohjoisiinkin kyliin. Mikä on yhteiskunnan vastaus: poliisin resursseja leikataan radikaalisti. Hyvin menee, roistot nauraa.