Parin kuukauden maalaiselon jälkeen taas Helsinkiin. Marja starttasi Turkuun, joten Alma jäi taloa pitämään.

Meillä oli Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunnan (pitkä nimi!) kokous Tietokirjailijoiden toimistossa, kevyt lounas saatiin ja tämän kesän tapahtuma kehuttiin, etupäässä. Jotain pientä kritiikkiä toki keksittiin. Ja sitten jauhettiin kohtalaisen pitkään ja vilkkaasti ideoita seuraavaan ja sitäkin seuraavaan kesään. Tämä joukkue toimii erittäin hyvin, tuntee kentän ja keksii esiintyjiä, skarppaa teemaa ja toivoo vain päivien ilmeen nuorentamista. Saas nähdä kuinka siinä onnistutaan. Perusilmeen antavat kuitenkin kunnon antikvaarit, heidän intressejään yli muiden kunnioitettava. Ja tietysti suuren yleisön. Kuten Anu Laitila oli huomannut, missään kirjallisuustapahtumassa ei näe sellaista monituhatpäistä yleisömäärää kuin Sastamalassa Sylvään koulussa.

Jatkoistunto Vesan ja Mikko Lahtisen kanssa Teatterin terassilla. Mikolla on mainio hanke meneillään: kartoittaa kirjailijoiden muistomerkkejä maassamme. Viimeksi tutki läpi kaikki kirjastot. Siinä on matkailemista ja löytämisen iloa. Vesan kanssa lisäsimme Mikon tutkintalistaa, seuraavaksi voisi kartoittaa kirjailijoiden hautakivet (Kivet kertovat!) ja kirjailijakodit. Pitkään siinä iltapäivän auringossa viivähdimme. Vesa kertoili kuulumisia Otavan pihajuhlasta, Mannerheim-leffa sielläkin oli ollut keskeisenä puheen (hyväntahtoisen naurun) aiheena.

Huomasin muuten vasta nyt, että Kainuun Sanomat on julkaissut (14.8.) loistavan arvion Huovis-kirjastani, kirjoittajana lehden kulttuuritoimittaja Sinikka Viirret. Kerrassaan oivaltava ja ytimeen osuva juttu. Totta kai tuntee aiheen, Huovisen omassa kotilehdessä. Nyt kun tärkeimmät julkaisut, Hesari ja Kainari, ovat sanansa sanoneet, voin olla hyvällä ja rauhallisella mielellä.

Kun keskustassa pitkästä aikaa seippailin, kävin vielä Engelissä katsomassa sen Kilimandjaron lumet, jota pirusti on kehuttu. Humaani ja lämmin elokuva olikin, toisenlainen kuin kuvittelin nimestä päätellen, muistutti hengeltään ja yhden näyttelijänkin osalta aika lailla Aki Kaurismäen teosta Le Havre. Kauniita, ihmisen hyvyyteen luottavia satuja kumpikin.