Yhteen iltaan voi mahtua merkittäviä tekijöitä. Tavallinen tiistai, ja seurustelin Juhani Ahon, Anna Ζiguren ja Jean Sibeliuksen kanssa. Monia muitakin tapasin Latvian suurlähetystössä ja Svenska Teaternissa.

Nämä kirjailijaseurat eivät kohdallani lopu millään. Juhani Ahon seura piti vuosikokouksensa Latvian lähetystössä tuossa kulman takana Armfeltintiellä. Siihen osuu monia historiallisia yhtymäkohtia. Ensinnä se sijaitsee aivan Ahon entisen kotitalon naapurissa, Juhani Ahon tien kulmassa. Hänen patsaansakin siinä puiston nurkalla komeilee, Tukiaisen erittäin luonteva näköispatsas. Paras kokouspaikka siis, kaunis rakennuskin.

Lähetystörakennuksella on oma dramaattinen menneisyytensä. Se on myötäillyt historian suuria käänteitä ja palannut alkuperäiseen käyttöönsä 1990-luvulla, jolloin Latvia sai itsenäisyytensä takaisin. Nykyinen suurlähettiläs kertasi näitä vaiheita avauspuheessaan. Rakennusta ensimmäisenä silloin emännöinyt suurlähettiläs Anna Zigure palasi nyt taloon 17 vuoden tauon jälkeen. Hän piti vuosikokousesitelmän Juhani Ahon teosten käännöksistä Latviassa ja paljosta muustakin.

Kuulimme harvinaisen mielenkiintoisen esitelmän.  En muistanut minäkään, että Ahoa käännettiin niin paljon latviaksi 1900-luvun alussa. Ahosta tuli suorastaan Suomen symboli Latviassa. Oliko niin, että novelli ”Maailman murjoma” käännettiin peräti seitsemään kertaan? Ja sen otsikkokin muuttui neljästi. En ole luvuista ihan varma, mutta suuruusluokka oli tämä. Myöhäisempiä käännöksiä selittää se, että maan historia jakautuu niin jyrkkiin miehitysaikojen ja vapauden jaksoihin. Toisen maailmansodan jälkeen, neuvostovallan aikoihin, käännökset suomesta loppuivat joksikin ajaksi kokonaan.

Kaikenlaisia surkuhupaisiakin esimerkkejä Zigure kertoi neuvostovallan ajoilta. Kiven Nummisuutarien esitykset lopetettiin alkuunsa, sillä Latvian työläiset (?) eivät olleet teokseen tyytyväisiä. Mika Waltarin teokset olivat ankarassa julkaisukiellossa. Sensuuri oli tietysti tiukka. Hänen kirjansa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941) riitti kiellon syyksi.

Ihme kyllä Sillanpäätä voitiin kääntää 1980-luvulla, huolimatta ”Marssilaulusta”. Anna käänsi Nuorena nukkuneen, ja minä sain kirjoittaa siihen esipuheen. Yhdessä kiertelimme Hämeenkyrössä tutustumassa teoksen maisemiin. Romaania on myyty Latviassa 115 000 kappaletta! Viime kesänä kohtasimme Annan ja Jukka Rislakin kanssa Jurmalassa, kun Kianto-seura retkeili siellä nimihenkilönsä jäljillä, mutta Kiantoa ei ihme kyllä ole latviaksi käännetty juuri lainkaan.

Annan monet hauskat jutut sisältyvät hänen kirjoittamaansa kirjaan ”Suomi latvialaisten silmin” – ehkä otsikko ei ole ihan täsmällinen, mutta aihe osoittautui yllättävän kiinnostavaksi. Kirja on jo käännetty, mutta yhä vailla kustantajaa. Hoi Suomen valppaat suur- ja pienkustantajat, tässä teille valmis itsenäisyyden juhlavuoden paketti!

Nautin vähän viini- ja makeistarjoilua, varmistelin muutamia tulevia keikkojani Sillanpään ja Leinon merkeissä ja riensin reipasta marssia Viiskulmaan, missä kohtasin Marjan ja jatkoimme Svenska Teaterniin! Siellähän oli vallan suurenmoinen jubileum Sibeliuksen Finlandian ensiesityksen kunniaksi, joka tapahtui samassa paikassa marraskuussa 1899. Helmikuun manifestia vastaan silloin juhlittiin isänmaallisin tunnelmin.

Tämä Johan Storgårdin suunnittelema uusintajuhla oli mitä hauskin idea ja oivallisesti komponoitu. Helsinki Sinfonietta soitti Sibeliusta todella komeasti ja monet entisaikaiset merkkihenkilöt esiintyivät Aino Sibeliuksesta, Eino Leinosta, Jalmari Finnestä, J. J. Wecksellistä ja I. Timirjasevista alkaen. Maestro ( Erkki Lasonpalon hahmossa) johti tietysti itse orkesteria. Ensiesityksen aikaisia kriitikoita ja näyttelijöitä nousi yllättäen esiin yleisön joukosta. Johan heilutteli aitiostaan silloisen teatterinjohtajan Castegrenin ylevässä roolissa. Onnittelin miestä hänen jättäessään teatterin johdon hyvässä kunnossa pian valittavalle seuraajalleen. (Kukahan muistaa, että hän on näytellyt minua tv-elokuvassa Enkeli tulessa!)

Hieno juhla, hieno idea, tunnelma korkealla, hipoi suorastaan hienostunutta nationalismia. Finlandian alkuperäinen nimi ”Kansa herää!” tuntui luonnehtivan koko tätä tiistai-iltaa, sen kumpaakin kohottavaa tilaisuutta, Latvian ja Suomen kaukaista mutta silti läheistä kohtalonyhteyttä.

21.3. 2017