Kirjojen päivä, ainakin julkisuudessa.

Finlandia-ehdokkaat eivät suuresti yllätä, tosin olen lukenut vain Ala-Harjan. Ollikaisen Nälkävuotta kehuivat niin rutosti radiossa Puttonen ja Novak, että se saikin heti illalla esikoispalkinnon. Onko muuten säännöissä, että yksi esikoinen ja yksi suomenruotsalainen on oltava joukossa. Pia Ingström sanoo (Hbl perjantaina), että on väsynyt jo kysymään tätä, mutta minä nyt vielä kysyn. Lisäksi kysyn, mikä sovitun oloinen tyhjiö on syntynyt Sofi Oksasen ympärille. Häntä ei kukaan edes mainitse saati pane ehdolle tai valita poisjääntiään. Häntä ei enää ole.

Kävin avaamassa Ateneumin näyttelyn 52 Sielua (OP Heinonen teki sen vahvimmalla kotimaisella eli englanniksi), joka onkin upeinta mitä maassa on nähty aikoihin – näin vain ensivilkaisulla. Tultava uudelleen, ehkä monesti.

Sieltä kävelin torin poikki Sanomataloon todistamaan tätä Ollikaisen esikoispalkintoa ja tapaamaan tuttuja, joita sentään paikalla on rajusta nuorennuksesta huolimatta. Hurmaavaa Lailaa sain suudella ja puhella Pekan, Vesan, Don Osmon, Janne Virkkusen, Kersti Juvan, Risto Volasen sun muiden kanssa. Elämäkerroista yllättäen puhuimme, Pekka kuuluu syksyn palkittuihin Lehtosellaan. Ja Osmo matkaa Pariisiin noutamaan jotain mystistä kirjallisuuspalkintoa, perästä kuultaneen. Kerroin lukeneeni juuri tulevaa työtä (liittyy Paavolaiseen) varten Sakari Virkkusen kirjan Elias Simojoesta – olihan erikoinen, vahva ja syttyvä jos sytyttäväkin henkilö. Meillä on aika vähän enää kuvailtu entisiä poliittisia taistelijoita. Heidi Köngäs kirjoittaa Speeristä, mutta kuka enää edes muista näitä kotimaisia oikeistoaktivisteja. Speeristä on nähty näytelmä Kaupunginteatterissa, mutta kukahan tekisi Elias Simojoesta?

Anne Helttunen tekee kirjaa kirjailijamuseoista ja vakuutti selvittäneensä Hämeenkyrössä Sillanpään museot. Valittelimme kuinka kehnosti on enää varoja tällaisten ylläpitämiseen maassa, Paikkarin torppakin on menossa hunningolle. Myllykolu ja Töllinmäki kohennettiin viime vuonna hyvään kuntoon, ei niinkään kunnan vaan yhdistysten ja EU-rahojen voimalla. Mikä on vaikuttavin kirjailijamuseo: Tšehovin Jaltalla, Balzacin Pariisissa vai Dickensin Lontoossa? Tässäkin olemme aika vaatimattomia eikä uusia enää synny. Onko Päätalon Kallioniemi viimeisiä?

Pieni memento: Ollikaisen yhteydessä on mainittu nälkävuosien kuvaajina tietoteosten ohessa Alkio ja Tawaststjerna, mutta muistettakoon myös Sillanpään Hurskaan kurjuuden väkevä alku.