Eilinen päivä alkoi  parhaalla mahdollisella tavalla, kuten kuvasta näkyy. Tapasin Salla Bergströmin trendikkäässä Scia Scia -kahvilassa.

Kirjoitamme molemmat nettikolumneja Eevaan, ja Salla ehdotti pientä yhteishanketta, jota voimme haudutella. Hän asuu diplomaattimiehensä ja lastensa kanssa Roomassa, ja häneltä kuulin kaikenlaista kiintoisaa täkäläisestä elämästä. Esimerkiksi terveydenhoito ei ole läheskään niin autuaallisen helppoa kuin minun satunnaiset kokemukseni  viittaisivat. Lapsiperheen vetäjällä on kaikenlaisia ongelmia.

Mutta onhan tämä suurenmoinen ja haasteellinen kaupunki asua! Tosin  Rooma on vain suuri hallinnollinen keskus, liike-elämä pyörii muuallla. Tämä on mahtava historiallinen näyteikkuna, josta kävijä näkee julkisivun. Siitäkin vain murto-osan.

Sain Sallalta paljon hyviä vihjeitä mitä voisin vielä tehdä ja nähdä, mutta aika loppuu kesken. Käynti  Leinon unelmapaikalla Monte Cavolla vaatisi auton, joten jääköön.  Millähän Leino sinne meni, hevospelillä kai. Toisella kertaa. Silloin valmistaudun paremmin ja otan aiemmin yhteyksiä, kuten Salla ystävällisesti neuvoi. Napolissakin olisi kuulemma ehdotttomasti käytävä ja missä kaikkialla.

Hyvästeltyämme lämpimästi jatkoin kulkua Tiberin rantaa kohti Lungotevere Vittoriaa. Olin huomannut jostain, että siellä  on Alberto Moravian kotimuseo. Sehän on nähtävä, jotta vertailisin Waltari-museon mahdollisuuksiin Helsingissä. Talo löytyikin pitkän kävelyn jälkeen ja kiipesin ovikyltin mukaan ylimpään kerrokseen. Näytti kovin suljetulta. Kun soitin kelloa, ovi kuitenkin avautui. Hyvin hämmästynyt prillipäinen kaveri ilmaantui ovenrakoon.

Ei tämä oikeastaan museo olekaan, vaan säätiön toimisto, hän selitti. Olihan tämä  Moravian asunto ja tätä pidetään auki joka kuukauden ensimmäisenä  lauantaina. Multo grazias. Ei päästänyt signore sisään, vaikka kerroin, että olen  lukenut koko Moravian tuotannon ja luennoinutkin hänestä yliopistossa ja tulen kaukaisesta maasta. Ei tehnyt Kirjailijaliiton jäsenkorttikaan mitään vaikutusta.

Kun puhuin silosäkein ja tertsiinein eri kieliä ja vetosin kortin avunantopykälään kaikkialla maailmassa, herra heltyi sen verran, että  lupasi pääsyn ensi maanantaina. No silloin mä olen jo lentokoneessa jumalauta! Pahoittelut, ovi sulkeutui. Johan oli tärkeä tyyppi. ”Jotain muuta”, varmaan pirun tähdellistä  sisällä juuri nyt tehtiin. Olkoon.

Kun kerroin tapauksen täällä Villa Lantessa, tarjoutuivat ystävällisesti heti soitttamaan ja hoitamaan sisäänpääsyn. Tärkeä professori Suomesta tulossa, olisi arvovaltaa takana. Epäilin kuitenkin mahdollisuuksia, eikä  se nyt niin tärkeää ollutkaan, kunhan improvisoin. En lähde sinne uudelleen törttöilemään.  Waltarin kotimuseossa ei ketään ainakaan kohdeltaisi näin ynseästi, kun se nyt ensin saataisiin aikaiseksi.

Lauhdutin lievää kiukkuani illalla La Traviatan esityksellä Teatro Salone Margheritassa. Koristeellinen, upeasti puvustettu, riehakkaasti tanssittu esitys vailla elämän tuntua. Lauloivat kauniisti annetuissa asemissa, eivät yrittäneetkään näytellä. Venyi pitkine väliaikoineen puoleen yöhön. Intiimi  salonki puolillaan väkeä. Menettelihän tämäkin, aina Verdiä kuuntelee.

12.11.2016