Kiva päivämäärä, kuin laskuopista.

Hämeenkyrön Näytelmäseura täyttää 30 vuotta. Olin perustavassa kokouksessa, jossa tulin valituksi ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Usean näytelmän olen kirjoittanut, joitain ohjannutkin. Oli siis syy ja velvoite osallistua juhlaan Koskilinnassa.

Anteliaasti järjestetty tilaisuus, ruoka hyvää ja juotavia vapaasti saatavana, sahti mainiota. Historiikki julkistettiin, toimeliaana kirjoittajana ja juhlapuhujana tohtori Sirpa Eskelä-Haapanen. Huomionosoituksia, kunniajäsenyyksiä myönnettiin kasapäin. Katkelma tulevasta näytelmästä nähtiin. Orkesteri soitti, oli solisti ja tanssia. Väkeä perinteinen sali miltei täynnä. Oma pöytäseuramme rattoisaa.

Ilta rytmiltään noudatti tuttuja kyröläisiä juhlaperinteitä: pitkiä taukoja, joita katkoivat lyhyet ohjelmanumerot. Orkesteri viihtyi pitempään tauolla kuin lavalla eikä juuri soittanut varsinaista tanssimusiikkia. Väki alkoi poistua koteihin aikaisessa vaiheessa. Lopulta tanssin puutteessa loilotettiin kansalliseen tapaan haikeita yhteislauluja.

Oli myös ilonaiheita: Mikkosen Jorman tapaaminen, keskusteluja entisten kiistakumppanien kanssa, Beni Siltala, Vilma Tala ja Antti Väre juttusilla. Yhteisymmärrystä löytyi. Mikkosen Jorma näytteli unohtumattomasti nuorta Sillanpäätä ja ohjasikin Eemeliä vuosina 1973-82. Totesimme hänen kanssaan olevamme käveleviä Taatan pystejä, emme muita tunnustuksia kaipaa. Mutta kaikkien aikojen parhaan Myllykolun näyttelijän Helmi Tarkin sivuuttaminen huomionosoituksissa kertoo seuran kapeasta sisäpiirihenkisyydestä.

En ole aina iloinnut seuran sekalaisesta ohjelmistosta, mutta yleisö on etupäässä tykännyt ja intoa on riittänyt halki näitten vuosikymmenten. Tyhmintä on voimien hajauttaminen Näytelmäseuran ja F.E. Sillanpään Seuran kesken, jolloin ei päästä huomionarvoisiin saavutuksiin. Nyt on taas käännekohta, seuraamme minne kehitys kulkee uuden puheenjohtajan johdolla.