Syyskuinen Huvilakuja.
Poliitikkojen täytyy antaa sellaisia lausuntoja kuin media heiltä odottaa. Oma ajattelu ei ole kovin soveliasta. Jos pääministeri rinnastaa kaksi erilaista väkivallantekoa, linjanvetäjät kiukustuvat. Nyt täytyy kohdistaa kaikki huomio äärioikeiston vauhtipotkuun eikä sekoittaa siihen maahanmuuttajan puukotuksia. Tämä selvä.
On kirkkaasti tuomittava rasismi eikä sekoitettava keskusteluun myöskään yhteiskunnallisia syitä, kahtiajakoa, syrjäytymistä ja sen sellaista. Tutkijat, jotka yleensä etsivät kaiken syyn yhteiskunnan rakenteista, rientävät nyt vain räikeimmän oireen tunnistajiksi. Sitä paitsi lausunnon täytyy tippua heti, reaaliajassa, vaikka pääministeri istuisi lentokoneessa. Ei toimittajilla ole aikaa odotella, että mitä se sanoo. Hätähousutiedotus on valtatrendi.
Ja oletteko huomanneet, arkkipiispa ei ole vieläkään sanonut mitään! Kansa sumussa vaeltaa eikä tiedä, kuinka tapauksiin pitää suhtautua, ellei sitä ylhäältä ohjasteta. Ahmatti-some tarvitsee käyteainetta, heti.
Joukko rauhallisia kansalaisia kuunteli samaan aikaan Pietarin ihmeistä Rikhardinkadun kirjastossa. Venäjän kirjallisuuden professori Tomi Huttunen kertoi kuvin ja ääninäyttein omasta Pietaristaan. Varsinkin 1990-luvun vaivalla virkoava rock-kulttuuri nousi kiinnostavasti esiin. Tekstit olivat parasta lyriikkaa, hellän koleaa ja karmivaa. Valloituin jossain määrin laulajasta nimeltä Diana Arbenina, Pietarin Eva Dahlgren, mutta karheampi.
Myöhemmin illalla Kansallisen lavaklubilla luettiin nuorta Waltaria, asialla vanhat ketut Jukka Rantanen ja Veikko Honkanen, Poikkesin kävelyllä vähän kuulostelemaan, hyvin kulki. Tämmöinen matinea on hyvä muoto, kahden näyttelijän dialogi taustatietoineen. Kuukauden päästä on vuorossa Sinuhe.
Helsinki tarjoaa kaikenlaista ja ilmaiseksi. Waltari on viikon nimi, maanantaina oli syntymäpäivä ja seuran johto laski perinteiset kukat muistomerkille ja istahti Eliten ajattomaan interiööriin. Ajatus Tunturikatu 13:n kotimuseosta tuntuu edelleen sinnittelevän hengissä sikäli kuin Jopi Elstelän aivoituksia on kuultu ja luettu. Hesarin viikkoliitteesen on tulossa aiheesta laajahko juttu. Tämä pantiin tyytyväisinä merkille.
Waltarista menen puhumaan vielä perjantaina Ruskeasuolle erityisopettajien tilaisuuteen. Myös Vanhan kirjallisuuden päivät hyvästellään tällä viikolla, viime kesä käydään vielä läpi. Sesonki kiihtyy, kirjamessuja kohti painellaan. Kun ehtisi lukea kotimaisia uutuuksia.
Tuomitsemme tottakai vastarintaliikkeen väkivallanteot kaikissa mahdollisissa käänteissä. Budjettikeskustelussa edustajat suorastaan kilpailivat osanoton ja tuomion ilmauksissaan, kukaan ei saa pudota ketjusta tai median vaino alkaa välittömästi.
Samalla pieni suositus: Michel Houellebeckin romaani Alistaminen (Soumission 2015, käännös Lotta Toivasen, WSOY) näyttää hyvin koukuttavasti, kuten on tapana sanoa, mihin Euroopassa ollaan menossa 2022. Muslimijohtaja Ben Abbas on valittu Ranskan presidentiksi. Mielenosoitukset ovat lamauttaneet liikenteen, yliopistot on suljettu. Kyllähän nämä muutamien tyyppien meitä järkyttävät mielenosoitukset täällä ovat pientä verryttelyä siihen, mitä järistyksiä Euroopassa on latautumassa. Ehkä niitä voidaan täällä vielä ajoissa torjua.
20.9.2016