Vahvojen tunteiden vaihtelua tarjoili kulunut viikonloppu.
Saatoimme hautaan serkkuni, viisi vuotta minua nuoremman kaverin. Sahan entinen työnjohtaja, kova penkkiurheilija oli ensimmäinen lähtijä tästä lähimmästä sukupiiristä. Muistot palaavat kauas, tulee kelatuksi omia vaiheita ja toisten. Samalla tunteet sekoittuvat: on yhtaikaa hauskaa ja haikeata kohdata jälleen sukulaisia, joita yhä harvemmin enää tapaa. Nuoret jäsenet ilahduttivat, vainajan valoisa poika varsinkin. Siellä on jatkuvuutta ja elinvoimaa, fiksuja ja elämässä kiinni olevia tulevaisuuden tekijöitä.
Lauantaina vietettiin Mielenterveysseuran valtakunnallista itsemurhien ehkäisypäivää. Tarkoitus on varmasti hyvä. Mutta miten niitä kampanjoilla ja kollektiivisesti voitaisiin estää, kysyn ihmeissäni. Ihminen on yksilö, tekee viime kädessä omat ratkaisunsa. Tapaus voi olla synkkä ja aiheuttaa tuskaa lähimmille, mutta omaa tahtoa on silti mielestäni kunnioitettava. Kaikkia ei tämä elämä loputtomasti maita, minkä sille mahtaa.
Sitten vaihtui tunnelma jyrkästi. Kirjoitin Myllykolun näyttämön raivaustarpeesta näille sivuille kuukausi sitten. Ja katso: sana oli mennyt perille. Ilmoittautui hurja talkooporukka – ei Hämeenkyröstä, vaan ympäri maata, Oulusta Helsinkiin! Kun menin tilannetta katsastamaan, siellä lähes parikymmenpäinen naisjoukko oli jo tehnyt ihmeitä. Näyttämö ympäristöineen oli kohta niitetty, karsittu, haravoitu ja heinät ja vesakot kuljetettu tipotiehensä. Riehumista organisoi tietysti Pylsyn pystyvä perhe.
Mistä tällaista joukkoa voi yhtäkkiä paikalle polkaista? He olivat, kuulkaa kummaa, baritonimme Waltteri Torikan fanikaartia! He seuraavat tähteään minne hyvänsä hän ilmaantuu laulamaan, ja nyt he halusivat kunnostaa idolilleen ja tietysti muillekin esiintyjille mahdollisimman hyvän tantereen, missä nuori Sillanpää voi yleisöään ensi kesänä hurmata.
Neljä vuosikymmentä olen täällä taistellut, mutta harvoin ollut hauskemmissa talkoissa. Sain pienen osani naisten hehkusta minäkin, esittelin museota ja tulevaa hanketta ja nautin Katariinan täyteläistä kenttälounasta. Tapahtumaa tallennettiin lukuisilla kameroilla. Oopperahenki nousee, siltä alkaa tosissaan tuntua, 70 % lipuista on myyty.
Naiset näyttivät todella nauttivan työstä ihanteellisena syyskesän iltapäivänä ja uhkasivat tulla vielä uudemman kerran, joten tervetuloa, kyllä kohteita keksitään.
Ja syksy sen kun lämpenee, sieniä löytyy vieläkin, pian siirrytään suppilovahveroihin. Saunaa lämmitetään, puita ensi kesäksi hakataan ja sunnuntaina grillattiin ja syötiin ulkona. Järvi siintelee tyynenä, syvän sinisenä. Uida kestää vielä hyvin. Ihmeellinen on elämä. Ja silti joillakin on oma oikeutensa siitä vapaaehtoisesti luopua.
11.9.2016