Kyrössä ollaan ja ruotsia puhuttiin Marjan kanssa, ainakin aamupäivä, Saska Saarikosken taannoista ehdotusta noudattaen. O de va jättekul int sant.

Vierailin eilen Tampereen Pohjola-Nordenissa, tilaisuus Svenska Klubbenilla. Aiheena ”Talvi Pohjolassa” – ei siis mikään ihan suppea. Etsiskelin hyviä sitaatteja kirjallisuudesta, Hamsunista ja Lagerlöfistä Delblanciin, Ahoon, Kiantoon ja Huoviseen. Onhan noita hyytäviä talven kuvauksia vaikka missä, unohdin Peter Hoegin Lumen tajunkin. Sillanpäältäkin löytyy, vaikka se herkkä lapsinovelli ”Lumituisku” (Enkelten suojatit). Lumipyry sinänsä on venäläinen aihelma kuten entinen professorimme Annamari sitovasti on osoittanut.

Myrskystä huolimatta kourallinen kiinnostuneita oli puskenut paikalle. Puita kaatui ja sähköt katkeilivat, mutta Viehätys seisoi tanakasti paikallaan. Marja hommasi uuden lieden vanhan ja hitaan tilalle. Onhan muuten Topeliuskin talvi-iltain tarinoiden kuvaaja, radiosta tuli Kirstin hyvä haastattelu näistä uusimistaan saduista. Sampo Lappalainen! Ja Prinsessa Kultakutrista saisi kuulemma näytelmän, kunhan joku tekee. Pitääpä vilkaista. Kirstin mukaan saamme kiittää Topeliusta suuresta teatteri-innostuksestamme. Kaikki olemme koulussa satunäytelmissä näytelleet.

Kuinka pitkälle muuten vanhojen teosten kieltä sopii modernisoida? Topelius ansaitsi hellän uudiskylvyn, mutta toivottavasti ei kukaan ryhdy kirjoittamaan Kiveä nykykielelle. Onhan siellä paljon sanoja, joita nuori ei enää ymmärrä. Ottakoot selvää. Kalevala on jo lapsille suorasanaisesti kerrottu, ja Samuli Salvuri siisti aikoinaan Seitsemää veljestä. Jäljet siltä osin pelottavat.

Hämeenkyrön Sanomien toimituksessa kääntelin vuoden 1917 vuosikertaa. On kuin kultalehtiä selaisi. Eero Alpi ja Sillanpää sijaisenaan toimittivat lehteä reippain ottein. Alpi kehui kaverin esikoisromaania niin lennokkaasti ettei kukaan ole rinnoille yltänyt. Marjan sukulaista, kunnon vallesmanni Väinö Nyströmiä kehuttiin silmittömästi. Sitten hänet poikineen murhattiin talvella 1918. Minä etsin kyllä ihan muuta ja löysinkin.

Koskilinnassa eloisaa joukkoa lounaalla, Lehtipuu ja Pitko ynnä muita. Pitko kiertää kirjansa kanssa pitkin Pirkanmaata. Kovaa pärinää Heiskan kyläkeskuksen ihmeellisestä tempauksesta. Koko hankkeen kärkimies ja talkootaituri Antti Jokinen, virallinen kylähullu ja varjo-Nobelin ansainnut, on kärsinyt julkisen nolauksen ja maineenmenetyksen: Antinsalin nimi on jokin aika sitten muutettu suurta mielikuvitusta osoittaen Heiska-saliksi. Hannu ja monet muut ovat aiheesta sydämistyneitä. Korjatkaa äkkiä tämä tyylitön haksahdus ja pyytäkään Antilta anteeksi.

Iltapäivällä ajelin Mänttään ja tutkin alkajaisiksi Serlachiuksen museota paperitehtaan vanhassa pääkonttorissa. Hauskasti dramatisoitu oli Metsäperkeleen elämä. Taidettakin oli, vaikka pääkokoelma odottaa Göstan remonttia ja ensi kesän suuria avajaisia Sitten kirjastoon puhumaan vaihteeksi kirjoista. Toimittaja haastatteli ja kirjastonhoitaja juonsi hyvin tilaisuuden, joka meni rennosti. Eipä täälläkään seinät yleisöä pullistelleet. Taas kerran kiitosta Lavatähdestä, enemmän puhetta elämäkerroista. Uutta kohti! Palaillessa kuuntelin Kaj Chydeniuksen hienoja sävellyksiä Aale Tynnin ihaniin runoihin. Kuluvat pimeät ja märät syyspäivät näinkin kohti joulua.