Lyötiin kaksi kärpästä, katsottiin kaksi näytelmää samana iltana. Marja hoiti Armin ja minä Metsäperkeleen Kaupunginteatterissa. Sopivasti ovat vastakappaleita ja kestävät yhtä pitkään.

Halusin nähdä tuoreeltaan Serlachiuksen vaiheet näyttämöllä, kun toissapäivänä kävin museossaan Mäntässä. Dramatisoitu esitys sielläkin oli, mutta tämä Kari Heiskasen sovitus antoi tietysti paljon lisää, pohjana Teemu Keskisarjan vaikuttava elämäkerta.

Pertti Sveholm sopi oivallisesti nimirooliin, ja minusta oli ansiokasta, ettei pelätty näköiskuvan tekemistä, vaan tehtiin tarkasti sellainen. Silti hahmo pursui elämää. Taas tuli mieleen Avoimien Ovien Katri Vala-näytelmän kummallinen ratkaisu, jossa Olavi Paavolaisesta haettiin jotain mitä hänessä ei koskaan voinut olla, ulkoista hahmoa myöten. Metsäperkeleestä tuli historiallinen kavalkadi muutamin repäisevin draamakohtauksin, ja hyvä niin. Eero Ahon tuomarishahmo huolehti huvituspuolesta, ripaus romantiikkaakin oli. Lavastusratkaisut kaikkine laitteineen herättivät ihailuni. Kansaa sopii juuri tällaisella kerrontalohkareella valistaa yhteisestä historiasta.

Armi oli kuulemma aika säälimätön kuvaus Marimekon luojasta kaikkine seurapiireineen, hassutuksineen ja viinankäyttöineen. Mutta täytyihän hänessäkin pohjalla olla raudanluja ja innovatiivinen liikenainen, joka kuulemma jäi vähemmälle tässä Pirjo Toikan teoksessa. Hauskasti muuten kummallakin näyttämöllä esitetään samaan aikaan (vielä muutamana viikkona) liike-elämämme käyntiin panevia voimia, ei aikakausilta ja eri aloilta, mutta yhtäkaikki menestyneitä, välillä horjuneita, kovatahtoisia yrittäjiä ja työllistäjiä. Seuraavaksi voisi olla vuorossa näytelmä Jorma Ollilasta ja Nokiasta.