Kaksi erilaista historian tulkitsijaa.
Viime lauantaina valistimme kasvomme ja sanamme Suomen matkaoppaille, Henrik Meinander ja minä. Kerroimme Suomen itsenäistymisestä ja sen seurauksista, Henrik loisteliaan laajakaarisesti historian linjoja vetäen, minä pysytellen tutuissa kirjailijoissani: Leino, Aho ja Sillanpää oppaina vuosien 1917-19 tapahtumiin. Bottan perinteinen juhlasali täynnä valppaita, kriittisiä naisia.
Toivottavasti puheistamme oli hyötyä matkailijaryhmien opastajille. Itsenäisyyden teemat nousevat kohisten esiin ensi vuoteen ehdittäessä. Nyt on hyvä kaivaa lähtökuoppia. Meinander eritteli vakuuttavasti päättäjiemme vastuulliset toimet niin talvi- kuin jatkosodan kurimuksessa. Meidän jälkeemme Maritta Pohls kertoi vielä siitä, kuinka itsenäisyys aktivoi naisia. Mallikkaasti järjestetty koulutustilaisuus kaikkineen, naiset osaavat.
Kävelin huumaavan lämmittävässä kevätsäässä kaupungilla ja vilkaisin kauempaa opiskelijoiden mielenilmausta Senaatintorilla. Maanantaina Hilla Kupari kirjoitti Hesarissa, kuinka hyvin opiskelijoiden asiat Suomessa ovat, mutta sitä ei voinut päätellä torilta kaikuneista vihastuneista huudoista. Jokaista edun heikennystä on tietysti kynsin hampain vastustettava, kukaan ei halua luopua mistään.
Aikomus oli mennä kuulemaan Hendrik Ilveksen mietteitä paikallisuudesta ja globaalisuudesta yliopiston juhlasaliin, mutta häikäisevä aurinko voitti. Painuinkin lopulta Yrjönkadun uimahalliin saunomaan ja altaaseen kauhomaan, mikäs sen nautinnollisempaa. Ja illalla katsottiin tallenteelta Renoirin Pelin säännöt, kultainen klassikko, minä kai kolmanteen kertaan, Marjalle se oli uusi.
Vielä muutaman himmeän illan televisio hallitsee elämää, sitten voimme irtautua – paitsi että kesällä tulvehtii kaikenlaista urheilua tuutin täydeltä. Maanantain huippu on Heimat, tiistain kaksi mainiota dokkaria, modernin maalaustaiteen alkujuurista Pariisissa ja Rooseveltin suvun vaiheista Amerikoissa. Teddyn ura oli kiintoisa etäinen rinnastus Trumpin rökeltämiselle vaalikiertueella – jotain samaa, paljon eroja. Teddy Roosevelt sentään sai merkittäviä aikaan, mitä Trumpin osalta syvästi epäilemme.
Historialliset rinnastukset ontuvat lähes aina. Viimeisin villitys on nähdä 1930-luvun ilmiöiden toistuvan meidän väkivaltaisina aikoinamme. Mutta jotain rajaa voisi pitää. Lauri Maijala ohjaa uudelleen Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisoopperan ja näki tietysti ällistyttäviä yhtymäkohtia meidän aikaamme. Nytkin kuulemma sosialidemokraatteja ja kommunisteja nitistellään, hyvä ettei kyyditä. Näinkö todella ajan merkkejä luetaan? Vai onko tuossa jonkinlainen linkki maahanmuuttajien kohteluun? Heidänkin kotiin kyydityksensä tapahtuvat toistaiseksi laillisuuden rajoissa.
Kotoinen väkivalta on pikkuruista, jos sitä vertaa maailman tapahtumiin, mutta sekin voi riittää draaman sytykkeeksi. Palaan Bottan juhlasliin, mistä jääkäriliikekin sai alkunsa. Tarvittaisiin lisää Meinanderin kaltaisia viileän maltillisia ja syvätietoisia historioitsijoita, jotka todella osaavat asettaa eriaikaiset tapahtumat mittasuhteisiinsa – huitelematta niitä mielin määrin ylidramaattisiin asentoihin.
Maaliskuun iduksena 15.3.2016, perinteisenä vallankumousten päivänä.