Vas. Inha kavereineen, Sibelius ja Eero Järnefelt. Oikealla Inhan Helsinki-kuvia, etualalla Ratakadun talo, jossa hän vietti viimeiset vuotensa.

Palailin Hämeenkyröstä ja poikkesin Hämeenlinnaan. Verryttelin päiväesitelmällä Ikäihmisten yliopistossa, Verkatehtaan komeissa tiloissa. Aiheena ”Kuinka katajainen kansa globalisoitui”. Fiksuille aikuisille on kiitollista puhua. Aina jonkun tutunkin tapaa kuulijoiden joukosta.

Vaan onko kansa sitten globalisoitunut? Ainakin työmarkkinoiltaan, sitähän kuvastelee havainnollisesti pitkittyvä kädenvääntökisa nimeltä Kilpailukykysopimus. Minä pysyttelin alkuvaiheissa ja kirjallisuudessa, vauhtia vastaiselle kehitykselle antoivat kansainvälisiä tuulia haistelevat matkamiehet Z. Topeliuksesta Mika Waltariin. Hyvinkin kansainvälisiä halutiin olla kahdessa aallossa, 1800-luvun lopulla ja 1920-luvulla. Onko näistä ajoista paljonkaan edistytty?

Jatkoin ajelua Lohjalle, missä oli illalla kolmas kohtaaminen Simo Juvan kanssa. Kirjasto tuli jälleen täyteen (satakunta henkeä), keskusteltiin I. K. Inhasta viimesyksyisen kirjani pohjalta.  Edellisillä kerroilla olemme tuuletelleet ajatuksia Simon kanssa Juhani Ahosta ja Olavi Paavolaisesta. Tämähän alkaa olla jo perinne. Nyt virastaan eläköitynyt kaupunginjohtaja oli jos mahdollista entistäkin vapautuneemmassa ja terävämmässä vedossa.

Kiintoisia kuvalöytöjä, tiukkoja kysymyksiä, rivakkaa etenemistä. Yleisönkin parista löytyi todellisia asiantuntijoita, Lohjalla kun oltiin, missä Inha asusti suunnilleen vuosina 1916-1925 siinä Kivessalmen koijassaan, erakkona suojassa häiritsijöiltä. Karjalohjan puolelta Inha ostikin sen luonnonkauniin niemen, jota ei kuitenkaan malttanut pitää vuotta kauempaa. Paikan vanhat tammet hänet erityisesti hurmasivat.

Näistä sain keskustelussa uusiakin tietoja, samoin jotkut piirteet valokuvauksen tekniikasta tarkentuivat. Huomasin taas, kuinka kiinteitä harrastajia Inha kerää yhä vaiheilleen. Kuulin semmoistakin, että Inha olisi Lohjan vuosinaan kiivennyt jopa näyttämölle yhdessä Paavo Jänneksen kanssa! Ei hän siis aivan erakkona elänyt. Genetzin-Jänneksen suvun piirissä hän eli ja asui noina aikoina, Saima Harmajan, Ensio Rislakin (Valentinin) ja muiden, tietysti myös Arvid Järnefeltin asuinsijat olivat lähimailla.

Elämäkertani olisi saanut näistä pieniä rikasteita, jos olisin ulottanut haastattelut  vähän laajemmalle, mutta kaikkeen ei ehdi eikä ylety. Hauskaa on edes jälkikäteen keräillä uusia tietoja. Tilaisuus oli kaikkiaan mitä onnistunein, pidimme sen verran vauhtia ja mielenkiintoa vireillä. Kirjaani myytiinkin viitisentoista kappaletta, mikä on tällaisten tilaisuuksien huippunoteerauksia kohdallani. Sekä kirjastonhoitaja että kirjakauppias olivat tyytyväisiä.

Oliko Inha niin synkkä mies kuin kirjassani kuvailen? Sitäkin Simo kyseli ja viittasi miehen suunnattomaan työkykyyn, käännöksiähän tuli solkenaan loppuun saakka. Jotakin arvoituksellista Inhan mielen horjahteluissa onkin. Esitän joitakin selityksiä, en tiedä kuinka vakuuttavia. Myös hänen iloisia aikojaan kuvaan. Vieläkin riittäisi Inhan töissä ja elämässä tutkittavaa, vaikka hänen valokuviaan on selvitetty ja niistä tehty yksi väitöskirjakin.

Mieltäni tyynnytti Simon lausunto, jonka mukaan tulin lopulta voittajana ulos tästä hassunkurisesta plagiaattikohusta (HS, Parnasso). Sama vaikutelma jäi itsellenikin. Taisi olla kuten totesimme, että vasta Finlandia-ehdokkuus valpastutti epäluuloiset rivienlaskijat syynäämään, mistä aineista kirja oli tehty. Olkoon se jonkun tulevan tutkijan päänvaivana. Rakenne ei ole niin yksinkertainen kuin äkkiä luulisi. Kerronta on niin sanoakseni moniaineksista, ja tärkeintä vain, että saumat sepitetyn ja autenttisen välissä eivät näy, mitä pidimme keskeisenä taiteellisena kriteerinä.

Muistuttaisinko kainosti, että ei Lönnrotkaan pannut sitaatteihin runonlaulajilta muistiin merkitsemiään säkeitä erottaakseen ne itse sepittämistään. Vasta Väinö Kaukonen on saanut ne elämäntyönään Kalevalasta rivi riviltä selvittää. Kollaasi tai ei, ikivanha tekniikka joka tapauksessa.

8.3.2016

PS Iltalehdessä oli viime viikolla komea kuvasarja Inhan ottamista lehmäkuvista omistajineen. Kuvat elävät!