,
Lauri Viidan juhlavuosi on alkanut. Joku rock-tapahtuma on jo Tampereella pidetty, mutta varsinainen lähtölaukaus oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa torstaina. Seminaarissa kuultiin kolme esitelmää ja julkistettiin kirja Viidan runoista, jotka jäivät kokoelmien ulkopuolelle.
Sallittaneen ensin pieni muistelma. Kun tieto Viidan kuolinkolarista tuli joulun alla 1965, ostin WSOY:n myymälästä Bulevardilta Betonimyllärin ja lähdin heti pyhien jälkeen junalla Helsingistä Tampereelle. Asetuin aseman lähelle matkustajakotiin ja kiertelin kaupunkia katsastellen Viidan maailmaa. Hartaana kapusin Pispalan harjulle lumen narskuessa ja hengityksen höyrytessä kireässä pakkasessa. Taivas kaartui sinisenä, järvien aavat lumivalkeita. Siinä se aukeni edessäni: Moreenin huimaava kaikkeusnäkymä.
Olin kirjoittanut kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin ylioppilasaineen nimenomaan Viidan Moreenista (”Suomalaista yhteiskuntasoraa”) . Sen lukeminen lukioiässä teki todella vaikutuksen. Päätin lukea sen uudelleen aina kolmen vuoden välein, ja aika pitkään tämä päätös pitikin.
Tampere oli silloin vielä vanha Tampere, savupatsaat nousivat kohtisuoraan kymmenien tehtaiden piipuista. Matalat puutalot hallitsivat aseman ympäristöä, humalaiset kauppamatkustajat meuhasivat matkustajakodin käytävällä. Häiriintymättä luin huoneessani pitkät illat Viitaa.
Kun palasin pyhiinvaellukseltani kotiin, kirjoitin miltei siltä istumalta pienen esseen otsikolla ”Viitakin suuri viisas” ja kiikutin sen seuraavana päivänä Ylioppilaslehteen. Jorma Cantell otti sen ystävällisesti vastaan ja lupasi julkaista nekrologina. Hienosti se ilmestyikin heti tammikuun numerossa keskiaukeamalla. Se oli ensimmäinen julkaistu juttuni.
Siitä se alkoi. Jatkoin juttujeni kuljettamista päätoimittajan pöydälle. Sittemmin lehdet vaihtuivat ja areenat laajenivat. Aina olen jotakin värkännyt. Voisin siis nyt Viidan juhlavuoden siivellä viettää omaa 50-vuotistaiteilijajuhlaani.
Mutta itse seminaarista. Yrjö Varpio piti jäntevän esityksen Viidan kielestä uudemman tutkimuksen valossa – kielen aikanaan hämmentäneitä piirteitä voi tiede tänään paremmin valaista. (Varpio ymmärtää hyvin Viidan ironian, mutta ei Matti Kuusen Moreenin arvion vastaavaa monimielisyyttä.) Päivänsankari Sakari Katajamäki, tilaisuuden primus motor, toi hänkin esiin vähemmän tunnetun Lauri Viidan: rakkausrunojen kirjoittajan! Niitä on paljon Sakarin toimittamassa uudessa valikoimassa, hyvinkin helliä ja hellyttäviä. Lopuksi kirjailijan esikoinen Seppo Viita luki isänsä kirjeitä rintamalta vaimolleen Kertulle. Mustaa huumoriakin sodan jyskiessä.
Paikalla oli myös Ursula Viita-Leskelä, Laurin ja Ailan esikoinen. Soitin Ailalle viime sunnuntaina, jolloin hän täytti 92 vuotta. Hilpeän helakalla äänellä hän edelleen vastailee ja entiseen tapaan naureskelee, mutta puhelut eivät enää kuulemma jää hänen muistiinsa. (Seminaarissa ei Ailaa tietenkään muistettu millään lailla.)
Keskustelussa nousivat esiin Viidan käännökset (joita on vähän) ja hänen suhteensa runojensa tulkitsijoihin, mm. Yrjö Jyrinkoskeen. En malttanut olla kertomatta teatterineuvos Rauli Lehtoselta kuulemaani juttua. Tampereen Teatterissa harjoiteltiin Moreenin ensimmäistä näyttämösovitusta 1964. Viita saapui Kellokoskelta seuraamaan harjoituksia. Hän oli suhtautunut kielteisesti romaanin mahdollisuuksiin pienellä näyttämöllä, mutta kiinnostui vähitellen harjoituksista. Äkkiä kovaäänisestä paukahti jyrisemään kumea ääni vyöryttäen romaanin kuuluisaa alkua… Viita käänteli päätään ”- Kuka puhuu?”
Kuultuaan että se oli naapuriteatterin taiteilijan Veikko Sinisalon nauhaan lukema katkelma Viita meni ohjaaja Lehtosen luo ja vetosi: ”Voisik sää mitenkään hoitaa, ettei tää Sinisalo lausu enää koskaan missään mun teoksiani…”
No sana ei mennyt kovin hyvin perille. Sinisalo esitti Viitaa 30 vuotta kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa suurella menestyksellä, pitipä oman Viita-illankin. Hänestä tuli ikään kuin Viidan virallinen edustaja Suomessa. Mitä kirjailija olisi siitä ajatellut? Ehkä hän olisi hyvinkin leppynyt ja hyväksynyt Veikon väkevän tulkintalinjan.
Jatkoa seuraa tänä Viidan juhlavuonna. Maaliskuussa Sakari Katajamäki väittelee Kukunorista. Palattakoon silloin aiheisiin.
14.1.2016