Tuulaliina Varis on Joensuun kirjallisuustapahtuman voimahahmoja.

Taloustiedettä ja kirjallisuutta kolmen päivän täydeltä. Joensuun Raha-seminaari oli monipuolinen tietopaketti. Jopa minä tunnen ymmärtäväni nyt vähän enemmän rahan ominaisuuksia elämänlaadun takeena ja vaihdon välineenä.

Kysymys on luottamuksesta ja riippuvuudesta, kuten notkeasanainen sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen opasti. Rahan avulla tavoittelemme riippumattomuutta ja valinnan vapauksia (esim. asunnon ja kulkuneuvon suhteen), mutta tosiasiassa rahaan kytkeytyy jatkuva riippuvaisuus siitä, että muidenkin luottamus rahan arvoon säilyy. Erilaisten riippuvuuksien ja yksilöllisen vapauden tavoittelun välillä vallitsee jatkuva paradoksaalinen jännite.

Rahasta kirjoitti paljon Paavo Haavikko, mistä kertoi hänen tulevan elämäkertansa kirjoittaja Martti Anhava. Eikö Haavikko ollut jo traagisen pakonomaisesti kiinnittynyt rahaan? Suhteeseen liittyi suuri riippuvuus ja samalla epäluottamus. Vielä viimeisinä vuosinaan talousguru kuuluu olleen päivittäin huolissaan siitä, onko hänellä enää rahaa ja kuinka paljon. Hänen viimeinen intohimonsa oli pörssikurssien seuraaminen. Hänen koko olemassaolonsa, myös käsityksensä maailmanrakennuksesta, oli rahasta riippuvainen.

Osoitin omassa jutussani, kuinka raha – ja rahan tarve! – hallitsi Sillanpään uran monia käänteitä, mutta hänen tuotannossaan raha ei näytellyt juuri mitään osaa. Sen sijaan omaisuus oli hyvinkin keskeinen, eritoten maaomaisuus. Maalaisyhteisö karttoi rahan käyttöä ja harrasti vaihtopalveluita.  Ahneus ja saituus ovat hyvin esillä Sillanpään henkilökuvauksessa, mutta elämänonni huipentuu vasta, kun kaikki aineellinen katoaa – Silja Salmelus!

Toisaalta Ahrolan talon vankka vauraus pitää horjuvan isännän lopulta miehen tiellä. Tässä on Sillanpään katsomusten paradoksi eli ambivalenssi. Yhtäällä puhdas kaikesta ulkoisesta riisuttu inhimillisyys ja luonto, toisaalla perityt talonpoikaiset arvot, vahvasti materiaaliin ja maan kasvuun liittyvät. Näiden välillä elämä huojuu ja ruljanssi pyörii.

Kuulimme seminaarissa myös elämäntaiteilijaa Lasse Nordlundia, joka elämäntavassaan tavoittelee jokseenkin täydellistä riippumattomuutta rahasta. Hän väitti käyttävänsä rahaa 50 euroa vuodessa. Kaikki muu tulee luontaistuotteina. Hirret hän veisti itse taloonsa ilman moottorisahan taio traktorin apua.  Hän käyttää vain lihasenergiaa. Mutta Lehtonen osoitti, että hänkin on riippuvainen jostakin: säistä, viljelysten onnistumisesta, terveydestä, ruumiin kunnosta. Täydellistä individualistista riippumattomuutta ei kukaan täällä voi saavuttaa.

Eniten minua tärähdytti Tiitu Takalon osoittamat valtavat luvut meillä hukkaan heitetyn ruuan määrästä. Roskisdyykkarin kokemus kertoi massiivisista herkuista. Jos todella kotitaloudet heittävät ruokaa menemään vuosittain 50 miljoonan euron edestä, summa riittäisi kirkkaasti nykytasoisen pakolaismäärän hoitoon ja ylikin jäisi. Lisäksi tulee sitten ravintoloiden ja liikkeiden hävikki, mutta se on pienempi kuin kotitalouksien vastaava! Mä olen puulla päähän lyöty, itse kun en henno heittää juuri mitään pois. Marja voi vahvistaa, että popsin mieluummin vaikka vähän kuivaa ja pilaantunutta eikä vatsa ole tämän huonommaksi mennyt.

No jaa, kaikkea oppii, kun kuuntelee viisaiden puheita. Joensuun esitelmiä seurasi lähes loppuun saakka sankka salintäyteinen yleisömäärä. Ihan tällaisia vanhanaikaisia seminaarejakin siis tarvitaan. Halukkaasti yleisö kuunteli Anna-Leena Härkösen, Anita Konkan ja Katriina Järvisen todistuksia aivan arkisestakin rahankäytöstä, sen iloista ja ongelmista. Keskeinen kysymys kuului, tuoko raha onnea. Voi tuoda onnea, mutta ei onnen, täsmensi Katriina loppupaneelissa.

Lauantai-illan vietimme vastaanotolla Pielisjoen linnassa (jonne Ståhlbergit aikanaan kyyditettiin), ja iltaa jatkettiin Teatteriravintolassa, sitkeimmät vielä Sointulassa, joka kuulemma kulttuurikapakkana yrittää korvata sen menetetyn Jokelan. Sunnuntaina ehdin katsastaa paikallisen korkeatasoisen taidemuseon, Nelimarkkojen näyttelyn ja varsinkin Onni Okkosen hienon kokoelman. Monista muistakin lyseon oppilaista oli kehkeytynyt aikamoisia taiteilijoita.  

Sitten lento heilahti iloisesti Helsinkiin Martin ja Katriinan seurassa. Hauska oli hillua Joensuussa, vielä hauskempi palata taas kotiin.

20.9.2015