Piirtyi muistiin aikanaan tämä päivämäärä, jolloin koulut vanhoina hyvinä aikoina aina alkoivat.

Astelin ensi kerran WSOY:n uusiin tiloihin Korkeavuorenkadulla, vielä on järjestelyä ja keskeneräistä. Kalseampaa kuin Bulevardilla, mutta varmaan ihan asiallista. Kirjailijoiden tuttuja muotokuvia saattoi jo tervehtiä alakerran seinillä.

Vuokon kanssa käytiin kolme tuntia läpi käsikirjoitustani. Kirja syntyy, kun tyylikäs kansikin on valmiina. Jotain pientä vielä korjailen. Aina vavahduttaa, nyt tavallista enemmän. Vuokon lausunto kuitenkin vapauttava, kuten myös Leenan joulun aikaan.

Katselin lähteissä Karin näyttelyä Päivälehden museossa, tuttuja kuvia nekin, näyttelyä riittää myös kotikirjoissa. Huomio uudesta tynkä-Hesarista: Karlssonin joskus hyvinkin osuvat piirrokset on kutistettu pikkutilkuksi pääkirjoituksen alle. Kaikki lehdessä pienenee, ehkä ajatuksetkin?

Heidi Köngäksen Dora, Dora luettu yöllä loppuun , ei ihan kestänyt sama jännite ja loppupuolella käytiin lähellä viihteellistä melodraamaa. Mitään kovin uutta ei sittenkään kerrottu, hyvin tiesimme että natsit olivat pahoja. Speerin osuus Hitlerin toimiin kasvoi. Toiminnan tarve kai vaati vähän seksuaalista väkivaltaa, mitä ilman mikään kirja ei enää tunnu elävän. Silti hyvin tutkittu ja kirjoitettu.

Rentouduimme illalla Musiikkitalossa kuunnellen Wagneria (Tristan ja Isolde) ja Schubertia (8. sinfonia) Kaupunginorkesterin soittamana ja kapellimestari Kanasen (Hartmut Haenchenin) johdolla. Nautinnollinen ilta, komeata, sykähdyttävää, rytmikästä musiikkia. Mieli lepäsi ja virvoittui. Anto Leikola takanamme vahvisti, että Klingen käsitys (päiväkirjassa) hänen juhlakirjastaan on oikea.