Kangasala-talo on herättänyt kiistelyä ulkomuodollaankin.

Niin loppui alkusyksystä käynnistynyt kiertue Olavi Paavolaisen seurassa, ja loppuikin hienoon nousuun. Kangasalan kuulussa kirjakahvilassa oli seinät pullistua. Kuuleman mukaan ennätysyleisö (115) oli tullut kuulemaan todistustani sunnuntaina iltapäivällä. Ihmeellinen saavutus sikäläiseltä kulttuuriväeltä.

Olen pari kertaa ennenkin vieraillut täällä, viimeksi Mika Waltarin merkeissä. Jo vuonna 1990 oli aiheena ”Ajankohtainen Sillanpää”. Heidi Martikainen ja Anja Aarnio ovat 25 vuoden ajan kahvilaa kehittäneet, ja tulokset näkyvät. Kirjasto antaa sille hyvät puitteet. Taustalla on toimekas Kesäpäivän kulttuuriyhdistys.

Yleisö käytti vilkkaasti puheenvuoroja. Aulis Aarnio yhtyi moniin käsityksiini, vaikka ilmoittautui Paavolaisen ihailijaksi. Hän oli lukenut uudelleen Kolmannen valtakunnan vieraana ja Synkkää yksinpuheluakin käynyt läpi kirjani innostamana. Pidimme näitä edelleen hyvinkin lukukelpoisina. Aarnion havainnon mukaan OP tajusi hämmästyttävän hyvin Saksan syvät pohjavirrat Travemünden keskusteluissa.

Pepsi Paloheimokin oli ponninut paikalle ja antoi todistuksen siitä, kuinka pidetty ja ihailtu teatteripäällikkö Paavolainen oli Yleisradiossa. Paloheimo väitti, että Eino S. Repo pääjohtajana antoi lujan tuen Paavolaiselle. Tässä on vain se tekninen seikka, että kun Repo tuli Ylen pääjohtajaksi 1965, Paavolainen oli jo kuollut. Itsekin vähän häkellyin vuosissa enkä ruvennut oikomaan Pepsiä. Varmasti Repo olisi tuen antanut, olihan hän palkitsemassa Paavolaista Eino Leinon palkinnolla 1960.

Paloheimo sanoi tietävänsä yksiä ja toisia tapauksia noilta ajoilta, mutta piti tietonsa taskussa. Hersyviä juttuja hänellä on, kun vauhtiin pääsee. Muutama valpas naishenkilö yleisöstä riensi myös osaltaan täydentämään tietojani. Menestys oli mieltä lämmittävä. Tähän oli todella hyvä päättää Paavolaisesta puhuminen.

Kävin vielä tutustumassa kirjaston yhteyteen rakennettuun uuteen kulttuuritaloon, joka on virallisesti Kangasala-talo. Sain asiantuntevan opastuksen Hannu Kylä-Laasolta, jonka tunnen monilta Ramppiteatterin kesiltä. Hän toimittelee talossa tarvittaessa vahtimestarin hommia ja tuntee joka nurkan. Onhan ihmetalo! Kuinka pienehkö kaupunki on tällaiseen yltänyt keskellä kireää aikaamme?

Hannu kertoi, että vastustus oli kohtalaisen kovaa – siitähän on luettu lehdistäkin. Mutta kaupunginjohtaja ajoi määrätietoisesti taloa pystyyn ja sai valtuuston mukaansa. Mutta nyt kun talo on valmis, useimmat ovat muuttaneet käsityksensä myönteisen suuntaan. On siinä nyt oloa ja eloa. Valtuustolla ja hallituksella on komeat ja viimeisen päälle viritetyt tilat. Itse Kangasala-sali soveltuu moneen käyttöön, konserteista vaikka teatteriinkin. Paljon on vuokrattavia tiloja. Ja huipennuksena sitten se Kimmo Pyykkö -museo, jossa riittää ihmettelemistä. Kuinka moni taitelija meillä on jo eläessään saanut osalleen tämmöisen mauseleumin?

Museossa on myös niitä yhdessä Kekkosen kanssa nikkaroituja taideteoksia sekä presidentin velmuileva videohaastattelu aiheesta. On esineistöä Pyykön nuoruuden vuosilta, jopa hänen moottoripyöränsä sekä radionsa, johon hän lapsena koversi reiän nähdäkseen kuka siellä puhuu.  Museo on samalla erään maalaisnuorukaisen kasvutarina huomatuksi taiteilijaksi. Yllättävät eläinaiheita varioivat vaskiveistokset saavat tilaa, samoin kookkaat taulut. Koko talo on valoisa ja ihmeen ilmava.

Semmoista oli Kangasalla. Jätän nyt pois tavanomaiset haikailuni siitä, että mitään tämmöistä ei hyvässä Hämeenkyrössä osattaisi edes haaveilla. Uusi monitoimitalo tännekin on tekeillä, mutta taitaa tulla ihan tavallinen asiallisen virastomainen koulu- ja kirjastokompleksi. Tuleeko siihen edes kyllin tilavaa modernia juhlasalia konsertteja ja teatteria varten? Vanhan kulttuurijermun Kauno Perkiömäen kanssa tätä aprikoitiin, eikä edes hänellä ollut tarkempaa tietoa, vaikka valtuuston varapuheenjohtajana istuskelee (kunnes äsken heitti paperinsa Ylöjärvelle!). Jää siis nähtäväksi, kuten me kommentaattorit tapaamme pahaenteisesti lausahtaa.

22.3.2015