Äkillinen ympäristönvaihdos Kansallisoopperasta Kyröskosken Hällä-pirttiin. Ystävänpäivän tanssit oli järjestetty vanhaan huvipirttiin, joka tuli tutuksi aikoinaan nuoremman tyttäreni tanssipaikkana. Isällä oli kuskin tehtävä, yleensä yli puolen yön venyvä. Mutta aina hain tyttären turvallisesti kotiin.
Hällä-pirtti on Kyron Paperiosaston perustama ja rakentama, niinpä sillä oli ennen vahvasti vasemmistolainen leima eivätkä porvarit sinne astuneet. Näyttää vieläkin vanha maine jossain määrin pätevän. Mutta ihmeen paljon tanssiväkeä oli kerännyt pirtti, jota uusi yrittäjä on kovasti viime aikoina kohentanut. Nyt ei pitäisi olla enää esteitä minkään suunnan kansalaisilla sinne kokoontua. Järjestäjänä oli nytkin epäpoliittinen naisfalangi Kyröttäret ry.
Tanssimme jonkun verran Minni&Meripojat yhtyeen reippaasti soittelemassa tahdissa. Musiikillinen ilme toisenlainen kuin Sarasteen johtamalla orkesterilla eilen. Mutta hyvin luonnisti näilläkin, naissolisti Minna Sinisalo heläytteli iloisesti. Juttelimme puffetissa entisen henkilääkärini Jarmo Puntalon ja Ullan kanssa pitäjän musiikillisesta tilanteesta, joka ei ole kovin aktiivinen. Nämäkin soittajat tulevat Tampereelta. Mutta Jarmo ja Ulla iloitsivat aiheellisesti siitä, että pitkästä aikaa on edes tällaiset tanssit haluttu järjestää.
Kun arvat oli myyty, viskipullon kohtalo lantinheitolla ratkaistu ja karaoke-osuus alkoi, karkasimme vilkkaasti paikalta.
Olen saanut yllättävää huomiota hyvässä Hämeenkyrössä sen johdosta, että Kuustenlatvan kouluun on tehty murto ja ryöstetty – nimilaattani koulun seinältä! En käynyt koskaan kyseistä koulua, vaan Katajanokan kelpo kansakoulua Helsingissä, mutta ties mistä ansioistani laatta aikoinaan tämän kylätoimintaa edistäneen koulun seinälle naulattiin. Ja nyt se on poissa.
Paikallislehden haastattelussa syytin tapahtuneesta pikaistuksissani ystävääni Matti Pitkoa, jonka nimilaatta komeilee edelleen samalla seinällä. Matti huolehti naulaustilaisuudessa parikymmentä vuotta sitten erityisesti siitä, että hänen laattansa tuli minun vastaavani yläpuolelle. Arvelin että hän on nyt varmistanut arvojärjestyksen poistamalla minun laattani kokonaan! Kukaties se löytyy koulun puuceen seinältä.
Matti on tietysti lehdessä kiistänyt syyllisyytensä. Nyt olenkin hieman lepyttyäni päätynyt toiseen tulkintaan. Joku hoksaavainen keräilijä on tietysti kääntänyt laatan kokoelmiinsa. Hänen hyvästä arvostelukyvystään kertoo paljon se, että hän valitsi minun laattani eikä esimerkiksi Pitkon. Näin ollen luovun kaikista korvausvaatimuksista ja esitän tapauksen painamista villaisella.
Tämä oli Ystävänpäivän jalo päätös, jonka merkeissä ojennan käteni vanhalle kilpaveikolleni Matti Pitkolle. On aina ilo lukea hänen onnistuneita ja vähemmän onnistuneita vitsinväännelmiään Aamulehdestä. Jalkapallokausikin alkaa jo kolkutella, pitäisi aloittaa peruskunnon harjoittelu. Rankkarikisassa olen yli kymmenen vuoden aikana joka kerta hävinnyt Pitkolle. Mutta hän on sentään entinen maajoukkuepalloilija, minkä hän melko harvoin muistaa mainita.
Mikä nautinto olla taas maalla! Hanget hohtavat, jääkenttä siintää sinisenvalkeana. Huomenna sukset ulos survaistaan.
14.2.2015