Birgitta Boucht palkittiin muistelmistaan.
Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia taotaan ilmeisen tosissaan Kirkkokadun varrella. Saimme hyvän havaintoesityksen päätuottaja Hannu Hyttiseltä sekä organisaatiosta että yleisistä suuntaviivoista. Vakuutuimme että kaikkien aikojen suurin juhlavuosi on tekeillä. Tosin suunnitelmat ovat vasta lähtöviivoilla.
Meitä oli Vilja Pylsy ja Waltteri Torikka ja minä, tarjouksenamme muuan kunnianhimoinen ja syvästi suomalainen hanke, josta voi täsmällisemmin puhua, kunhan tästä vähän edetään. Mutta näiden sivujen lukijat arvaavat kyllä mikä. Hannu Hyttinen kuulusteli valppaana meidän ideaamme, sen toteutusta ja ydinsanomaa toista tuntia. Jotain jäi itämään, aikanaan nähdään missä muodossa.
Kaikkiaan miellyttävä käynti, myös pääsihteeri Pekka Timonen kävi meitä tervehtimässä. Juhlavuoden teema ”yhdessä” tuntuu nyt hyvinkin tarpeelliselta, kun ”politiikka on rikki” ja repivään vaalitaistoon valmistaudutaan. Itsenäisyysjuhlat muistuttavat, kuinka pitkän perinteen ja vaikeiden vaiheiden takaa tähän tilanteeseen on tultu, kuinka nuori ja silti vanha on parlamentaarinen demokratiamme, melko ainutlaatuinenkin Euroopassa, kuten Hyttinen muistutti.
Sitten sinne Yliopiston juhlasaliin, missä fiirattiin Johan Ludvig Runebergia. Tervapadat roihusivat runoilijan patsaan edessä Espalla. On varmaan kymmenen vuotta siitä, kun viimeksi kävin tätä perinteistä juhlaa kunnioittamassa. Litteratursällskapet lähettää uskollisesti kutsun joka vuosi. Peräti arvokasta taas olikin.
Osuimme samaan matkaan sporalla Matti Klingen kanssa, joka oli tietysti sonnustautunut frakkiin ja valmistautui juhlaillallisille. Matti sanoi lukevansa vasta Paavolais-kirjaani, oli katsonut ensin Synkkää yksinpuhelua koskevat luvut ja totesi viileästi, että ”et sano siinä mitään kovin merkittävää”. Kiitos vain, onneksi monet historiantutkijat ja kirjallisuuden tuntijat ovat olleet eri mieltä. On selvää, ettei Klinge voi hyväksyä kritiikkiäni Paavolaisen jälkiviisaudesta, koska hän kuului sen ulkopoliittisen äkkikäännöksen vankkoihin kannattajiin, jota Kekkonen pani puheessaan Paavolaisenkin pohjustamaan.
Runebergsfest on jäänteenä hellyttävän vanhakantainen, varmasti säilyttämisen arvoinen. Nousemme seisten kunnioittamaan johtokunnan marssia saliin. Suuri osa yleisöstä on frakissa. Ohjelma on korkeahenkistä. Fred Karlsson rohkeni avauksessa viitata siihen, että itseensä käpertymistä esiintyy myös inom våra kretsar, mikä hiukan kohahdutti yleisöä. Kuultiin torvisoittoa, Sibeliuksen lauluja Runebergin runoihin ja sitten se pitkä palkintojenjako, joka sujui hyvin organisoidusti. Ihailtavan anteliaasti nämä saatiöt ja lahjoittajat rahoja jakelevat, kahdellekymmenelle ansioituneelle, pääpalkinto kirjailija Birgitta Bouchtille ylitti Finlandia-palkinnon summan. Annoimme jylisten ovationer.
Varsinaisesti tulimme kuulemaa Susanna Mälkin juhlapuhetta, joka ei pettänyt odotuksia. Kapellimestari oli lentänyt Pariisista valistamaan meitä suomalaisuuden monista kielistä, niin suomen, ruotsin, sävelten kuin kuvienkin kielestä – eikä vähiten hiljaisuuden merkityksestä. Minua miellytti Mälkin arvonanto suomalaiselle vaiteliaisuudelle. Aina ei tarvita vuolaita sanoja. Hyvin ruotsia puhunut Mälkki lausui myös henkilökohtaisia tunnustuksia kaksikielisyytemme puolesta, oikein. Monipuolinen ja kaunis puhe, ehkä liiankin monitahoinen, mutta ydin ei kuitenkaan hukkunut.
Pieni kritiikki sallittakoon. Jean Sibelius ei sentään ollut fennomaani, kuten Mälkki tuli heittäneeksi. Sibelius pysyi etäällä kielitaistelusta ja säilyi loppuun saakka ruotsinkielisenä, mutta suomalainen kansallisromantikko hän toden totta oli. Myös isänmaallinen aktivisti, 30-luvulla jopa Lapuan liikkeen kannattaja, mistä nyt ei suuremmin enää haluta huudella.
De var ett fint tal av Susanna Mälkki, även Fred Karlsson blev lite blek, lausahti muuan herra salista poistuessamme. Hauska on katsastaa joskus tätä ankkalammikon kulturellia kuohukermaa yhdellä kertaa samassa paikassa. Myös ihan tavallista kansaa oli joukossa, sali miltei täynnä.
Korvasimme vaimon kanssa illallisen viinilasillisella kotimatkan varrella ja tunsimme ylentyneemme ihan kohtuulliseen juhlatunnelmaan.
6.2.2015