Tukholman muistot uhkaavat jäädä jo kirjamessujen alle. Tuli vähän kiire, kun piti lukea virolaisen Tiit Aleksejevin historiallisen romaanin kaksi ensimmäistä osaa parissa päivässä. Piret Saluri pyysi minua haastattelemaan messuilla kyseistä kiinnostavaa kirjailijaa, mutta Sammakko ei saanut kirjoja ajoissa postiin, toista ei valmiiksikaan. Sain kelata pdf:ää, ensimmäinen lukemani sähköinen kirja! Sujui aika sukkelasti.

Uppsalasta kuitenkin sen verran, että olipa hauska verestää muistoja – viimeksi olen käynyt yliopistokaupungissa vuosikymmeniä sitten. Tuomiokirkko tekee edelleen jylhän vaikutuksen, onhan siellä yhteisen historiamme pyhä hautamuisto, Kustaa Vaasan. Juhana herttuakin siellä ikiunia vetelee Katarina Jagellonican lokoisessa seurassa. Tuli mieleen, että Ruotsin historiaa olisi hyvä joskus kerrata.

Tietysti kuulimme myös Pekka Töpöhännän vaiheista Uppsalan kujilla ja ullakoissa, näimme yliopiston mahdikkaan kirjaston ja liukenimme lounaalle mainioon majataloon vanhaan kaupunkiin pyöreiden hautakumpujen äärelle. Sivistystä kartuttanut kiertue.

Viimeisenä matkapäivänä sunnuntaina ajoimme metsähautausmaalle, joka on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Eero Ninikosken johdolla löysimme päänähtävyyden, Greta Garbon haudan. Hautausmaa oli laaja hyvin hoidettu nurmikenttä, puita harvakseen; siinä suhteessa Tallinnan vastaava hautausmaa teki luonnonmukaisemman vaikutuksen.

Kun vielä selvitimme toisen perintökohteen, Drottningholmin linnan saleineen ja laajoine maalauksineen, gobeliineineen, seinäkankaineen, olikin matkan mitta täyttynyt. Ihmeen paljon mahtui kolmeen päivään. Ari Suutarla oli suunnitellut päivät tarkasti, ohjelma tiivis mutta ei ähkyä tuottava. Seuran iskujoukko vaikutti hyvinkin tyytyväiseltä. Sääkin suosi: leutoja syyspäiviä. Sitä sukellusvenettä ei vain tuntunut saaristosta löytyvän.

Niin lensimme Brommasta kotiin ja kuulimme, että tätä historiallista lentokenttää ollaan sulkemassa, kun uusi hallitus keksii uusia metkuja. Oppaamme Hillevi epäili, ettei hanke toteudu, joten olkaamme levollisella mielellä. Mainitsinko, että Sillanpääkin käytti Bromman lentokenttää kahteen otteeseen. Ensimmäisellä lentomatkallaan 1938  hän otti miljoonan markan henkivakuutuksen.

Ja nyt siis jo täydessä kirjamessujen kuhinassa. Otimme alkumaljat meillä keskiviikkoiltana, seurassamme vanhaa konnastoa Salon Matti ja Carita, Vesa ja Jane sekä Kristina Carlson. Rattoisa, osin räiskähtelevä ilta. Marja oli taas latonut pöytään kaikenlaista pikkuherkkua. Ja sitten vain liikkeelle.

Tiit Aleksejev osoittautui sympaattiseksi ja teräväksi keskustelutoveriksi. Hänen ensimmäistä ristiretkeä kuvaavan trilogiansa ensimmäinen osa Pyhiinvaellus on repäisevää luettavaa. Konkreettisesti ja todentuntuisesti hän tuo esiin jatkuvat taistelut ja rähinät ristiretkellä, Konstantinopolin valloituksen miltei Waltarin hengessä, väkivallan ja uskonnollisen ekstaasin. Toinen osa Väkevä kaupunki seisahtaa valloitettuun Antiokiaan, Syyrian pääkaupunkiin. Ajankohtaisilla paikoilla kuljetaan.

Ohut tummansävyinen rakkauskertomus täyttää piirityspäivät. Romaani alkaa muistuttaa kovasti Waltarin Johannes Angelosta, jonka Aleksejev reilusti myönsikin. Hän osoittautui Waltarin ihailijaksi ja jopa keräilijäksi. Mutta kertojan otteeltaan hän on aivan toisenlainen: lyhyin ilmavin lausein, välillä lähes lyyrisen proosarunon tavoin ja runsain repliikein hän taivaltaa halki historiallisten kerrostumien. Historiantutkijan koulutus antaa hänelle vankan pohjan. Odotan kovasti romaanisarjan päätöstä, Jerusalemiin saapumista.

Mutta nyt on jatkettava messuja ja riennettävä muutamiin uusiin tapaamisiin, niistäkin aikanaan.

24.10.2014