Jos on huolissaan paperilehtien loppumisesta, kannattaa käydä Englannissa. Valtaisia, runsaita, painavia, hyvin toimitettuja, liiankin täyteläisiä sanomalehtiä joka jumalan päivä. Bussissa töihin menevistä kolmannes lukee paperilehteä. Teksti on pientä ja tiheää, pitkiä juttuja, seikkaperäisiä, aivan uuvuttavia.

Nyt Thatcherin hautajaisia on kuvattu niin komeasti että kauhistaa. Suuria erityisiä liitteitä loistavine koko aukeaman kuvineen. Piispan koko puhe Timesissa. Tämmöistä ei koskaan näe Suomessa. Totuuden nimissä Guardian säilyttää viileän linjan eikä hehkuta Thatcheria. Täällä Skotlannissa ollaan myös hyvin kriittisiä, muistetaan kuinka Iron Lady mursi kaivoslakon ja lopetti kymmeniä kaivoksia.

Historiaa on kuitenkin nähty ja tehty. Kuinka satuimmekin tänne näiksi päiviksi. Parempaa kertauskurssia lähihistoriasta ei olisi voinut saada.

Tänään kuljeskelua puistoissa, kuultiin kello yhden kanuunanpamaus linnan harjalta. Taidelounas National Galleryssa. Kivaa ajankulua on vain flaneerata ja katsella ihmisiä miljöössään.

Olen viihtynyt J.P. Donleavyn seurassa. Pentti Saarikosken suomentama The Ginger Man eli Holtiton mies on ollut hyllyssäni kai 60-luvulta asti – ja nyt jo luin sen. Letkeä kokemus, tyyliä luova romaani, joka saanut paljon seuraajia. Saarikosken suomennos selvästi innoittunut, tässä oli kirja hänelle, vaikutti näköjään hänen päiväkirjojensakin tyyliin (huomasikohan Tarkka). Dublinin boheemisakin kuvaus hilpeätä. Hyvää yölukemista, vaikka sekoilevasta päähenkilöstä ei voi varsinaisesti pitää. Jatkan saman tekijän A Singular Manilla, onkohan sitä suomennettukaan.

Kirjan reipastuttamana illalla yksinäiselle pub-kierrokselle, Voodoo-klubilla laulettiin kauniisti, varsinkin afrotukkainen nainen – ja toinen soitti folkia harpulla! Dr Jekyll ja Mr Hyde täyttyi puolestaan heavy rockista. Poikani olisi ollut innoissaan sekä riehuvasta soitosta että karmeasta goottihenkisestä miljööstä. Joku väitti, että Edinburgh on maailman pubitihein kaupunki, voi pitää paikkansa. Ei ehditä kaikkiin.

PS Tarkan elämäkerran mukaan Saarikoski ei saanutkaan Holtitonta koskaan valmiiksi, vaan sen suomensi Erkki Haglund. Hänet pantiinkin myöhempään painokseen suomentajaksi. Olihan holtiton suomennosrupeama. Virtuoosimainen lopputulos joka tapauksessa. Ja A Singular Man on suomennettu nimellä Anteeksiantamaton herra Smith. Wikipediasta on hyötyä.