Sepänpuiston laitamalle taas vakiinnutaan. Syystöitä tehty viikonloppuna kiivaasti maalla. Lampaankääpiä, luumuja, omenoita ja koivuhalkoja talteen. Talven läheisyys lisää huovislaista varastoimisviettiä, vaikka kaupasta saa kaikkea. Lämmin sää jatkuu, tuulet välillä puhaltavat.

Palava pensas piti kutinsa musertavaan loppuun saakka. Tällaista juhlaa tarjoaa joskus tv, mutta tanssiakin täytyy tähtien kanssa ja laulaa ja heittää stand upia. Vakavat ajat vaativat tunnetusti lisäpanoksia viihteeseen. Radiossa alkoi maanantaina mainio sarja suurtaisteluista kesällä 1944. Rintamallakin viihde oli arvossaan, mutta lopputaisteluissa oli jo muuta ajateltavaa. Ihme miten miehet kestivät.

Tsekkisarjan äärellä kannatti muistaa, erttä meillä oli oma intellektuaalinen kärkijoukkomme, joka epäröimättä hyväksyi Varsovan joukkojen intervention Prahaan. Siitä alkoi kommunistien jakautuminen vähemmistöön (eli laadulliseen enemmistöön) eli taistolaisiin ja enemmistöön (eli laadulliseen vähemmistöön), näihin revareihin. Reaalisosialismi oli kova sana. Hyytäviä muistoja, kun ne asetti Prahan opiskelijoiden silloisia kokemuksia vasten.

Eikö muuten pääministerimme pitäisi keskittyä koviin ratkaisuihin hiipuvan talouden kohentamiseksi sen sijaan, että hän kiertää Euroopan metropoleja haukkumassa Venäjää. Iiro Viinasen ja Kalle Heiskasen puheet aamutv:ssä herättelivät, mutta tuskin johtavat johtopäätöksiin. Sen sijaan hallitukseen kerätään nuoria naispoliitikkoja hankkimaan pätkänäkyvyyttä ja lisäämään hetkellistä vaalikannatusta. Kun mitään merkittäviä ei enää ehditä tehdä, naisetkin kelpaavat koristamaan puolueiden julkisivua.

Aamulenkki meren rannassa: raikasta, aurinko kimmeltää, puhtaan sininen taivas. Haaksirikkoutuneiden merimiesten patsaalla ei ole enää aikoihin palanut ikuinen tuli. Ei semmoinen nykyoloissa kannata, kaasu on kallista ja tulee idästä. Juhani Aho seisoo mietteissään ja katselee haaveillen merelle. Kalaan kun vielä kerran pääsisi! 

Patsaista puheen ollen Elina Pietilä kertoi kiintoisan tiedon. Japanissa ei ole yhtään ainoaa patsasta! Siellä katsotaan, ettei kukaan ansaitse sellaista muita paremmin. Tämä selittää sen suruttomuuden, millä japsitaiteilija on pannut Havis Amandan piiloon pömpelin sisään. Tästä urotyöstä kaupunki maksoi vaivaiset 200 000 euroa. Jos Amandaa haluaa hipelöidä oikein läheltä, siihen olisi riittänyt tavallinen lava ja tikarappuset. Mikä ihmeen idea on nukkua patsaan juurella täysin varustetussa hotellihuoneessa?  Marskin patsaan ympärille voisi saman tien rakentaa hevostallin ja viedä sinne muutama ratsu morjestamaan kollegaa.

Illalla on keikka Tapiolan kirjastossa, Paavolaista paahdetaan. Turun kirjamessut ovella. Eilen jännä ranskalaisleffa, Crime d’amour. Todella juonikas juttu. Leena Virtanen (HS) piti tavanomaisena trillerinä, meistä kaikkea muuta. Mutta eipä ollut ensimmäinen kerta, kun olemme hänen kanssaan eri mieltä. Kaipaan Pekka Erosen elokuvapalstaa Aamulehdestä. Tänä iltana on kaksikin kiintoisaa leffaa ja mestarien liigan ottelu. Mitä valittava?

Huomaamme että syksy on ja elämä kutistuu urbaaneihin huveihin. Ei niissäkään valittamista.

30.9.2014