Taksikuskit tietävät tunnetusti parhaiten. Edinburghissa kysyin heti tulomatkalla huhtikuussa 2013 kuskilta kantaa Skotlannin itsenäistymiseen. ”Two hundred years too late”, hän tokaisi. Ei enää mitään merkitystä, hän äkäili. Eikä siitä mitään tulekaan, hän vahvisti.
Oikeassa oli. Paitsi että itsenäisyyskampanja tuo jälkikäteen paljon etuja skoteille. Itsetunto on tappiosta huolimatta kohoillut. Itsemääräämisoikeudet lisääntyvät. Seurasimme kuukauden aikana parlamenttikeskusteluja Holyroodissa vastapäätä kuningatar Elisabethin lomalinnaa. Räiskyvää menoa, itsenäisyysuho oli jo korkealla. Pääministeri Salmond hallitsi puheenvuoroja. Toisin vain kävi, varovainen harkinta voitti.
Niin olisihan se ollut Elisabethillekin kova isku, jos skotit olisivat livenneet Britannian yhteydessä. Kun jo liki kaikki siirtomaat on menetetty hänen hallinta-aikanaan. Great Britain kutistuisi edelleen kuin pyy maailmanlopun edellä. Olisi kyllä kiva päästä taas Edinburghiin, jylhä kylä, Marjakin kaipaa sinne kovasti. Suurin kaupunki äänesti selvimmin yhtenäisyyden puolesta.
Pertti Salolainen määritteli osuvasti tv:ssä, että saarella on nyt kolme onnellista miestä: Salmond, joka hankki kovan kannatuksen ja etuisuuksia skoteille, pääministeri Cameron, joka säilytti kasvonsa, ja oppositiojohtaja Miliband, joka säilytti labourin kannattajat Skotlannissa. Kaikki voittivat.
Jos harppaa oikein ohutta aasinsiltaa pitkin, niin Hämeenkyrössäkin vallitsee edelleen sarvipäinen itsenäisyystahto. Ympäristökuntia silmäillään epäluuloisesti, liitoksia ei havitella ennen kuin on äärimmäinen pakko, jos silloinkaan. Vallitsee yleinen suvantovaihe kuntaliitosasiassa. Vaaleihin edettäessä alkaa taas puheenpaukutus. Skoteilla ja kyröläisillä on monia yhtymäkohtia: nuukuus, karu käytös, kiintymys kansallisjuomiin (whisky ja sahti).
Ydinvoimakysymyksestä en osaa sanoa mitään. Järki väittää yhtä, tunne vastaa toista. Asiantuntemus ei riitä. Tänään sunnuntaina Hesari uhkailee meitä jo yleisellä sähkökatkoksella ja täydellä pimennyksellä. Lyhyemmät katkokset ovat täällä päin hyvinkin tuttuja, nyttemmin sentään harvenneet. Kannattaa pitää puulämmitysmahdollisuutta hengissä.
Eilen juhli vanha sotaratsu ja kulttuurimies Kauno Perkiömäki kirkkokonsertissa ja Heiskalla syntymäpäiväänsä (75). Kova naama edelleen, itsenäisyystahtoinen jääräpää jos kukaan. Kävimme kuuntelemassa vakavahenkisen konsertin ja onnittelemassa vanhaa taistelutoveria. Mutta kauanko tämä hänen perustamansa Maaseudun Taiteellinen Teatteri pysyy voimissaan? Kiinnostavaa seurailla. Hajoittava kilpailu ei taida sittenkään olla paras tapa edistää näytelmäharrastusta näin pienellä paikkakunnalla.
Muistikuvat kulkivat. Kaunohan minut sieppasi aikanaan näihin täkäläisiin rientoihin 42 vuotta sitten. Kaikenlaista on sittemmin keritty harrastaa ja välillä otettu rivakasti yhteenkin. Nyt jo sammutellaan.
Viimeinen lämmin päivä alkamassa. Vielä ehtii sieneen ja puutöihin.
21.9.2014