Kun viettää yksinäisen sunnuntain ihan omaan tahtiinsa, mitä on tehtävä? Kerättävä sieniä ja poimittava marjoja uljaana intiaanikesän päivänä! Paineltava metsässä ! Soudeltava järvellä (ei kaloja). Ja seurailtava median loppumatonta virtaa.

Korit ovat täpötäynnä herkkutattia, punikkitattia, karvalaukkua ja leppärouskua. Niitä peratessa kuuntelin kansan radion murjaisuja ja seurailin etäämpää Suomen lentisvoittoa Tunisiasta. Sitten alkoi tulla tutumpaakin tuttua teosta, kuunnelmaa Linnan Tuntemattomasta.  Ainakin luulin, että se olisi jotenkin tekemisissä Linnan romaanin kanssa.

Aluksi ähinää ja ininää, ilmeisesti jonkun sotapelkoisen tutinaa (kuvassa salskeita sankareita). Vartin päästä erotin jo ensimmäisen Linnan repliikin. Jatkossa ilmeni, ettei niitä ole tarkoituskaan tässä suuremmin viljellä. Tärkeämpiä ovat tekijöiden omat selitykset ja kommentit. He eivät todellakaan luota siihen, että Linnan teos puhuisi itse puolestaan. Eivät sitäkään, että kuulijat ymmärtäisivät teoksen ilman opastusta. Heidän on puhuttava se meille omalla ymmärryksellään.

Ihanaa oli kuulla vanhaa kunnon syyllistämistä. Tällaista ei ole kuultu sitten 70-luvun kultaisten taistolaisvuosien! Rahikainen kuulemma syyllistyi ihmiskauppaan ja paritukseen Petroskoissa. Ei ainakaan romaanin mukaan. Ja isoisämme ovat hirveitä tappajia, selvä se. Tällaista keskellä Ukrainan ja Lähi-Idän ja Irakin sotamelskeitä. Suomi on todellinen lintukoto. Uusien murhenäytelmien puutteessa on taivasteltava ikuisesti näitä vanhoja.

Jostain olin lukevinani, että sovitus on uskollinen Linnan romaanille. Onhan siinä ainakin viidesosa Linnalta kuulostavia vuorosanoja. Loppu on lisäiltyä ja kertojan luennointia. Jos tällainen jälkiviisastelu on uskollinen sovitus, niin sitten on. Perikunta ja Kirjailijaliitto vaikenevat, sillä niin paljon on Linnaa ennenkin eri asentoihin ruhjottu. Sikäli helpottavaa, ettei tarvitse tätä selkotulkintaa jatkossa kuunnella.

Oli tasaannuttavaa kuulla sitten jatkosodasta suoraan kertovaa sarjaa, Meinanderin, Mannisen ja muiden viisaiden viileitä kommentteja. Tässä ei ähisty eikä toitotettu, vaan puhuttiin selvää asiaa. Veteraanitkin saivat äänensä kuuluville. Jos kuunnelmasovitus esitti sodan jonkinlaisena kaoottisena hölmöntölmäyksenä, tässä asiantuntijat asettelivat sotahistoriallisia palikoita paikoilleen. Uskon että sodan silloiset subjektitkin ymmärsivät jotain armottomista kehyksistä, joissa jouduttiin taistelemaan.

Yllättävä elämys oli Ernst Lubitschin mykkä elokuva Faaraon vaimo, jonka restaurointi oli ihmeellinen urotyö aiheesta kertovan dokumentin mukaan. Ihan tempauduin jännittävän tarinan pauloihin. Valtavan suuritöinen elokuva, mahtavia joukkokohtauksia, tuskin Sinuhenkaan taannoisessa Hollywood-versiossa oli ihan yhtä mittavia. Näyttelijäntyö todella ilmeikästä (hurja Emil Jannings).  Valaistukset, asetelmat tehokkaita. Piti vain alkua vilkaista, ja liimauduin jännittämään traagiseen loppuratkaisuun saakka.

Sitten oli enää pujahdus saunaan ja futismatsi Fär-saaria vastaan. Onneksi sentään voittivat, vaikka alku näytti pahalta. Sinnikkäitä pelaajia siellä saarella (ihme maalivahti), mutta Suomi ansaitsi hyvän avauksen EM-karsintoihin. Studiokommenteissa harmittaa se, että aina sadattelevat huonoa viimeistelytaitoa silloinkin, kun vastapuolen maalivahti venyy häikäiseviin torjuntoihin.

Täyteläinen päivä, kiitos tästäkin. Huomenna Helsinkiin, kokousruljanssi alkaa.

7.9.2014